Etusivu > Artikkeleita > Päiväkummun lastenkoti

 
 



 

Päiväkummun lastenkoti

Päiväkummun lastenkoti on Romano Missio ry:n omistama lasten ja nuorten huoltolaitos, joka on perustettu vuonna 1957. Päiväkumpu sijaitsee Hämeenkoskella, Hyväneulan kylässä, 30 kilometriä Lahdesta Tampereen suuntaan.
 


Pihapiiri ympäristöineen käsittää noin 10 hehtaarin luonnonkauniin alueen, jossa on alueet erillisille liikunta- ja leikkipaikoille. Pihapiirissä on lisäksi yksi noin 65 neliön asunto ja Hämeenkosken keskustassa lastenkodilla on nuorten itsenäistymisasumista varten kaksio. Kaikki kiinteistöt ovat Romano Mission omistuksessa. Lastenkodissa on kaksi osastoa, joista vanhempi osa on puurakenteinen ja uudempi osa kivirakenteinen. Itse päärakennuksen pinta-ala on noin 800 neliötä. Jokaisella lapsella on oma huone.

Päiväkummun lastenkodissa on 14 hoitopaikkaa ja hoidettavien lasten ikä 0–21 vuoden väliltä. Lastenkoti toimii kristilliseettisin periaattein. Päiväkumpu antaa turvaa ja suojaa sitä vaille jääneille lapsille ja vastaa lähinnä sellaisten lasten ja nuorten tarpeisiin, joita ei voida tai joita ei ole tarkoituksenmukaista hoitaa perhehoidossa tai muunlaisin tukitoimin. Päiväkummussa kasvaa romanilasten ohella pääväestöön kuuluvia lapsia.

Päiväkummun lastenkodin erityisenä vahvuutena on romanikulttuurin tuntemus. Kasvatuksen tavoitteena on tukea romanilasten ja -nuorten kulttuuri-identiteettiä ja kehittää sosiaalisuutta, jotta heistä kasvaisi vastuuntuntoisia ja itsenäisiä aikuisia, jotka luontevasti integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Perhe- ja sukulaissuhteiden ylläpitäminen ja hoitaminen on tärkeä osa lapsen sosiaalista kasvatusta.

Työn tavoitteisiin pyritään luomalla mahdollisimman lämpimät ja pysyvät ihmissuhteet, asettamalla turvalliset ja pysyvät rajat sekä ylläpitämällä yhteyksiä vanhempiin. Vanhemmat ovat alusta alkaen mukana yhteistyössä ja molemminpuolisia vierailuja tehdään mahdollisuuksien mukaan.

Päiväkummun lastenkodissa voidaan toteuttaa myös tuettua perhehoitoa lyhyinä jaksoina.
 


 
Kesäpäivä Päiväkummussa

Päiväkummun lastenkoti heräilee uuteen päivään. Kello seitsemältä yöhoitaja on tehnyt aamiaisen valmiiksi ja aamuvuorolaiset aloittavat päivän kahvikupin ääressä. Samalla suunnitellaan päivän ohjelma; raportoidaan kuka lapsista on kotilomalla, onko kenenkään omaisia tulossa käymään, onko kenelläkään lapsista harrastuksiin vientiä tai muuta erityisohjelmaa.

Ensimmäiset ”huomenta” -huudahdukset kuuluvat jo pienten huoneista, isommat sen sijaan katselevat uniaan vielä jonkin aikaa. Viimeiset kesälomapäivät ovat meneillään, joten nyt nautitaan kiireettömistä aamuista.

Päiväkummun arjessa ei hiljaista hetkeä ole ja suuri, kaunis piha-alue on loistava temmellyskenttä energian purkamiseen. Kypärät päähän ja pyöräilemään – pieninkin asukas oppi juuri tämän taidon ja ”mopo” käynnistyy heti, kun ulkoilu alkaa. Trampoliinilla pompitaan, keinupalloa pelataan, hypitään narua ja syödään marjoja pensaista.

Kello 11 on keittäjä tehnyt ruuan valmiiksi ja lounaan jälkeen on rauhoittumisen aika. Pienet nukkuvat päiväunet ja isommat vetäytyvät huoneisiinsa lueskelemaan tai puuhailemaan omia juttujaan.

