Romanit – tuntematon suomalainen vähemmistö

Romanit ovat Suomessa edelleen melko tuntematon vähemmistö. Romanien historian ymmärtäminen on tärkeää, kun halutaan ymmärtää romaneja ja romanikulttuuria. Tärkeintä on aina kohdata ensisijaisesti ihminen. Vähitellen romaniväestö on siirtymässä erilaisten toimintojen kohteesta aktiiviseksi toimijaksi.
(Tietoa romaneista sivuston tekstit ovat tarkastettu ja perustuvat kirjallisuuteen ja ajankohtaiseen tutkittuun tietoon. Tekstin lopussa löytyvät lähteet.)

Kulttuurista johtuvat erilaisuudet ovat jokapäiväisiä yhteiskunnan eri toimialoilla aina sosiaali- ja terveysalalta seurakuntatyöhön. Monimuotoistuneessa Suomessa jokaisen työntekijän asiantuntijuuteen ja osaamiseen kuuluu eri etnisiä kulttuureja kunnioittava kompetenssi. Monelle suomalaiselle ja eri alojen ammattilaiselle romanit saattavat olla melko tuntematon vähemmistö. Sanana romani herättää jokaisessa lukijassa erilaisia arvolatauksia. Jollekin se tuo mielikuvan vapaana liikkuvista luonnonlapsista ja joillekin se merkitsee hyvin vahvojen ja jopa jyrkkien ennakkoluulojen värittämiä ajatuksia ainaisista ongelmista. Kaikkien muiden mielikuvat osuvat todennäköisesti näiden kahden välille. Jokaisesta mielikuvasta on löydettävissä totuuden siemen. Mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan Suomen romaneista ja mitä tarkoittaa, kun puhutaan heidän kulttuuristaan sekä kohtaamisestaan erilaisissa toimintaympäristöissä?

Tämän sivuston artikkelimuotoisessa tekstissä tuodaan esille romaneiden historiallista ja kulttuurillista kehystä, joka on olemassa jokaisen romanin taustalla ja jonka sisäistämisellä voi olla helpompi hahmottaa erilaisten toimintojen taustalla vaikuttavia syyseuraus tekijöitä.

Tarina Suomen romaneista on tarina Suomesta

Historian tunteminen on oleellista, kun halutaan ymmärtää Suomen romaneja. Romaneista on kirjoitettu yllättävän paljon, mutta todellista tutkittua tietoa heidän historiastaan ja elämästään ei juurikaan ole. Olemassa oleva tieto perustuu lähinnä kansanperinteeseen ja muuhun perimätietoon. Vasta 1700–1800-lukujen vaihteessa romanien historiaa ja vaellusta alettiin tutkia kielitieteen avulla, mutta yhtenäistä historiankirjoitusta ei edelleenkään ole, vaan tutkimus on ollut enemmän yksittäisten harrastajien laatimaa.

Useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että romanit ovat lähtöisin Intiasta. Kielitieteen tutkimuksissa on havaittu, että paikallisten romanien kielissä ja Intiassa puhutuissa sanskritissä sekä hindin kielessä on paljon yhtäläisyyksiä. Kielen rakenteen ja sanaston perusteella romanien alkukotina on pidetty Luoteis-Intiaa. Romanit eivät kuitenkaan ole intialaisia, vaan oma erillinen ryhmänsä myös Intiassa. On myös esitetty väitteitä, että romanit olisivat alun perin kiertolaisia, jotka olivat lähtöisin vielä jostain muualta. Raamatullisten selitysten mukaan heitä on muun muassa pidetty Kainin jälkeläisinä tai yhtenä kadonneena juutalaissukukuntana Efraimilaisina. Kielitieteen tutkimusten ohella on romanien alkuperälle etsitty muita lähteitä. Esimerkiksi todennäköisesti noin vuonna 1010 valmistuneessa kronikassa ”Kuningasten kirja” on legenda Persian hallitsijasta, joka pyysi Intian maharajalta 10 000 musikanttia viihdyttämään alamaisiaan. Myöhemmin nämä musikantit karkotettiin maasta. Näiden musikanttien on joskus arveltu olevan Eurooppaan saapuneiden romanien esi-isiä tai ainakin saman heimon jäseniä.

