Kesää kohti – Katin kuulumisia Naisten Kulmalta

/ /

Alkukesän terveiset täältä Malmilta kaikille blogimme lukijoille

Aika kuluu nopeasti, ja joka kerta blogivuorollani olen kuin uuden asian edessä. Mistä ihmeestä kirjoitan, vaikka oikeasti aiheet eivät varmasti lopu? 😊 Kysyin tätä myös työ-FB-sivullani, ja sinne tulikin hyviä ajatuksia. Ehkä näin ennen kesälomia alkaa olla jo loman tarpeessa, ja helpointa on päätyä kertomaan enemmän kuulumisia kuin pysähtyä jonkun aiheen äärelle, mikä vaatii enemmän keskittymistä.

Vuoden alusta sain uuden työparin, Rositan, ja on ollut suuri helpotus, kun voimme jakaa eri työtehtäviä ja vastuita sekä käydä keskustelua yhdessä eri asioihin ja tilanteisiin liittyen.

Meillä on ollut kevään aikana naisia työkokeilussa, yhdyskuntapalvelussa, koevapaudessa sekä kuntouttavassa työtoiminnassa ja kolme opiskeluharjoittelijaa, joiden ohjaajana olen toiminut. Tapaamme myös naisia muualla kuin Naisten Kulmalla.

Kesää kohden toiminta alkaa pikkuhiljaa rauhoittua, ja tapaamisia on vähemmän. Vielä muutama viikko, ja koittaa kauan odotettu kesäloma.

Virallinen nimi nykyisin on Missiokeskus, mutta silloin, kun puhumme meidän työstämme, on helpompi puhua Naisten Kulmasta. 😊

Naiserityisyys

Naiset ovat tulleet hyvin eri tilanteista toimintaamme, ja sen vuoksi on tärkeää ymmärtää, millä tavoin kohtaamme jokaisen yksilönä ja voimme vaikuttaa siihen, että kynnys tulla toimintaamme olisi mahdollisimman matala.

Tänä päivänä monet ongelmat, päihteet ja muut haasteet ovat kietoutuneet kuin lankavyyhdiksi ihmisen ympärille, ja työssämme tulee vastaan tilanteita, joissa traumaattiset kokemukset näkyvät naisten elämässä hyvin selvästi. Minäkuva ja luottamus omaan itseensä ovat murentuneet, ja ihminen on vähän kuin koko ajan valmiustilassa.

Monet psyykkiset oireet ja erilaiset kiputilat ovat yleisiä naisilla. Muisti voi unohtaa ja suojella meitä silloin, kun taustalla on lapsuuden tai aikuisiän traumaattisia kokemuksia, esimerkiksi läheisten menetyksiä, väkivaltaa ja turvattomuutta. Päihdekuvioissa eläminen on kokonaan oma asiansa.

Se, miksi otan myös vähän ikävämmän puolen esille kirjoituksessani, johtuu siitä, että ajattelen tietoisuuden ja ymmärryksen voivan lisääntyä. Useinkaan emme ajattele, mitä hymyilevien kasvojen alle voi kätkeytyä. Oikeastaan käyttäytyminen on viesti, jonka avulla voimme ymmärtää, mistä joissain asioissa ja tilanteissa voi olla kyse. Kyse ei ole siitä, ettei ihminen haluaisi apua tai tukea, vaan siitä, että sitoutuminen tai sovituille tapaamisille tuleminen voi olla vaikeaa.

Mielestäni trauman vaikutuksista pitäisi puhua enemmän, koska niiden ilmeneminen on hyvin yleistä naiserityisessä työssä. Traumatisoituminen ei määritä ihmisen loppuelämää, vaan on tärkeää ymmärtää ja vahvistaa naisen uskoa omiin kykyihin ja siihen, että tästä selvitään.

Naisten Kulman viikkorutiineissa on paljon sellaista, mikä tukee naisen voimaantumista ja onnistumisen kokemuksia.

Onnistumisen kokemuksia

Moni nainen on saanut kokea onnistumisen kokemuksia, ja luottamus omaan itseensä ja kykyihinsä on vahvistunut. On ollut liikuttavaa nähdä se potentiaali, mikä naisista löytyy, ja miten moni on havahtunut omiin kykyihinsä mennä eteenpäin ja haastaa itseään.

Puhumme usein motivoinnin merkityksestä, ja se näkyy monissa eri tilanteissa. Muutosta rakennetaan pienin askelin, ja näin kannustamme naisia ottamaan vastuuta omasta elämästään samalla, kun onnistumisia vahvistetaan.

Sen myötä usko omiin kykyihin alkaa vahvistua, ja voidaan asettaa tavoitteita ja suunnitelmia omaan elämään. Rikollisuudesta irrottautumisen prosessi ja siihen liittyvät valinnat ovat auttaneet ja tukeneet naisia, ja moni on pysähtynyt miettimään omaa elämäänsä.

Moni nainen on pysähtynyt oman elämänsä äärelle ja alkanut pohtia, minkälaisen mallin antaa vanhempana lapsilleen. Tämä on ollut monien naisten kohdalla merkittävä muutosta edistävä tekijä.