Lepohetken jälkeen on välipalan aika ja iltavuoroon tulleet työntekijät ottavat ohjakset käsiinsä. Lämpimän kesän aikana on uinti ollut lähes päivittäinen ohjelmanumero, ja rantaan otetaan suunta tänäänkin.

Päivällisen jälkeen riittää tenavilla vielä virtaa ja sitä lähdetään purkamaan Launeen Perhepuistoon. Kello 19 palataan Päiväkumpuun: ensin suihkuun, sitten iltapala ja pää tyynyyn.

Pienemmät ovat päivän touhuista niin väsyneitä, että iltasadun loppuhuipentuma jää monelta kuulematta, kun uni vie voiton. Isommat lapset katsovat vielä tunnin verran televisiota ja sen jälkeen he vetäytyvät huoneisiinsa lueskelemaan tai kuuntelemaan musiikkia.

Yövuorolaisen aloittaessa työvuoronsa on Päiväkummussa jo hiljaisuus ja hyvillä yöunilla valmistaudutaan uuden päivän touhuihin.
 


”Jokin tässä talossa vetää puoleensa”

Päiväkummun johtaja Hanna Pekonen kohtaa työssään iloja ja murheita. Jokainen päivä on erilainen, eikä koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Hyvän henkilökunnan ansiosta hän ei kanna työtaakkaansa yksin.

Hanna Pekonen on ollut Päiväkummun johtajana noin puolitoista vuotta. Talo on hänelle
tuttu jo lapsuudesta. ”Asuin lapsuuteni Hämeenkoskella ja äitini haki usein Päiväkummun lapsia meille leikkimään. Myös koulukavereissani oli päiväkumpulaisia”, Hanna kertoo.

Valmistuttuaan vuonna 1998 sosiaalikasvattajaksi Hanna työskenteli perhepäivähoitajana, päiväkodeissa ja Lahden kaupungin lastenkodissa ja turvakodissa.

Vuosina 2004–2006 Hanna toimi ohjaajana Päiväkummussa. Sitten hän siirtyi johtajaksi Romano Mission omistamaan pienryhmäkotiin Lahteen. Käytännön tarjoamaa oppia Hanna ammensi myös parin vuoden ajan Lahden kaupungin lastensuojelussa avohuollon sosiaaliohjaajana ja -työntekijänä, ja samaan aikaan hän pätevöityi opistotason koulutuksessa sosionomiksi (AMK).

Sijaishuollon ja romanikulttuurin osaamista

Kun johtajan paikka Päiväkummussa avautui, hänet kutsuttiin virkaan. Paluu tuttuun taloon oli mieluinen.

”Jokin tässä talossa vetää puoleensa. Ymmärtääkseni olemme valtakunnallisesti ainoa sijaishuoltopaikka, jolla on tässä mittakaavassa romanikulttuurin osaamista. Meillä on tietoa sekä taitoa huomioida lasten tarpeet myös heidän kulttuuriinsa liittyen. Kulttuurin tuntemus on oleellinen tekijä myös yhteistyössä lasten vanhempien kanssa”, hän toteaa.

”Henkilökuntamme on pääosin valtaväestöä, mutta romanikulttuurikoulutuksessa he ovat saaneet tarvittavaa tietoa työhönsä. Eikä kaikkea tarvitse tietää, sillä romanityöntekijöiltä voi aina kysyä, jos jokin asia askarruttaa, ja lapsetkin ovat usein mitä parhaita kulttuurinsa asiantuntijoita”, Hanna jatkaa.

Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta

Hanna toivoo, että hän voisi palkata entistä enemmän romanityöntekijöitä.

”Haluan kannustaa romaneja alan koulutukseen ja erityisesti AMK-koulutukseen. Laki antaa vaatimuksensa henkilöstön suhteen, mutta kuntien lastensuojelun sijaishuollon palvelun kilpailuttaminen tuo omat lisävaatimuksensa työntekijöiden koulutustason suhteen. Vaikka henkilöllä olisi loistava tieto sekä taito lasten ja nuorten ohjaamiseen ja hoitamiseen, niin vakituiseen työhön on ensisijaisesti palkattava AMK-tutkinnon suorittaneita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Muuten meillä ei ole mahdollisuuksia pärjätä sijaishuollon palvelujen kilpailuttamisessa”, hän toteaa.