Romanien vaelluksen syistä on esitetty monenlaisia oletuksia, kuten luonnonmullistuksia, kulkutauteja, sotia ja paremman taloudellisen toimeentulon hankkimista. Romanien muutto ei kuitenkaan liene ollut massamuuttoa, vaan he ovat todennäköisesti lähteneet asuinseuduiltaan pienissä ryhmissä hieman eri aikoina. Yleisimmin puhutaan kolmesta suuremmasta muuttoaallosta, joista ensimmäinen ajoittuu ajanlaskumme alkuun, toinen 700-luvun paikkeille ja kolmas ensimmäisen vuosituhannen alkupuolelle. Kaikki romanit eivät vaeltaneet länteen, vaan osa heistä suuntasi pohjoiseen, Armenian kautta Venäjälle, ja osa etelään Pohjois-Afrikan rannikon ja Egyptin kautta sekä Eurooppaan että mahdollisesti myös Amerikan mantereelle.

Romanien Eurooppaan saapumisvuotena pidetään yleisesti vuotta 1322, jolloin Simon Simeonin muistiinpanojen mukaan ryhmä romaneja oli majoittunut Kreetan saarelle. Saman vuosisadan lopulla romaniryhmästä on mainintoja Kyproksen saarelta. 1300-luvun lopusta vuoteen 1430 mennessä romanit olivat levittäytyneet lähes koko Eurooppaan, lukuun ottamatta Pohjois-Eurooppaa. Pohjoismaihin romanit saapuivat ensimmäisen kerran 1500-luvun alussa. Olaus Petrin kronikassa kerrotaan romanien saapumisesta Ruotsiin vuonna 1512. Vuodelta 1559 heistä on mainintoja Ahvenanmaalta ja vuodelta 1580 Turusta.

Romanien laajamittaiseen vaellukseen on etsitty syitä niin poliittisista oloista kuin yhteiskunnallisesta järjestyksestäkin. Epävakaat poliittiset olot ajoivat romaneja eteenpäin. He eivät olleet yleisesti sitoutuneet maahan tai omaisuuteen, eivätkä katsoneet välttämättömäksi jäädä paikallisten levottomuuksien jalkoihin. Myös feodaaliyhteiskunta asetti romanien oleskelulle omat rajoituksensa. Romanit liikkuivat noin sadan hengen ryhmissä ja saapuessaan paikkakunnalle he tulivat sekä nähdyksi että kuulluksi. Yhtenäiskulttuurisessa Euroopassa ryhmä, joka näytti erilaiselta, noudatti itämaisiin kulttuureihin kuuluvia tapoja, puhui omaa Euroopan kielistä poikkeavaa kieltään, harjoitti erikoisia ammatteja, kuten eläintenkesyttämistä, kädestä ennustamista ja sepän töitä, sekä tunnusti kenties jotain muuta kuin kristinuskoa, herätti sekä uteliaisuutta että pelkoa.

Osa romaneista asettui kuitenkin asumaan paikoilleen ja mukautui asumaan rinnatusten paikallisen väestön kanssa. Esimerkiksi Italiassa romanit etsivät työtä maaseudulta ja Espanjassa he kehittivät käsityöammatteja. Valtaväestöön sulautumisesta huolimatta romanikulttuurin vaikutus näkyy edelleen esimerkiksi Espanjan Andalusiassa. Vaeltamisen, tai paremminkin joukkomuuttojen, takana on ollut osittain myös paremman taloudellisen toimeentulon tavoittelu. Esimerkiksi 1960- ja 70-luvuilla Suomen romaneja muutti Ruotsiin samoin kuin muitakin suomalaisia.

Romanien historiaan liittyy paljon eriasteista vainoa ja väkivaltaa. He ovat olleet kautta historian helppoja vihan kohteita. Heitä on syytetty milloin mistäkin epäkohdasta tai onnettomuudesta. Vainot alkoivat jo 1500-luvulla. Maastakarkotukset kovien rangaistusten uhalla olivat hyvin tavallisia. Myös pakkotyötä ja orjuutta käytettiin romanien rankaisemiseksi. Perheet ja suvut pyrittiin hajottamaan ja lapset ottamaan pakkohuostaan. Kun pakkokeinot eivät tuoneet toivottua tulosta, eikä romaneista päästy eroon, vaikka haluttiin, pyrittiin heidät sulauttamaan silloiseen valtaväestöön. Sulauttamiskeinoja olivat muun muassa erilaiset lait, jotka kielsivät vaeltamisen tai romanien perinteisten ammattien harjoittamisen. Myös romanikielen ja omaleimaisen vaatetuksen käyttöä pyrittiin rajoittamaan. Valistuksen aatteiden levitessä 1700-luvulla, myös asenne romaneja kohtaan muuttui hieman suvaitsevaisemmaksi. Asenteet olivat edelleen kuitenkin kielteisiä, eikä sulauttamispyrkimyksistä luovuttu kokonaan. 1800-luvulla romanien liikkumista yritettiin rajoittaa erilaisilla rekisteröintimenetelmillä. Muun muassa Ranskassa otettiin käyttöön niin sanottu antropometrinen henkilöllisyystodistus, josta ilmeni henkilön henkilötietojen lisäksi tietoja omaisuudesta. Käytäntö oli voimassa yli 60 vuotta.

