Paluu juurille ja uusia askeleita – Toimintakoordinaattorin Dimitri Theslundin terveiset
Hyvää päivää kaikille! Olen uusi toimintakoordinaattori Dimitri Theslund ja aloitin työt 19.3.
Astuessani sisään Romano Mission keskustoimistoon uutena toimintakoordinaattorina, olo oli samanaikaisesti jännittynyt ja kotoisa. Moni saattaa muistaa minut jo aiemmilta vuosilta, sillä olen saanut palvella tätä yhteisöä ja sen tärkeitä arvoja jo Päiväkummun lastenkodin kasvatusvastaavana. Työni Romano Missiolla on alkanut jo elokuussa 2018 ja tulin silloin Päiväkummun lastenkodille ilman sen suurempaa käsitystä tai kokemusta sijaishuollosta, mutta vuosien saatossa olen saanut kehittyä monin eri tavoin. Valmistuin vuonna 2022 sosionomi-diakoniksi ja jatkoin työtäni Päiväkummun lastenkodissa kasvatusvastaavan roolissa. Tammikuussa 2025 tieni vei kuitenkin hetkeksi muualle töihin, kun halusin nähdä sekä kokea millaista vaativan tason sijaishuolto on ja siellä vierähtikin lopulta vähän yli vuosi. Tämä kokemus oli erittäin opettava ja antoi käsitystä laajemmin tämän yhteiskunnan haasteista ja kehittämiskohteista. Sain itsekin kehittyä viime vuoden aikana äärimmäisen paljon monelta eri osa-alueelta.
Uskon Jumalan johdatukseen ja Jumala onkin joskus vuosia sitten asettanut sydämeeni palon ja halukkuuden työskennellä oman yhteisön parissa ja käyttämään niitä lahjoja, joita hän on minulle suonut hyödyksi romaniyhteisön asioiden eteenpäin viemisessä. Siksi paluu Romano Missiolle oli itselle kuin rukousvastaus, joka mahdollistaa jälleen työn tekemisen niiden asioiden parissa, jotka ovat olleet minulle aina tärkeitä.
Tuttu talo, uusi näköalapaikka
Paluu Romano Missiolle tuntuu monella tapaa kotiinpaluulta. Vaikka roolini on nyt uusi, järjestön kristillinen arvopohja ja se tinkimätön työ, jota täällä tehdään lähimmäisenrakkauden hengessä, ovat minulle entuudestaan tuttuja ja rakkaita. On ollut suuri ilo huomata, kuinka lämpimästi minut on otettu vastaan. On ollut myös hienoa nähdä tuttuja kasvoja ja tutustua uusiin osaajiin, joiden kanssa jaetaan sama kutsumus.
Erityismaininta täytyy antaa Jasmin Nymanille, joka otti heti koppia yhdestä asiasta, joka on minulle tärkeä ja hoiti saman tien homman kotiin. Kiitos myös tietenkin kaikille muillekin, jotka olette olleet tukemassa ja opastamassa uudessa työtehtävässä, kun on saanut hypätä kerralla aika isoihin saappaisiin . Ajattelen positiivisesti kuitenkin, että onpahan käveleminenkin vähän väljempää, kun on muutama numeroa liian isot saappaat jalassa.
Katse menneeseen: Haasteet ja johdatus
Viime vuosi ei ole ollut järjestökentällä helpoimmasta päästä, eikä Romano Missiokaan ole säästynyt haasteilta. Yleinen taloudellinen epävarmuus ja yhteiskunnalliset muutokset ovat vaatineet kaikilta joustavuutta ja kestävyyttä. Nämä haasteet on kuitenkin kohdattu suoraselkäisesti, ja ne ovat muistuttaneet perustehtävämme tärkeydestä: silloin kun ympärillä myrskyää, tarve luotettavalle tuelle ja hengelliselle ankkurille on kaikkein suurin.
Uskon, että vaikeat ajat ovat myös hitsanneet työyhteisöä yhteen entistä enemmän, mutta opettaneet myös oman hyvinvoinnin ylläpitämisen tärkeydestä. Ne ovat opettaneet luottamaan siihen, että meitä johdatetaan silloinkin, kun tie tuntuu kapealta. Tästä opitusta viisaudesta on hyvä ammentaa nyt, kun suuntaamme katsetta eteenpäin.
Ensimmäiset päivät: Opettelua ja kohtaamisia
Ensimmäiset työpäivät toimintakoordinaattorina ovat olleet täynnä paljon uutta opittavaa ja nopeaa reagointia asioihin ja tehtäviin. Välillä on tuntunut, että kerralla tulee niin paljon tietoa, että se pursuaa kohta nenästä, silmistä ja korvista ulos. Suurin muutos on ollut siirtyminen sijaishuollon vilskeestä ja suuren työyhteisön keskeltä keskustoimistolle, jossa olen nyt vähän yli viikon ollut yksinäni. Arki, joka aiemmin täyttyi jatkuvasta tiimityöstä ja hulinasta, on vaihtunut itsenäisempään työskentelyyn oman työpöydän äärellä. Välillä tämä on tervetullutta, kun opettelee uusia asioita ja pääsee keskittymään tietty eri tavalla, kun ei ole joku lapsi, nuori tai työntekijä koko ajan kysymässä ja keskeyttämässä tekemisiäni, mutta myönnän sen, että välillä hiljaisuus on soinut korvissa jo ehkä vähän liikaakin. Silloin olenkin suunnannut askeleeni läheiseen Missiokeskukseen, jossa monet hanketyöntekijämme tekevät arvokasta työtään. Siellä kohtaamiset ja yhteisöllisyys muistuttavat siitä elävästä työstä, jonka koordinoinnissa saan nyt olla mukana.
Jälleen erityismaininta, kun hanketalolla työskentelevät naiset tekivät kiinalaista ruokaa viime tiistaina ja sain kutsun tulla maistamaan, että kyllä Miriklin tekemä sushi oli kaikista ruoista parhaimmat, vaikka kyllä kaikki muukin maistui.
Katse tulevaan: Siltoja ja vaikuttavuutta
Tulevaisuus näyttää innostavalta. Vaikka haasteita riittää varmasti jatkossakin, uskon vahvasti meidän kykyymme toimia muuttuvassa maailmassa, kunhan pidämme sydämemme auki ja askeleemme vakaina. Tavoitteeni on olla helposti lähestyttävä linkki eri toimijoiden välillä ja kohdata jokainen ihminen arvokkaana Jumalan kuvana, olipa kyse sitten käytännön työstä tai hallinnollisesta kehittämisestä.
Matka on vasta alussa, mutta on hienoa jatkaa sitä tuttujen ihmisten ja tärkeiden teemojen parissa.
Lopetan tämän kirjoituksen raamatun paikkaan, josta on muodostunut minulle sellainen joka päivän asenne silloinkin, kun herään aamulla ja elämä tuntuu potkivan päähän ja kaikki ongelmat tuntuvat kasaantuvan.
Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, ja vielä enemmän: hänet on myös herätetty kuolleista, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme. Kuka voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuskako vai ahdistus, vaino vai nälkä, alastomuus, vaara vai miekka? Onhan kirjoitettu: ’Sinun tähtesi meitä tapetaan kaiken päivää, meitä pidetään teuraslampaina.’ Mutta kaikissa näissä me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka on meitä rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva, eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
(Room. 8:31–39)
(Room. 8:31–39)
Palveluohjaaja