”Pitkäaikainen ja sitoutunut henkilökuntamme on vastannut nykyisiin koulutusvaatimuksiin hankkimalla täydennyskoulutusta. Yhdeksän työntekijäämme suoritti työn ohessa oppisopimuksella kaksi vuotta kestävän lasten ja nuorten erityisammattitutkinnon ja kaksi henkilöä opiskelee parhaillaan työn ohessa ammattikorkeakoulussa sosionomiksi.”

Päiväkummussa pyritään pitämään hyvää huolta työntekijöistä. Henkilökunnan toiveiden kuuleminen työvuorojen suunnittelussa, työnohjaus, henkilökuntapalaverit, koulutus, yhteiset virkistyspäivät ja ilmaiset uimahalli- ja kuntosaliliput antavat voimia vaativaan työhön.

Päiväkummun onnelliset lapset

Tällä hetkellä Päiväkumpu on 14-paikkainen lastenkoti. Nykysuuntaus tähtää perhesijoituksiin ja pienempiin sijaishuoltoyksiköihin, mutta Hanna ei näe Päiväkummun kokoa esteeksi tasokkaan ja yksilöllisen hoidon sekä ohjauksen antamiseksi lapsille.

”Meidän laitoksemme muodostuu kahdesta osastosta, joita yhdistävät yhteiset ruokailutilat. Käytännössä lapsimäärä jakautuu kahteen ryhmään ikäjakauman mukaisesti. Tällä hetkellä talossamme asuu 11 lasta, joiden lisäksi meillä on avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitettu viikonloppulapsia kahdesta perheestä. Yksi nuoristamme on siirtynyt jälkihuoltoon, ja hän asuu itsenäistymisasunnossa Hämeenkoskella”, Hanna kertoo nykytilanteesta.

Talosta aikuisiksi kasvaneiden lasten vierailut Päiväkummussaovat aina suuri ilonaihe. ”Moni heistä on aikoinaan tullut taloon pienenä ja kasvanut hoidossamme aikuisuuteen asti. On ihanaa, että he eivät ole unohtaneet meitä, vaan pitävät yhteyttä ja käyvät muistelemassa menneitä ja kertomassa miten heidän elämänsä on asettunut uomiinsa. Työntekijöitä on myös pyydetty vierailulle ja erilaisiin perhejuhliin”, Hanna kertoo.
 



Lastenkodista onnelliseen aikuisuuteen


Dimitri on hyvä esimerkki nuoresta, joka on tiukasti kiinni elämässä siitä huolimatta, että hän on kasvanut lähes koko elämänsä eri laitoksissa. Muutaman muun sijoituspaikan ohella Romano Mission omistamat Kotimäki ja Päiväkumpu ovat molemmat olleet Dimitrin ”koteja” matkalla aikuisuuteen.

Dimitri on 19-vuotias kokiksi opiskeleva nuorukainen, joka parhaillaan sisustaa ensimmäistä omaa kotiaan. Armeijakin on suoritettu, joten aikuisuus on alkanut. Nuoren miehen elämässä on ollut vastamäkeä enemmän kuin monella ikätoverilla yhteensä, mutta kaikesta on selvitty. Dimitrillä on aina ollut yhteys ja hyvät välit äitinsä kanssa, mutta normaalia kotia äiti ei ole kyennyt pojalleen tarjoamaan. Dimitristä tuli lastenkotien lapsi. Kodin perusturvan puuttuminen vie nuoren helposti väärille teille, mutta Dimitrin kohdalla lastenkodissa onnistuttiin
luomaan pohja vastuuntuntoiseen aikuisuuteen.

”Olen ollut useassa laitoksessa. Päiväkummussa asuin kuusi vuotta. Se oli kaikista paikoista paras. Vaikka siellä oli lapsia paljon, se oli jostain syystä kodinomaisin. Jos en olisi ollut siellä noita vuosia, niin enpä tiedä missä olisin tällä hetkellä”, Dimitri toteaa.

Nämä aikuiset eivät hylkää

”Olin 7-vuotias, kun menin Päiväkumpuun. Viiteen vuoteen minulla ei ollut kotia, jonne olisin päässyt edes lomalle, mutta henkilökunta vei minua koteihinsa ja niin minäkin pääsin laitoksesta välillä oikeaan kotiin samalla lailla kuin muutkin lapset. Vieläkin minusta tuntuu ihmeelliseltä, että minusta välitettiin niin paljon. Edelleen olen viikoittain yhteydessä Päiväkummun Hannaan, joten huolenpito jatkuu edelleen”, Dimitri kiittelee.

