Etusivu > Projektit > Reppu ja romanilapsi > Luento 3. osa

 
 



 

Luento 3. osa

Romanit Suomessa


Suomeen romanit ovat tulleet pääasiassa lännestä Ruotsin kautta. Tosin osa on saapunut myös idästä ja etelästä. Romanien saapuessa Suomeen Suomi oli osa Ruotsia, joten suhtautuminen heihin noudatteli Ruotsin määräämiä linjoja. Ruotsin silloinen hallitsija Kustaa Vaasa halusi päästä eroon romaneista ja hänen seuraajansa Juhana III jatkoi hänen jäljillään. Hän päätti, että romanit on karkotettava valtakunnasta, ja tämä tarkoitti sitä, että heitä voitiin karkottaa myös Suomeen. Suomessa taas katsottiin, että heidät voidaan palauttaa takaisin Ruotsiin. Romaneihin ei siis suhtauduttu kovinkaan suopeasti. Vuonna 1637 astui voimaan laki, jonka mukaan kaikki romanit tuli karkottaa ja maahan jääneet voitiin teloittaa ilman oikeudenkäyntiä. Tämä niin kutsuttu hirttolaki oli voimassa vuoteen 1748 saakka.

Suomessa lienee ollut useita romaniryhmiä jo 1600-luvulla, koska viranomaiset suunnittelivat heille tarkoitetun reservaatin perustamista. 1660 romaneille tarjottiin asuttaviksi autiotaloja itärajan tuntumasta ja samalla heidät veloitettiin osallistumaan itärajan puolustukseen. Kivisten tilojen yllä pitäminen ei kuitenkaan ollut helppoa ja niinpä romanit palasivat jo muutaman vuoden kuluttua takaisin vanhaan elämäntyyliinsä. 1800-luvulla romanien kiertävää elämäntyyliä yritettiin rajoittaa erilaisilla kiertolaislaeilla ja joitakin heistä otettiin torppareiksi. Vaikka romaneihin suhtauduttiin vihamielisesti, oli heillä oma asemansa niin sanotun rahvaan ja talonpoikien keskuudessa. He tekivät yhteisössä töitä, joita toiset eivät osanneet tai eivät halunneet tehdä ja toivathan he mukanaan myös hieman vaihtelua tavalliseen arkiseen aherrukseen. Romanit toimivat myös maatalouden aputyövoimana. Naiset kävivät taloissa leipomassa ja miehet hoitivat hevosia ja tekivät talon töitä. Järjestelmällistä tuhoamista ja vainoamista ei tiettävästi ollut, vaikka suhtautuminen saattoi olla ynseää.

Kielteiseen asenteeseen romaneja kohtaan vaikutti osaltaan myös kirkon kanta, joka oli samansuuntainen kuin valtion yleinen kanta. Romaneilta kiellettiin muun muassa kaikki kirkolliset toimitukset. Myös sairaanhoito kiellettiin. Suomen romanien tilanteeseen vaikuttivat myös yleisemmät yhteiskunnalliset ilmiöt kuten valistuksen ajan liberalismi, joka omalta osaltaan helpotti romanien tilannetta. Romanien asemaan alettiin kiinnittää huomiota myös valtakunnan tasolla ja 1800 luvun aikana romanikysymystä käsiteltiin kuusilla valtiopäivillä. Valtiopäivien tarkoituksena oli sulauttaa romanit suomalaisiin ja hävittää heidän oma kulttuurinsa, jota pidettiin pahana. Tämä niin sanottu assimilaatiopolitiikka on ollut voimassa aina 1970-luvulle saakka. Voimakkaisiin sulauttamispyrkimyksiin oli omalta osaltaan vaikuttamassa Suomessa heränneet kansallisuusaatteet. Itsenäisyydestä haaveilevassa valtiossa kansan yhtenäisyys nousi ihanteeksi ja päämääräksi.

Romaneista Suomen kansalaisia

Suomen julistauduttua itsenäiseksi 1917 ja uuden perustuslain tullessa voimaan 1919 romaneista tuli Suomen kansalaisia. Heillä oli periaatteessa samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin suomalaisilla. Käytännössä tilanne ei ollut kuitenkaan aivan yhtä ruusuinen. Romanien syrjintä jatkui edelleen, samoin kuin heidän sulauttamisyrityksensä. Vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet muuttivat romanien elämää muutenkin suuresti. Suuret yhteiskunnalliset muutokset kuten teollinen vallankumous ja elinkeinorakenteen muutos koskettivat romaneja. He olivat saaneet toimeentulonsa aikaisemmin perinteisiä ammattejaan kuten käsityötä ja hevosten hoitoa harjoittaen. Maaseudun autioituessa ja teollisen tuotannon kasvaessa nämä perinteiset ammatit menettivät vähitellen merkitystään. Uusien toimeentulokeinojen hankkiminen oli vaatinut koulutusta ja sitä romaneilla ei vielä silloin ollut. Koulu saatettiin kokea uhkaksi. Toisaalta koulu uhkasi romanikulttuurin säilymistä, koska koulun virallisena tavoitteena oli lasten sosiaalistaminen suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa romanikulttuurilla ei ollut sijaa. Toisaalta romaniväestön asunto ja muu sosiaalinen tilanne oli oleellisesti heikentynyt toimeentulolähteiden kaventuessa ja koulun käynti alkeellisista oloista tai täysin asunnottomana oli mahdotonta.

Oman lisänsä romanien tiukentuviin oloihin toi mukanaan toinen maailmansota. Hyvin merkittävä osa suomen romaneista oli asunut Karjalassa ja kun se menetettiin, joutuivat myös romanit lähtemään evakkoon. Romanien asuttaminen tuotti viranomaisille ongelmia ja niinpä he ajautuivat kaupunkien reunamille niin sanotuille slummialueille asumaan.

Kuusikymmentä luvulle tultaessa tilanne alkoi vähitellen muuttua. Hyvinvointivaltion kehitys takasi hengissä pysymisen ja toisin kuin aikaisemmin romanien tilanteen pohtimiseen ja toimenpiteiden toteuttamiseen alkoi nousta henkilöitä ryhmän sisältä. He tunsivat kulttuurin, tiesivät mitä tulee ottaa huomioon ja myös romaniväestö suhtautui heihin luottavaisemmin. Ensimmäisiä ratkaistavia ongelmia olivat asunto ja toimeentulokysymykset. Seuraavina tulivat koulutus ja kulttuurin säilyttäminen. 1970-luvulta saakka romanikysymystä on alettu käsitellä monikulttuurisesta näkökulmasta ottaen huomioon kulttuurin erityispiirteet.


-> Luento 4. osa

 

 
 

Romano Missio

www.tammimedia.fi - Verkkosivuston toteutus TammiMedia - Kirjaudu