Pentti Arajärvi / Lastensuojelun keskusliiton hallituksen puheenjohtaja

ROMANILAPSET JA LAPSEN OIKEUDET

Suomessa kiinnitetään nykyisin kohtuullisen paljon huomiota lasten oikeuksiin. YK:n lapsenoikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 25 vuotta, joten siitäkin syystä on asia ollut erityisesti esillä. Lapsen oikeudet ovat samat kuin aikuisten oikeudet, minkä ohella lapsella on erityisiä oikeuksia: oikeus erityiseen suojeluun, oikeus osaansa yhteiskunnan voimavaroista ja oikeus tulla kuulluksi omana itsenään sen ohella, että vanhempia tai muita huoltajia kuullaan lapsen asioista.

Oikeudet koskevat kaikkia lapsia, mutta jos ajatellaan erityisesti vähemmistöjä kuten romanilapsia, on esille otettava painokkaasti myös kulttuuriset oikeudet. Monet YK:n ja Euroopan neuvoston asiakirjat sisältävät erityisiä kulttuurisia oikeuksia koskevia määräyksiä. Tässä yhteydessä kiinnitän kuitenkin erityisesti huomiota Suomen perustuslain 17 §:ään, jonka mukaan muun muassa romaneilla on oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan.

Romanit ovat suhteellisen pieni vähemmistö ja he asuvat hajallaan pitkin maata. Tämä vaikeuttaa kielen ja kulttuurin ylläpitämistä ja julkisen vallan kannalta ajateltuna tukemista. Esimerkiksi perusopetuslaki antaa mahdollisuuden paitsi romanikielen opettamisen myös romanikieliseen opetukseen. Viimeksi mainittu ei ole toteutunut, kun opetusryhmät olisivat kovin pieniä ja kunnat eivät ole olleet kiinnostuneita. Romanilasten ja -nuorten koulunkäynti, työn saaminen sekä romanikulttuurin ja -kielen vahvistaminen olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää vähemmistötoimintaa. Kulttuurin vahvistaminen olisi toteutettava siten, että vähemmistö tulee toimeen enemmistökulttuurissa. Tämä on erityisen ongelmallista monessa suhteessa.

Valtakunnalliset koulukiusaamisselvitykset osoittavat, että romanilapset ja -nuoret kokevat koulukiusaamista enemmän kuin muut. Yleisesti on todettu ja tässä yhteydessä on erityisesti romanien osalta todettava, että kiusaamisessa tulee olla nollatoleranssi. Romanikulttuurin tuntemuksen edistäminen opetus-, sosiaali- ja terveydenhuoltoviranomaisten ja muiden toimijoiden piirissä olisikin tärkeää. Tärkeää on myös romanitaustaisten työntekijöiden kouluttaminen ja palkkaaminen yhteiskunnan eri aloille papeista poliiseihin.

Erityinen lapsia koskeva ongelma muodostuu usein lastensuojelussa. Romanilapsi sijoitetaan usein liian myöhään, kuten valtaväestönkin lapset, lastensuojelun toimenpiteisiin. Lastensuojelun avohuoltoa ei välttämättä tunneta tai käytetä taikka käytetään liian myöhään tai ponnettomasti. Romanilapsen huostaanottotilanteissa hänet sijoitetaan usein pääväestön perheisiin. Tällöin kontaktit romanikulttuuriin jäävät monasti vain siihen lapsen lähipiiriin, joka puolestaan on siten ongelmallinen, että lapsi on otettu huostaan. Hänellä ei ole kontakteja muihin romaneihin ja romanikulttuurin valtavirtaan.

Sijoituksessa sukulaisperheisiin olisi tärkeää varmistaa, että sijoitus on varmasti toimiva. Tämän ohella lapsia sijoitetaan romanilastenkoteihin, jolloin toteutuvat romaniyhteydet ja kulttuurin välittyminen, lasten osallistuminen omaan kulttuuriinsa ja myös mahdollisuudet tutustua välttämättömissä määrin valtaväestön kulttuuriin.

Vaikka Suomi toimii monessa suhteessa kohtuullisen hyvin lapsen oikeuksien ja myös vähemmistöön kuuluvien lasten oikeuksien kannalta, on meillä vielä paljon oppimista. Kyse on monesti enemmän tahdosta ottaa huomioon lapsi kuin taloudellisista kysymyksistä. Toimiva lastensuojelu säästää lisäksi pitkällä aikavälillä varmasti yhteiskunnan varoja. Inhimillisyyden pitää kulkea vielä taloudenkin edellä.