Dimitri toteaa, ettei hän ollut mikään helppo lapsi, kiukkupuuskat olivat joskus varsinaisia pyörremyrskyjä.

”Kyllä minä osasin kapinoida, mutta varmaan sekin kertoo siitä, että koin oloni turvalliseksi. Tiesin, että nämä aikuiset eivät minua hylkää, vaikka purkaisin kiukkuni kunnon raivareilla. Joskus syytin henkilökuntaa siitä, että en saanut asua omassa kodissa, vaikka tiesin kyllä, että ei se heidän vikansa ollut. Mutta mihin muuhun olisin kaatanut pahan oloni”, hän muistelee.

”Kerran lähdettiin karkuunkin. Meitä oli viisi lasta ja lähdimme polkupyörillä kiitämään. Karkumatka jäi lyhyeksi, kun jo puolen kilometrin jälkeen meidät tavoitettiin ja komennettiin takaisin. Kiltisti tottelimme”, Dimitri naureskelee.

Mahdollisuudet aukenivat

Dimitri antaa kiitosta sille, että Päiväkummussa järjestettiin lapsille paljon toimintaa.

”Kävimme muun muassa Ahvenanmaalla ja Ruotsin risteilyllä. Kesällä pulahdimme uimassa kaksikin kertaa päivässä, pelasin sählyä sekä jalkapalloa, kävin judossa ja hakkasin rumpuja Päiväkummun alakerrassa. Sähly on edelleen jonkin verran harrastuksissani mukana, mutta kitaran ja rumpujen ääressä viihdyn parhaiten.”

”Minusta oli hienoa, että pääsin harrastamaan muiden nuorten kanssa. Kieltämättä aina vähän jännitti, miten minuun suhtaudutaan, kun menin uuteen porukkaan, mutta harvoin sain ikäviä huomautuksia siitä, että oli lastenkodin mustalainen.”

Dimitrin ammattivalintaankin taitaa olla pieni osuus Päiväkummulla.

”Keittäjät olivat todella mukavia, tulin heidän kanssaan hyvin toimeen ja usein katselin heidän touhujaan samalla kun rupattelimme. Kokkaaminen alkoi kiinnostaa ja tässä sitä ollaan”, sanoo Dimitri, joka haaveilee joskus tulevaisuudessa olevansa tasokkaan liharavintolan omistaja.

”Olen Suomen mustalainen”

Dimitri ei ole koskaan peitellyt syntyperäänsä. Ulkonäön puolesta häntä voisi luulla vaikkapa espanjalaisten vanhempien jälkikasvuksi, mutta väärät olettamukset hän korjaa välittömästi.

”Kerron aina ylpeänä, että ole Suomen mustalainen. Kunnioitan kulttuuriamme ja tapojamme, vaikka en arjessa pukeudukaan romanien tavoin. Haluaisin kovasti oppia romanikielen, mutta ainakaan vielä ei ole tilaisuutta tullut”, Dimitri toteaa.

Romanikulttuurin tunteminen normaalissa perhe-elämässä jäi Dimitriltä lapsena kokematta ja ensimmäinen kerta, kun hän muutti äidin luo, oli hänelle lähes shokki.

”Vaikka tiesin romanikulttuurista paljon, minulle oli lähes kriisin paikka, kun muutin kotiin, jossa äitini lisäksi asui hänen uusi miehensä. En yksinkertaisesti tiennyt miten minun pitää toimia arjen eri asioissa. Toivoisinkin, että laitoksessa asuvia romanilapsia, jotka harvoin pääsevät kotiin lomille, ennakkoon valmisteltaisiin kotiin muuttoon. Voisi olla vaikka romanitukiperhe, jossa voisi vierailla ja rauhassa kysellä kaikki mieltä askarruttavat asiat”, Dimitri pohtii.

Tällä hetkellä Dimitrin ja äidin välit ovat hyvät.
”Äitini on minulle hyvin tärkeä ihminen ja hän on ylpeä minusta, kun olen pärjännyt näinkin hyvin elämässäni.”