Osan kohdalla tavoitteet ovat jo niin pitkällä, että on hakeuduttu koulutukseen tai suoritettu keskeneräisiä opintoja loppuun, mikä on todella palkitsevaa.

Onnistumiset ja usko itseensä ovat kuin pieniä helmiä tässä työssä. Se potentiaali, mikä naisista löytyy, näkyy siinä, miten silmiin tulee uusi loiste ja palo syttyy onnistumisten ja mahdollisuuksien kautta.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Näillä ajatuksilla toivotan jokaiselle lukijalle hyvää ja levollista kesää.

Terveisin

Kati

 

Marika jousala: Kun oppiminen tuntuu ylämäeltä – rehellistä puhetta osaamisen kehittämisestä päiväkummussa

/ /

Aloitin työt Päiväkummussa toukokuussa 2025. Tullessani toin mukanani paitsi uusia tuulia, myös perustavanlaatuisen muutoksen: työyhteisöömme tuli uusi tapa johtaa osaamista ja sen myötä selkeä vaade oman osaamisen jatkuvaan päivittämiseen.

Tämä muutos aiheutti murroksen. Moni meistä on rakentanut ammatti-identiteettiään vuosia sen varaan, että olemme niitä, jotka hoitavat homman ja joilla on vastaukset. Kun perinteinen tapa tehdä työtä haastettiin ja tilalle tuli vaatimus uuden omaksumisesta, moni – ellei jopa jokainen meistä – tunsi seisovansa tyhjän päällä.

Oppiminen ei ole aina ”mahtava mahdollisuus”

Puhumme usein osaamisen kehittämisestä innostavana mahdollisuutena ja uusina työkaluina. Mutta arjessa se toinen puoli on raadollisempi. Kun päälle painaa vaade päivittää osaamista, se tuntuu monesti raskaalta kiipeämiseltä jyrkkään ylämäkeen – varsinkin kun reppu on jo valmiiksi täynnä suorittamattomia tehtäviä, jotka tulisi myös saada valmiiksi.

Uuden äärellä olemme väistämättä epämukavuusalueella. Se on se vaihe, jossa huijarisyndrooma koputtaa olkapäälle ja kuiskaa: ”Et sä oikeasti osaa tätä etkä opi. Kohta kaikki huomaavat.”

On tärkeää muistaa: tunne siitä, ettei osaa, ei ole merkki epäonnistumisesta. Se on merkki siitä, että olet juuri nyt kasvamassa kohti uutta. On täysin inhimillistä pelätä epäonnistumista ja kokea tuskaa, kun vaatimustaso nousee ja vanhat rutiinit eivät enää riitä.

Miten selviämme tästä ylämäestä?

Päiväkummussa emme jätä ketään yksin vuoren rinteelle – vaade osaamisen kasvattamiseen on yhteinen matka. Selviytymiskeinomme ovat:

Psykologinen turvallisuus: Meillä on lupa olla keskeneräisiä. Meillä saa kysyä ”tyhmiä” kysymyksiä tai myöntää olevansa aivan pihalla. Se on ainoa tapa vastata uusiin vaatimuksiin.

Itsemyötätunto piiskan sijaan: Ylämäki on aina raskaampi, jos oppija piiskaa itseään matkalla. Hyväksymme, että osaamisen kehittyminen on joskus hidasta ja turhauttavaa.

Pienten voittojen juhlistaminen: Juhlimme pieniä osaamisen kehittymisen askeleita – vaikka se olisi vain yhteinen kahvihetki kollegan kanssa, jossa jaetaan päivän oppi.

Usko yhteiseen matkaan

Osaamisen kehittyminen ei ole suora viiva alhaalta huipulle. Se on siksakkia, takapakkeja ja välillä turhauttavaa paikallaan polkemista. On ihan okei tuntea tuskaa uuden äärellä, sillä olemme suorittamassa vaikeinta mahdollista työtä – päivittämässä itseämme ja toisiamme tulevaisuutta varten.

Vaikka nousu on välillä jyrkkä, haluan sanoa yhden asian: minä uskon meihin. Minä uskon meidän kykyymme oppia, muuttua ja kehittyä yhdeksi parhaista työyhteisöistä ja osaajista alallamme. Meillä on kaikki potentiaali päästä huipulle, kunhan teemme matkaa yhdessä, toisiamme tukien.

Ei kirkkoa rakenneta päivässä – Mertsi Rothin terveiset

/ /

Lumet ovat sulaneet ja aurinko paistaa – kyllä nyt kelpaa. Kevät on monella tapaa piristävää aikaa, pelkästään jo auringonpaiste ja valon määrä saa suupielet nousemaan ylöspäin.

Kevät on ollut hieman kiireistä aikaa. Muutamia päiviä sitten tapasin yhden tutun ja totesin hänelle, kun vaihdettiin kuulumisia, että hieman hoppua on ollut, mutta mukana on pysytty.

Olemme tehneet yhteistyötä useamman vankilan kanssa jo useita vuosia. Työtä on tehty vankiloiden sisäpuolella, mutta myös muurien ulkopuolella. Vuoden 2025 aikana olemme kokeneet monia merkityksellisiä tilanteita, joista yhtenä Keravan vankilan kanssa tekemämme yhteistyön tiivistyminen.