Katolisen ja luterilaisen kirkkojen suhtautuminen romaneihin 1500–1800-lukujen Euroopassa mukaili silloisten hallitsijoiden ja viranomaisten syrjivää ja karkottavaa asennetta. Suomen kirkko käsitteli romaneita pitkään ongelmana ja sulki heidät yhteydestään kieltämällä kaikki kirkolliset sakramentit ja palvelut. Yhteiskunnan ja kirkon näkemä ”romaniongelma” purkautui vasta erillisellä lainsäädännöllä vuonna 1958, minkä jälkeen seurakuntapapit ohjeistettiin saattamaan romanit yhteiskuntakelpoisiksi. Siihen vaste jäi vähäiseksi heikon kulttuurituntemisen sekä assimilaatioasenteen vuoksi.

Suurimmat järjestelmälliset vainot koettiin kuitenkin vasta toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa. Aluksi saksalaisille tuotti ongelmia romanien rodullinen määrittäminen tuhottavien joukkoon, koska romanit kuuluvat niin sanottuun indo-arjalaiseen rotuun. Lopulta romanit määriteltiin niin sanotusti sekarotuisiksi ja heitä pidettiin sosiaalisesti ei-suotavina ja epärehellisinä henkilöinä. Romanien kohdalla säilyi kuitenkin luokittelu rodullisen puhtauden perusteella. Kun juutalaiset kantoivat rinnassaan tähtimerkkiä, oli romaneilla merkkinä joko Z (puhdasrotuinen), ZM, ZM+, ZM- tai NZ kuvaamassa rodullista epäpuhtautta. Joulukuussa 1942 kaikki “sekarotuiset” romanit lähetettiin keskitysleirille Auschwitziin. Vaikka saksalaisten tarkoituksena oli “jättää joitakin puhdasverisiä romaneja antropologien iloksi”, kokivat useimmat heistä saman julman kohtalon. Kaikkiaan on arvioitu, että keskitysleireillä tapettiin 1 000 000 – 1 500 000 romania. Arviota on tosin pidetty varovaisena, sillä osa romaneista ei koskaan päässyt leireille saakka, sillä heidät surmattiin jo matkalla ja heitä ei numeroitu vaan he muuttuivat tuhkaksi.

Nykyhistoriakin voi paljastaa aikanaan romaneihin kohdistuneita vainoja ja järjestelmällistä tuhoa, esimerkiksi entisen Jugoslavian ja erityisesti Kosovon alueelta. Eriasteisia sulauttamispyrkimyksiä on ollut ihan viime vuosikymmenienkin aikana. Esimerkiksi Bulgariassa kiellettiin jopa mustalaismusiikin esittäminen 1980-luvulla.

Karjalan romaneja 1900-luvun alkuvuosina.

Hitain askelin suomalainen kirkko ja yhteiskunta alkoivat tuntea todellista vastuuta maansa romaneista. Romanien asema muuttui vähitellen kulttuurivähemmistöksi. Taustalla vaikuttivat kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Mustalaisasiainneuvottelukunnan sekä Mustalaislähetyksen (nykyään Romano Missio) painokas vaikuttamistyö romanien aseman parantamiseksi. Myös Suomen alkuperäisväestön, saamelaisten, aktivoituminen samaan aikaan tuki keskustelua vähemmistöjen oikeuksista. Uudistuksien konkretia alkoi kuitenkin näkyä vasta 1980-luvun puolella, jolloin julkaistiin Kirkko ja mustalaisväestö -mietintö, missä ehdotettiin kirkon sisälle romanien hengellistä työtä koordinoivan työryhmän perustamista. Työryhmä perustettiin 1994 ja se sai nimekseen Romanit ja kirkko -työryhmä. Se liitettiin Kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön (KDY) keskuksen yhteyteen.

Romanien seurue 1930–luvun lopulla Viipurissa.