Tekstit:
Anneli Enqvist

 


 
Päiväkummun oma Seija

Seija Valentin on nähnyt lukuisten lasten kasvavan aikuisiksi Päiväkummun lastenkodissa. Hän on työskennellyt talossa jo 33 vuotta. Vuosien aikana on moni asia muuttunut, mutta Seija on ja pysyy, sillä Päiväkumpu on hänen elämäntyönsä kutsumus.

Kun Seija vuonna 1978 tuli Päiväkummun lastenkotiin kesätöihin, ei hän olisi uskonut, että matkasta tulee näin pitkä.

”Olin miettinyt muun muassa kampaajan alaa, mutta ensikosketus tähän taloon vei mennessään. Kouluttauduin lähikasvattajaksi enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni”, Seija kertoo.

Kun Seija aloitti Päiväkummussa, oli talossa lapsia 30. Nyt Päiväkumpu on 14-paikkainen lastenkoti.

”Oli se aikoinaan melkoista vilskettä. Nythän lapsilla on kaikilla omat huoneet, mutta silloin oli useampi samassa huoneessa. Henkilökunnan määrä ei ollut merkittävästi suurempi, joten yksilölliseen hoitoon ei ollut resursseja samalla lailla kuin nykyisin. Uudet säädökset suuntasivat pienempiin lapsimääriin, mikä on hyvä asia”, hän toteaa.

Muutosten vuosikymmenet

Seija muistelee, että 30 vuotta sitten yhteistyö lasten vanhempien kanssa oli vähäistä, eikä lapsilla ollut mahdollisuutta päästä kotilomille.

”Nykyisin meillä on tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Lapset ovat puhelinyhteydessä vanhempiinsa säännöllisesti ja monella on onni päästä viettämään lomia kotiin. Vanhemmat myös vierailevat Päiväkummussa. Meillä on pihapiirissä vierastalo, jossa perhe voi viettää vaikka yhteisen viikonlopun.”

”Nykyisin kiirettä arkeen tuovat erilaiset kuljetustehtävät. Lapsia viedään vanhempien luo, terapiaan, päiväkerhoon ja harrastuksiin. Pyrimme antamaan lapsille mahdollisuudet saada kokemuksia yhtä lailla kuin kotona asuvat ikätoverit saavat.”

On myös jotain, minkä perään Seija haikailee. ”Kaipaan ulkopuolisten vierailuja, joita aikoinaan oli paljon. Meillä kävi vieraita, jotka kokivat tekevänsä arjen lähetystyötä, kun he tulivat tervehtimään lapsia. Pihapiirissämme oli tuolloin perunapelto ja esimerkiksi Keravan seurakuntanuoret olivat täällä perunatalkoissa. Musiikkivieraitakin poikkesi usein”, Seija muistelee.

Siunauksellisuus asuu tässä talossa

Romano Mission ylläpitämässä Päiväkummussa on enemmistö romanilapsia. Henkilökunnassa puolestaan vallitsee selkeä romanivähemmistö.

”Täällä työskentelevät ovat kiinnostuneita romanikulttuurista ja arvostavat sekä välittävät sen arvoja lapsille. Työyhteisössämme on hyvä henki. Olen usein miettinyt, että siunauksellisuus asuu tässä talossa”, Seija sanoo.

Seija Valentinin kohdalla voi täydestä sydämestä todeta, että hän tekee kutsumustyötä. Seijalla tulee työmatkaa Lahdesta Hämeenkoskelle 30 kilometriä suuntaansa ja matkan hän tekee linja-autolla. Aamuvuoroon lähtö tapahtuu jo reilusti ennen kello kuutta.

Aina ei iltavuoron jälkeen edes ehdi bussiin ja silloin on ainoa vaihtoehto yöpyä Päiväkummussa.

”Kyllä tämä varmaan kutsumus on. Olisin toki saanut töitä Lahdestakin, mutta enhän minä tätä paikkaa voi jättää. Neljän viikon kesälomallakin tulee huono omatunto, kun jättää ”lapsensa” niin pitkäksi aikaa”, hän nauraa.
 

Teksti:
Anneli Enqvist

 
 

Romano Missio

www.tammimedia.fi - Verkkosivuston toteutus TammiMedia - Kirjaudu