Syksyllä 2025 aloitimme keskustelut Keravan vankilan johdon kanssa. Suunnitelma sai ”vihreää valoa”, ja niinpä marraskuussa saimme potkaistua Romano Mission tiloissa Voitto-ryhmän käyntiin.

Mikä Voitto-ryhmä? Voitto on kuntouttava toimintamalli romanimiehille, jossa teemoihin sopivien tehtävien sekä vuorovaikutteisten keskustelujen avulla haastetaan muutokseen.

Onko elämäntapojen muuttaminen sitten helppoa? Minulta jos kysytään, niin ei se ihan helppoa ole, mutta aivan ehdottomasti olen sitä mieltä, että muutos on mahdollista!

Muutos ei tule kuin Manulle illallinen. Se vaatii työstämistä itsensä kanssa, useita toistoja, prosessointia jne. Yhteistyö useiden toimijoiden kanssa on osa muutospolkua.

Muutosprosessissa koetaan onnistumisia, toisinaan kompurointia. Kompurointi kuuluu muutokseen – eihän pyörälläkään opita ajamaan ensi yrittämällä.

Kun mietin viimeistä puolen vuoden jaksoa, niin siihen mahtuu useita hetkiä, joissa on nähnyt, kuinka useammalla henkilöllä muutos näkyy arjen elämän keskellä. Juuri arjessa muutos tuleekin konkreettiseksi.

Esimerkiksi sovitut tapaamiset viranomaisten kanssa toteutuvat oma-aloitteisesti, tai vastuu lasten kasvatuksesta vahvistuu. Onnistumisten myötä itseluottamus kasvaa ja työntää eteenpäin.

On ollut hienoa, kun on saanut olla näkemässä muiden onnistumisia. Juuri näissä hetkissä on tekemämme työn suola. Ne ovat hetkiä, joissa sitä huomaa tuulettavansa kuin Suomi–Ruotsi-jääkiekko-ottelussa, kun Leijonat tekevät maalin.

Elämäntapamuutos on siis täysin mahdollista. Se on prosessi, joka lähtee omista arvoista, motivaatiosta ja elämäntilanteesta. Pysyvä muutos ei yleensä tapahdu hetkessä, vaan se vaatii ajattelutavan muutosta, tietoisia valintoja arjessa sekä kärsivällisyyttä.

Sanonta ”Ei kirkkoa rakenneta päivässä” sopii tähän hetkeen. Motivaatio, riittävä aika ja kärsivällisyys – ne ovat hyvät ainekset muutoksen tiellä.

Terveisin,
Mertsi Roth

Uusi sosiaalipalveluohjaaja esittäytyy – Tamara Bollström

/ , /

Hei Kaikille!

Olen Tamara Bollström ja aloitin sosiaalipalveluohjaajana Romano Missiolla 1.4. On ilo ja etuoikeus päästä mukaan tähän työhön.

Valmistuin keväällä 2025 sosionomi-diakoniksi.

Työurani varrella olen ehtinyt toimia lastensuojelussa, mm. Päiväkummussa, sekä tehnyt diakoniatyötä. Näissä tehtävissä olen saanut kohdata monenlaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Juuri nuo kohtaamiset ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että tätä työtä haluan tehdä.

Romano Missio ei ole minulle täysin uusi paikka, vaan olen ollut täällä aiemminkin mukana. Siksi tänne tuleminen tuntuu luontevalta.

Minulle tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä – kuunnella, olla läsnä ja kulkea rinnalla. Uskon siihen, että jokaisella meistä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, erityisesti silloin kun elämä tuntuu raskaalta. Haluan olla tukemassa, kannustamassa ja etsimässä yhdessä pieniä askelia eteenpäin.

Lähden tähän uuteen tehtävään avoimin mielin ja innostuneena. On hienoa päästä osaksi uutta työyhteisöä ja samalla kasvaa itse työn mukana.

Tähän loppuun tärkeänä muistutuksena meille kaikille:

”Mitä teettekin, tehkää se sydämestänne niin kuin Herralle, eikä ihmisille.”
(Kol. 3:23)

Paluu juurille ja uusia askeleita – Toimintakoordinaattorin Dimitri Theslundin terveiset

