Naisten Kulma

Naisten Kulma keskittyy tukemaan VOIVA sosiaalisen kuntoutuksen mallin mukaisesti rikos- ja päihdetaustaisia sekä elämästään syrjäytyneitä romaninaisia heidän uudelleenintegroitumisessaan yhteiskuntaan Helsingissä ja Oulussa.

Työntekijät

Jani Lindroos

Jani Lindroos

RRT-Palvelupäällikkö – tukipalvelut Naisten Kulma ja Mieserityistyö

Aloitin palvelupäällikön tehtävissä helmikuussa 2020.Koordinoin palvelukokonaisuutta, joka käsittää rikostaustaisten romanien tukityön tukipisteillä, vankiloissa ja eri toimintaympäristöissä. Verkko- ja etätyöskentelyn kehittäminen on osa toimintaamme.

Aikaisemmat tehtävät toiminnanjohtajana, projektityöntekijänä järjestöpuolella sekä seurakuntatyöntekijän toimi ovat antaneet hyvää kokemusta yhteisen toiminnan kehittämiseen.

Koulutukseltani olen merkonomi ja olen suorittanut kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon. JET -johtamisen erikoisammattitutkinto antoi myös hyviä eväitä työyhteisössä toimimiseen.

Anne Holm

Anne Holm

RRT-Palveluohjaaja – Naisten Kulma

Anne Holm
Aluekoordinaattori, Oulun Naisten kulma
Olen työskennellyt Naisten kulmassa 4,5 vuotta.
Työhöni kuuluu työskentely asiakkaiden kanssa kulmalla sekä maakunnissa.
Asiakastyössä koen, että yhteistyökumppanit ovat tärkeitä, työtä ei voi tehdä yksin.

Olen suorittanut sosionomi amk -koulutuksen, mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon, sekä viimeisimmäksi neuropsykiatrisen valmentaja koulutuksen.
Minulle jokainen asiakas on yksilö ja jokaisen elämäntarina on tärkeä.

Katriina Roth

Katriina Roth

RRT-Palveluohjaaja – Naisten Kulma

Hei, olen Kati. Aloitin vankilatyön Naisten kulmaa edeltäneessä Muutoksen vuoro -projektissa vuonna 2016. Tällä hetkellä toimin Naisten Kulman palveluohjaajana. Työni sijoittuu tukipisteemme lisäksi Vanajan avovankilaan sekä Hämeenlinnan suljettuun vankilaan.

Työhöni kuuluu yksilökeskustelut romaninaisvankien kanssa sekä kuntouttavat VOIVA -ryhmät. Lisäksi toimin vankilahenkilökunnan työparina romaninaisvankeihin liittyvissä asioissa, konsultoin henkilökuntaa, sekä hoidan koevapauteen ja yhdyskuntaseuraamustyöhön liittyviä asioita.

Olen suorittanut päihdetyön ammattitutkinnon ja tällä hetkellä opiskelen työni ohessa sosionomiksi. Henkilökohtaista työpanostani ohjaa tavoite siitä, että vankila-aikana saavutettu hyvä muutos jatkuisi siviilissä. “Teen pieniä asioita suurella sydämellä”

Senja Valentin

Senja Valentin

RRT-Palveluohjaaja – Naisten Kulma

Hei, olen Senja ja Oulun tukipisteen palveluohjaaja. Työni romaninaisvankien parissa on alkanut Romano Missio ry:n hallinnoimassa Naisten vuoro -projektissa vuonna 2014.

Naisten kulma -hanketta toteutetaan Pohjois-Suomessa liikkuvana ja jalkautuvana auttamistyönä. Työhöni kuuluu kohdata ja tukea romaninaisia muutoksen tiellä. Tukipisteellä tapahtuvien kohtaamisten ja toimintojen lisäksi, kohtaan naisia myöskin vankiloissa. Työ on hyvin monimuotoista ja tavoitteena on tarjota ja ohjata asiakkaat mahdollisimman kokonaisvaltaiselle palvelupolulle. Siksi huomioimme työssämme naisten lisäksi myös heidän perheensä.

Koulutukseltani olen sosionomi-diakoni.

Heidi Ärling

Heidi Ärling

RRT-Palveluohjaaja – Naisten Kulma

Olen Heidi Hagert. Aloitin työt huhtikuussa 2021 Helsingin Naisten Kulmalla ohjaajan tehtävissä. Aikaisemmin olen työskennellyt vapaaehtoisena sekä tuntityöntekijä Naisten Kulman -toiminnoissa. Työhöni kuuluu toimintojen suunnittelua ja ohjausta tukipisteellä ja verkossa. Tapaan myös kohderyhmään kuuluvia naisia ja etsimme yhdessä polkua eteenpäin elämässä.

Olen koulutukseltani lähihoitaja sekä kulttuuriohjaaja.