/ , /
Hyvää päivää kaikille! Olen uusi toimintakoordinaattori Dimitri Theslund ja aloitin työt 19.3.
Astuessani sisään Romano Mission keskustoimistoon uutena toimintakoordinaattorina, olo oli samanaikaisesti jännittynyt ja kotoisa. Moni saattaa muistaa minut jo aiemmilta vuosilta, sillä olen saanut palvella tätä yhteisöä ja sen tärkeitä arvoja jo Päiväkummun lastenkodin kasvatusvastaavana. Työni Romano Missiolla on alkanut jo elokuussa 2018 ja tulin silloin Päiväkummun lastenkodille ilman sen suurempaa käsitystä tai kokemusta sijaishuollosta, mutta vuosien saatossa olen saanut kehittyä monin eri tavoin. Valmistuin vuonna 2022 sosionomi-diakoniksi ja jatkoin työtäni Päiväkummun lastenkodissa kasvatusvastaavan roolissa. Tammikuussa 2025 tieni vei kuitenkin hetkeksi muualle töihin, kun halusin nähdä sekä kokea millaista vaativan tason sijaishuolto on ja siellä vierähtikin lopulta vähän yli vuosi. Tämä kokemus oli erittäin opettava ja antoi käsitystä laajemmin tämän yhteiskunnan haasteista ja kehittämiskohteista. Sain itsekin kehittyä viime vuoden aikana äärimmäisen paljon monelta eri osa-alueelta.
Uskon Jumalan johdatukseen ja Jumala onkin joskus vuosia sitten asettanut sydämeeni palon ja halukkuuden työskennellä oman yhteisön parissa ja käyttämään niitä lahjoja, joita hän on minulle suonut hyödyksi romaniyhteisön asioiden eteenpäin viemisessä.  Siksi paluu Romano Missiolle oli itselle kuin rukousvastaus, joka mahdollistaa jälleen työn tekemisen niiden asioiden parissa, jotka ovat olleet minulle aina tärkeitä.
Tuttu talo, uusi näköalapaikka
Paluu Romano Missiolle tuntuu monella tapaa kotiinpaluulta. Vaikka roolini on nyt uusi, järjestön kristillinen arvopohja ja se tinkimätön työ, jota täällä tehdään lähimmäisenrakkauden hengessä, ovat minulle entuudestaan tuttuja ja rakkaita. On ollut suuri ilo huomata, kuinka lämpimästi minut on otettu vastaan.  On ollut myös hienoa nähdä tuttuja kasvoja ja tutustua uusiin osaajiin, joiden kanssa jaetaan sama kutsumus.
Erityismaininta täytyy antaa Jasmin Nymanille, joka otti heti koppia yhdestä asiasta, joka on minulle tärkeä ja hoiti saman tien homman kotiin. Kiitos myös tietenkin kaikille muillekin, jotka olette olleet tukemassa ja opastamassa uudessa työtehtävässä, kun on saanut hypätä kerralla aika isoihin saappaisiin . Ajattelen positiivisesti kuitenkin, että onpahan käveleminenkin vähän väljempää, kun on muutama numeroa liian isot saappaat jalassa.
Katse menneeseen: Haasteet ja johdatus
Viime vuosi ei ole ollut järjestökentällä helpoimmasta päästä, eikä Romano Missiokaan ole säästynyt haasteilta. Yleinen taloudellinen epävarmuus ja yhteiskunnalliset muutokset ovat vaatineet kaikilta joustavuutta ja kestävyyttä. Nämä haasteet on kuitenkin kohdattu suoraselkäisesti, ja ne ovat muistuttaneet perustehtävämme tärkeydestä: silloin kun ympärillä myrskyää, tarve luotettavalle tuelle ja hengelliselle ankkurille on kaikkein suurin.
Uskon, että vaikeat ajat ovat myös hitsanneet työyhteisöä yhteen entistä enemmän, mutta opettaneet myös oman hyvinvoinnin ylläpitämisen tärkeydestä. Ne ovat opettaneet luottamaan siihen, että meitä johdatetaan silloinkin, kun tie tuntuu kapealta. Tästä opitusta viisaudesta on hyvä ammentaa nyt, kun suuntaamme katsetta eteenpäin.
Ensimmäiset päivät: Opettelua ja kohtaamisia
Ensimmäiset työpäivät toimintakoordinaattorina ovat olleet täynnä paljon uutta opittavaa ja nopeaa reagointia asioihin ja tehtäviin. Välillä on tuntunut, että kerralla tulee niin paljon tietoa, että se pursuaa kohta nenästä, silmistä ja korvista ulos. Suurin muutos on ollut siirtyminen sijaishuollon vilskeestä ja suuren työyhteisön keskeltä keskustoimistolle, jossa olen nyt vähän yli viikon ollut yksinäni. Arki, joka aiemmin täyttyi jatkuvasta tiimityöstä ja hulinasta, on vaihtunut itsenäisempään työskentelyyn oman työpöydän äärellä. Välillä tämä on tervetullutta, kun opettelee uusia asioita ja pääsee keskittymään tietty eri tavalla, kun ei ole joku lapsi, nuori tai työntekijä koko ajan kysymässä ja keskeyttämässä tekemisiäni, mutta myönnän sen, että välillä hiljaisuus on soinut korvissa jo ehkä vähän liikaakin. Silloin olenkin suunnannut askeleeni läheiseen Missiokeskukseen, jossa monet hanketyöntekijämme tekevät arvokasta työtään. Siellä kohtaamiset ja yhteisöllisyys muistuttavat siitä elävästä työstä, jonka koordinoinnissa saan nyt olla mukana.
Jälleen erityismaininta, kun hanketalolla työskentelevät naiset tekivät kiinalaista ruokaa viime tiistaina ja sain kutsun tulla maistamaan, että kyllä Miriklin tekemä sushi oli kaikista ruoista parhaimmat, vaikka kyllä kaikki muukin maistui.
Katse tulevaan: Siltoja ja vaikuttavuutta
Tulevaisuus näyttää innostavalta. Vaikka haasteita riittää varmasti jatkossakin, uskon vahvasti meidän kykyymme toimia muuttuvassa maailmassa, kunhan pidämme sydämemme auki ja askeleemme vakaina. Tavoitteeni on olla helposti lähestyttävä linkki eri toimijoiden välillä ja kohdata jokainen ihminen arvokkaana Jumalan kuvana, olipa kyse sitten käytännön työstä tai hallinnollisesta kehittämisestä.
Matka on vasta alussa, mutta on hienoa jatkaa sitä tuttujen ihmisten ja tärkeiden teemojen parissa.
Lopetan tämän kirjoituksen raamatun paikkaan, josta on muodostunut minulle sellainen joka päivän asenne silloinkin, kun herään aamulla ja elämä tuntuu potkivan päähän ja kaikki ongelmat tuntuvat kasaantuvan.
Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, ja vielä enemmän: hänet on myös herätetty kuolleista, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme. Kuka voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuskako vai ahdistus, vaino vai nälkä, alastomuus, vaara vai miekka? Onhan kirjoitettu: ’Sinun tähtesi meitä tapetaan kaiken päivää, meitä pidetään teuraslampaina.’ Mutta kaikissa näissä me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka on meitä rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva, eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
(Room. 8:31–39)

Terveisiä helmikuuhun – Ailan kuulumisia

/ /

Hei kaikille ja hyvää uutta vuotta minultakin, vaikka elelläänkin jo helmikuuta. Kaikille en välttämättä ole vielä niin tuttu, joten ajattelin esitellä vähän itseäni tähän alkuun. Olen Aila, opiskelen viestintä- ja media-alaa ja olen ollut oppisopimuksella Romano Missiossa jo noin vuoden päivät.

Vuosi on lähtenyt käyntiin tosi hyvin. Opiskelu on rullannut mukavasti eteenpäin, ja arki on alkanut tuntua sopivan rytmikkäältä. On ollut kiva huomata, miten oma tekeminen on kehittynyt ja kuinka paljon uutta on tullut opittua.

Minua ei välttämättä näy kovin usein eri tilanteissa, ja voin monille olla myös melko tuntematon kasvo. Tämä johtuu pitkälti siitä, että työni sijoittuu enimmäkseen kameran taakse ja tietokoneen äärelle. Suuri osa tekemisestä tapahtuu kulissien takana, mutta juuri siellä pääsen oppimaan ja tekemään itselleni mielekästä työtä.

Joulukuussa suoritin onnistuneesti ensimmäisen näyttöni, mikä oli itselleni iso ja tärkeä askel eteenpäin. Se toi mukanaan paljon onnistumisen tunnetta ja lisäsi luottamusta omaan osaamiseen. Seuraava näyttö on jo suunnitteilla, ja sitä kohti on mukava lähteä hyvällä motivaatiolla.

Koen, että olen päässyt entistä paremmin jyvälle tästä työstä ja alan käytännöistä. Asiat alkavat hahmottua kokonaisuuksina, ja oma varmuus on kasvanut tekemisen myötä. Olen saanut rohkeutta toimia itsenäisemmin, kokeilla uusia asioita ja ottaa vastuuta omasta työstäni. Samalla olen alkanut aidosti luottaa siihen, että minäkin osaan ja että oma tekemiseni on merkityksellistä.

Odotan innolla tämän vuoden työ- ja opiskeluhaasteita, sillä tiedossa on paljon mielenkiintoisia projekteja ja kaikkea kivaa. On innostavaa ajatella, mitä kaikkea tämä vuosi vielä tuo tullessaan ja kuinka paljon on vielä mahdollisuuksia oppia ja kehittyä.

Vuosi on alkanut todella positiivisesti, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Terveisin,
Aila

Uuden ja vanhan äärellä – Jussi Ärling

/ , /

Uuden ja vanhan äärellä

Vuosi on vaihtunut, ja olemme jo pitkällä tammikuussa. Aika tuntuu kulkevan nopeammin kuin koskaan. Kohta saamme taas pohtia joululahjoja läheisille – niin nopeasti päivät vierivät eteenpäin, ainakin minusta siltä tuntuu.

Elämässä on kausia, joissa kuljemme eteenpäin kohti uutta. Ja sitten on hetkiä, jolloin palaamme vanhaan, mutta emme koskaan täysin entisinä. Silloin vanha muuttuu uudeksi.

Oman elämäni kohdalla tämä on tullut vahvasti todeksi.

Vuoden 2022 lopussa työni Arvokkaassa Elämässä päättyi. Vuoden 2023 alussa sain aloittaa nuorten jalkautuvassa työssä Terne Apressa. Työ oli ja on vauhdikasta, elävää ja merkityksellistä. Erityisesti koin tärkeäksi sen, että sain olla lähellä nuorten arkea – nähdä, kuulla ja ymmärtää, millaista elämää monet nuoret tänä päivänä elävät.

Ja nyt, vuonna 2026, edessä on paluu vanhaan, mutta silti uuteen:
uuteen Arvokas Elämä -työhön.

Työhön, jossa kuljetaan perheiden ja nuorten rinnalla arjessa. Joskus palaveripöydän äärellä, joskus pulkkamäessä, joskus hiljaisissa keskusteluissa, joskus naurun keskellä. Elämä ei tapahdu vain toimistoissa – se tapahtuu arjessa. Ja juuri siellä haluamme olla läsnä.

Uskon vahvasti, että toistemme hyvinvointi on tärkeää. Perheiden hyvinvointi on tärkeää. Nuorten hyvinvointi on tärkeää. Siksi haluan – ja haluamme – kehittää jatkuvasti taitojamme ja valmiuksiamme, jotta voimme tukea perheitä ja nuoria parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämän päivän valinnat rakentavat huomista.
Se, mitä kylvämme tänään, kantaa hedelmää tulevaisuudessa.

Meidän tulevaisuutemme on nuorissa.
Siksi kannustetaan heitä, kuljetaan rinnalla ja tuetaan yhdessä.

Jokainen kohtaaminen merkitsee.
Jokainen rohkaisun sana voi sytyttää toivon.
Jokainen läsnäolon hetki voi muuttaa suuntaa.

Romano Mission työntekijä Rainer Frisk suoritti harjoittelujaksonsa Rikosseuraamuslaitoksella.

/ /

Romano Mission työntekijä Rainer Frisk suoritti harjoittelujaksonsa Rikosseuraamuslaitoksella.

Harjoittelujakso syyskauden päätteeksi Porin yhdyskuntaseuraamustoimistossa tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua Rikosseuraamuslaitoksen työhön käytännönläheisesti ja monipuolisesti. Sain tilaisuuden työskennellä YKS-toimiston kaikissa tiimeissä, mikä auttoi minua hahmottamaan toimintakenttää laajasti ja kokonaisvaltaisesti.

Arki yhdyskuntaseuraamustoimistossa

Työpäiväni koostuivat vaativista asiantuntijatehtävistä, kuten siviiliarviointien ja nuorisoselvitysten laatimisesta. Näiden lisäksi olin tiiviissä asiakaskontaktissa osallistumalla valvontatapaamisiin. Merkittävä osa työtehtäviäni oli myös verkostoyhteistyö. Tein yhteistyötä muun muassa Ohjaamon, KRISin ja päihdepalveluiden kanssa varmistaakseni, että asiakkaiden rangaistusajan suunnitelmat etenivät suunnitellusti ja tukivat heidän kuntoutumispolkuaan.

Yhdyskuntaseuraamustoimiston arki vastasi pitkälti ennakko-odotuksiani.  Vaikka asiakastyö on toiminnan ytimessä, kävi nopeasti ilmi, kuinka tärkeää huolellinen ja tarkka selvitysten sekä suunnitelmien laatiminen on asiakkaan oikeusturvan ja prosessien jatkuvuuden kannalta. Työ opetti tasapainottamaan välittömän asiakaskohtaamisen ja asiantuntevan, juridisesti täsmällisen dokumentoinnin.

Asiakasryhmät ja verkostotyö

Harjoittelun aikana työskentelin monipuolisesti sekä nuorten että aikuisten asiakasryhmien parissa, ja painotus jakautui melko tasaisesti eri ikäryhmien välillä. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden määrän kasvu oli selkeästi havaittavissa, mikä korosti kulttuurisensitiivisen työotteen sekä selkeän ja ymmärrettävän viranomaisviestinnän merkitystä.

Verkostotyö oli olennainen osa arkea, ja tein tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa asiakkaiden taustoista riippumatta. Yhteistyö Ohjaamon, KRISin ja päihdepalveluiden kanssa vahvisti käsitystäni siitä, kuinka keskeistä moniammatillinen työ on asiakkaan kokonaisvaltaisen tukemisen kannalta.

Haasteet ja onnistumiset

Raporttien ja selvitysten laatiminen vaati harjoittelua ja perehtymistä, jotta asiat tuli ilmaistua oikein ja asiakkaan oikeusturva huomioiden. Tämä kehitti merkittävästi ammatillista osaamistani.

Ehdottomasti innostavinta koko harjoittelujaksossa oli kuitenkin työyhteisö. Minut otettiin vastaan tasavertaisena työparina, ei pelkästään harjoittelijana. Tämä loi luottamusta, rohkaisi ottamaan vastuuta ja vahvisti kokemusta siitä, että omalla panoksellani oli merkitystä työyksikön arjessa.

VOITTO-miestyö jatkuu Romano Missiolla -mitä otit mukaasi harjoittelujaksolta

Rikosseuraamuslaitoksella on käytössään laadukkaita ja strukturoituja muutosvaihetta tukevia työskentelymenetelmiä ja ohjelmia. Näen, että näitä järjestelmällisiä asiakastyön työkaluja olisi mahdollista soveltaa myös Romano Mission toiminnassa, erityisesti tilanteissa, joissa tavoitteena on asiakkaan elämänhallinnan vahvistaminen ja pysyvän käyttäytymisen muutoksen tukeminen.

Rikosseuraamus.fi:

Yhdyskuntaseuraamustoimistossa työskentelevät rikosseuraamustyöntekijät, rikosseuraamusesimiehet ja ohjaajat

Yhdyskuntaseuraamustyössä tuki ja kontrolli kulkevat käsi kädessä. Yhdyskuntaseuraamustyöntekijät huolehtivat, että tuomittu saa tarvitsemansa tuen rikoksista irtautumiseen ja samalla noudattaa yhdessä sovittuja pelisääntöjä, kuten päihteettömyyttä. Työssä tehdään tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

 

Uusi Naisten Kulman työntekijä esittäytyy – rinnalla kulkien, voimaa elämän käänteisiin – Rosita Asp

/ , /

Hei kaikille ja hyvää alkanutta vuotta 2026! Nimeni on Rosita Asp ja tänään on ensimmäinen työpäiväni Naisten Kulman palveluohjaajana ja RRT-palveluissa. Tunnustan, että hiukan on jännitystä ilmassa, mutta kuitenkin valmiina ja innokkaana uusiin tehtäviin.

Olen kotoisin Lappeenrannasta, josta muutin noin 16 vuotta sitten työn perässä pääkaupunkiseudulle. Sain tuolloin vakipaikan hoitoalalta Espoosta vammaistyön parista. Tuota ennen olin työskennellyt mm. sairaalakoulussa osastohoidossa olevien lasten kanssa, valmistuttuani lähihoitajaksi erikoistuneena mielenterveys- ja päihdetyöhön.

Työ vaikeasti autististen nuorten miesten parissa oli minulle fyysisesti liian haastavaa väkivaltaisuuden takia, joten päätin siirtyä toisaalle. Järjestötyöhön sain ensikosketuksen Vantaalla tuolloin toimineessa Takaisin Elämään ry:ssä. Työskennellessäni heidän toimistollaan huomasin, että palveluohjaus on se minun juttuni ja sitä haluaisin tehdä työkseni. Siitä alkoi matkani yhdistystyössä.

Ennen Naisten Kulmalle siirtymistäni toimin useamman vuoden Kotimaisen avustustyön liitto ry:llä koordinaatioassistenttina ja hoidin myös viimeisenä vuotenani rahastonhoitajan virkaa. Työtehtävissäni tuli tutuksi isojen tapahtumien järjestelyt kuin pienen yhdistyksen huolet ja tarpeet, heitä esimerkiksi maakuntamatkoilla tavatessani. Parasta oli, kun näki oman työnsä vaikuttavuuden hyvinvointialue- ja valtakunnallisella tasolla.

Tuli kuitenkin aika jatkaa eteenpäin ja päädyin hakemaan paikkaa Naisten Kulmalta. Tulin valituksi ja tässä olen. Mietin mennyttä ja tulevaa kirjoittaessani tätä tekstiä. Mitä olen tehnyt ja mitä tulen tekemään, kuinka haluan kohdata naisia ja olla rinnalla kulkemassa elämän tärkeissä käänteissä palveluohjaajana?

Työssäni haluan kulkea naisten rinnalla elämän eri vaiheissa, tukea ja kannustaa löytämään omat voimavaransa. Olla mukana arjen haasteissa, palveluihin hakeutumisessa sekä omien voimavarojen ja tulevaisuuden mahdollisuuksien vahvistamisessa. Minulle on tärkeää kohdata jokainen yksilönä, kunnioittavasti ilman leimaamista mihinkään kategoriaan. Uskon, että jokaisella on oikeus uuteen suuntaan ja mahdollisuus rakentaa oman näköisensä turvallinen ja tasapainoinen elämä taustasta riippumatta.

Tähän loppuun kirjoitankin niin itselleni kuin kohtaamilleni naisille voimaksi tulevan:
“Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa” (Fil. 4:13). Lyhyt lause, mutta niin täynnä voimaa. Minäkin olen pystynyt – ja niin pystyt sinäkin.

Esikuvien merkitys – oppia koulunpenkiltä ja Porttilan Feijan mersun ratissa

/ /

”Kerro minulle niin minä unohdan, opeta minua niin minä muistan, ota minut mukaan tekemään niin minä opin” – Benjamin Franklin

 

Kalenterissani on merkintä blogikirjoitukselle ja päätin jakaa viime päivien pohdintojani esikuvien merkityksestä elämääni. Pysähdyn iltaisin hiljaiseen rukoukseen ja mieleeni nousee sanontoja ja neuvoja, joita olen matkan varrella saanut. Kuten: vaikeuksia selättäessä voit kovettua tai kasvaa, kun puret yhtä sormea se koskee koko käteesi. Sanonnat ovat pyörineet tänään mielessäni ja ne auttavat minua pohtimaan valintoja haasteiden keskellä.

Eri opinnoistani huolimatta, oppijana minua ei löydä päivittäin tietolähteiden ääreen uppoutuneena, mutta mielelläni istun tunteja ja joskus päiviäkin itseäni ”rikkaammassa” seurassa. Tarkoitan sitä, että oivallan sellaisten ihmisten keskusteluista, joilla on elämänkokemusta tai henkistä kypsyyttä enemmän kuin minulla. Tämä ei ole ikäkysymys, vaikkakin omat esikuvani ovat olleet enimmäkseen ikämiehiä.

 

          

Kuvassa edesmennyt romanien patriarkka Feija Grönfors ”Porttilan Feija”

 

Mentorien matkassa

Koulunpenkillä edelleen olen kartuttamassa teoreettista tietoa ja käsittelykyvyn harjaantumista, mutta jonkinlaista korkeakoulua olen suorittanut myös istumalla Porttilan Feijan Mersun ratissa, olohuonekeskusteluissa ja usein polvillani siunattavana Feijan huoneessa. Koen suurena lahjana, että sain jo 18-vuotiaana lähteä edesmenneen Feija Grönforsin kuskiksi seurakuntavierailuille ympäri Suomea ja Ruotsia.

Hetkeksikin vain muistoihin palaaminen herkistää ja mieleeni nousee opetuksia vaikeuksiin suhtautumisesta, itsensä korottamisesta, pahan puhumisesta ja tietenkin uskon alueista.  Rukouksesta ei vain keskusteltu, vaan rukoiltiin ja luotettiin, että rukouksessa on voimaa.

Ikäeroa oli melkein 60-vuotta, mutta nuorena oli myös hauskaa Feijan ja Irjan seurassa. Seurasin tarkoin heidän kohtaamistaitoja sairaalassa, hautajaisissa eri tilaisuuksissa ihmisten parissa. Feijan vuosikymmenten taival, armoitus, usko sekä aktiivinen osallistuminen ihmisten suruihin ja iloihin avasi hänelle vaikutusalan ja laajalti kunnioitettavan aseman. Feija ja Irja jättivät vahvan hengellisen perinnön, siitä yritän pieniä palasia omaksua ja oivaltavani muistojen kätköistä lisää.

Kolmen k:oon mies (kahvi, Kanada ja kutsumus) edesmennyt pastori Herman Blomerus on vaikuttanut myös syvällisesti elämääni. Hänellä oli kykyä nähdä syvemmälle herkkyyteeni ja inhimillisyyteeni, joskus kun muut näkivät minun hymyilevän, hän huomasi nuoren miehen elämästä enemmän. Hän tunnisti kutsumuksessani jotain samaa ja asettui rohkaisijana konkreettisesti rinnalle jakamaan kokemuksia. Lempeyttä ja jämptiyttä – sitä Hermannissa oli, kun hän nuorempaansa neuvoi. Välimatkat eivät katkaisseet yhteyttä, kun Herman ja Helena olivat ajoittain Kanadassa. En vieläkään juo kahvia, enkä ole käynyt Kanadassa, mutta olen muistellut neuvojanne tänäkin päivänä.

 

Jalanjäljissä – mutta ei samoissa saappaissa

Jännitin hirveästi Tukholman romanijuhlilla, kun 18-vuotiaana olin puhevastuussa ensimmäistä kertaa Henry Hedmanin kanssa. Olin kuunnellut Henryn dynaamista julistusta eri tilaisuuksissa 10-vuotiaasta asti, Henry osasi hälventää jännitystäni ja otti nuoremman veljensä huomioon ja rohkaisi liikkeelle. Kuuntelen edelleenkin Henryn julistusta ja se muistuttaa minua, että en unohda nuorena saamaani kutsumusta. Yhteys jatkuu edelleen ja Henryn perhekunta on tullut läheiseksi.

Olen saanut etuoikeuden seurata myös pioneerivaikuttajia pastori Pentti Niinistä ja edesmennyt sosiaalineuvos Väinö Lindbergiä. Nuorempana toimiessani Elämä ja Valo järjestön toiminnanjohtajana Väinö kutsui mukaansa ja ovet avautuivat työryhmiin ministeriöihin ja palavereihin Presidentinlinnaan. Olin todellakin oppijan paikalla. Väinöllä oli rautainen ote kunnallisessa ja valtakunnallisessa politiikassa. Arjessa opin tuntemaan Väinön lämpöisenä vanhana romanimiehenä joka huolehti: ”poika oletko syönyt, tässä on bensarahaa, että pääset varmasti kotiin asti” soitot vielä perään ”menikö matka hyvin”. Väinö ja Tuula asuivat naapurissanikin Espanjassa, paljon hyviä muistoja.

Espanja-jakso olikin yksi rikkaimmista ajanjaksoistani, jossa jatkoin Pentti Niinisen jalanjäljissä pastorin tehtävissä Fuengirolan Kotikirkolla.

Kuvassa: tohtori Henry Hedman

 

Matkalla on todellakin opittu ja koen olevani rikas. En kadu, että nuorena on tullut vietettyä paljon aikaa itseään ”rikkaammassa” seurassa. On opittu tuntemaan niin särmikkyyttä kuin herkkyyttäkin. Olen ollut eri mieltä pioneerityöntekijöiden kanssa monistakin asioista, pohjasävelenä kuitenkin syvä kunnioitus miehiä ja naisia kohtaan, jotka ovat raivanneet tietä nuoremmille.

Ammatit koostuvat tutkintojen osista, niin myös henkistä ja hengellistä perintöä käyn läpi osissa, mentorien sanat tulevat ”lihaksi” vuosien saatoissa eri elämän vaiheissa. Kiitollisena seuraan jalanjäljissä, mutta itselleni sopivissa saappaissa Tarkoittaen sitä, että meillä jokaisella on omat lahjamme ja vaikutusalamme, jossa voimme kehittyä.

Iso Kirja opettaa: ”….vaan pitäkää ajatuksenne itsestänne kohtuuden rajoissa” Room 12:3

Ei liikoja, mutta ei liian vähääkään.

 

Jani Lindroos

Palvelupäällikkö (RRT)