Noin 10 000 hengen vähemmistönä romanit ovat eläneet keskellä suomalaista yhteiskuntaa virallisten aikakirjausten mukaan vuodesta 1559 alkaen, käytännössä lähemmäs 500 vuotta. Tänä aikana romanit ovat omaksuneet suomalaisen talonpoikaiskulttuurin pääpiirteet osaksi omia itämaisia tapojaan. Suomen kieli on pääosin syrjäyttänyt romanikielen arjessa, vaikka sen piirteitä on yhä näkyvissä romanien keskinäisessä puheessa. Romanikieli on tänään uhanalainen kieli, jota yritetään elvyttää Opetushallituksen ja Suomen Kulttuurirahaston avulla. Romano Missio ry on yksi vahva tekijä kielen elvytystehtävissä, kielen erityisosaamisen ansiosta.

Romanien kansallisena tunnisteena käytetty nimitys ”romani”, joka tulee romanikielen sanasta ”rom”, joka tarkoittaa miestä tai ihmistä. Nimityksen romani vai mustalainen taistelua voisi verrata Amerikan Yhdysvaltojen mustien käymään taisteluun halventavaksi koettua ”neekeri”-nimitystä vastaan.

Romaneista suurin osa asuu pääkaupunkiseudulla ja paikalliseen väestöön suhteutettuna eniten Kauhajoella. Romaneilla on perustuslain mukainen kielellinen ja kulttuurinen vähemmistöasema Suomessa ja sen kansalaisina yhtäläiset kansalaisoikeudet ja velvollisuudet kuin kenellä tahansa suomalaisella.

Asemastaan huolimatta romanit kohtaavat arjessa laajasti yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen liittyviä ongelmia. Romanien työllisyys laahaa jäljessä ja koulutustaso on keskimääräistä matalampi ja kapeampi muuhun suomalaiseen väestöön verrattuna, vaikka viimeisten vuosien aikana kouluttautuminen on räjähdysmäisesti kasvanut kaikilla koulutusasteilla. Syitä osallisuuden, koulutuksen sekä työllistymisen haasteisiin on löydettävissä sekä historiasta että nykyhetkestä, niin yhteisön sisältä kuin ulkopuoleltakin.

Aivan erityinen edistysaskel kirkon ja romanien yhteisessä historiassa tapahtui Turun Maarian kirkossa vuonna 1995. Silloinen arkkipiispa John Vikström esitti virallisen anteeksipyynnön Suomen romaneille kirkon kaltoinkohtelusta romaneita kohtaan. Anteeksipyyntö oli merkittävä teko hedelmälliselle yhteistyölle ja toimi esimerkkinä myös muille Pohjoismaille kuten Norjalle ja Ruotsille.

Vaikka osallisuuden ja yhdenvertaisuuden esteitä on edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa, 2000-luvulla romaniväestö on siirtymässä toimintojen kohteesta aktiiviseksi yhteiskunnalliseksi ja kirkolliseksi toimijaksi.

Historian tunteminen on siis oleellista, kun halutaan ymmärtää Suomen romaneja ja heidän yhteiskunnallista asemaansa.

Romanikulttuuri pähkinänkuoressa

Kulttuurit ovat monimerkityksellisiä kokonaisuuksia, jotka koostuvat yhteisön henkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä funktiosta. Kulttuurien vaikuttavuus ihmisten ajatuksiin, mielipiteisiin tai arkisten asioiden toimintaan ei aina ole niin suoraa tai edes niin ilmeistä kuin ehkä saatamme ajatella. Suurin osa ihmisen toiminnoista ja ajatuksista nousee ihmisyydestä tai ilmenee yksittäisen henkilön, perheen, kyläyhteisön toimintana tai näkemyksenä ja näin irrallisena henkilön varsinaisesta etnisestä kulttuurista.

Suomen romanikulttuuria on helpompi hahmottaa sen sisarkulttuurin, aasialaisen kunnioittamisen kulttuurin, lävitse. Romanikulttuuri seisoo kolmen peruspilarin varassa, minkä kaikki Suomen romanit tiedostavat ja mihin periaatteessa jokaisen odotetaan sitoutuvan. Nämä kirjoittamattomat peruskonventiot sisäistetään kasvatuksen ja yhteisöllisen elämisen keskellä. Jokainen suku, perhe ja yksilö eri paikkakunnilla asuvina romaneina toteuttavat tätä yleismaallista kulttuuria yksilöllisesti ja hieman eri vivahtein.

Kunnioittaminen korostuu erityisesti iän mutta myös sosiaalisen aseman tuoman position mukaan ja ulottuu aina tasavertaiseen kanssakäymiseen sekä miesten ja naisten välillä. Kunnioitus näkyy kaikessa toiminnassa, puheessa, vaatetuksessa sekä suhteessa toiseen ihmiseen ja korostuu sitä voimakkaammaksi, mitä korkeammalla kunnioittamisen asemassa toinen ihminen on suhteessa itseen.

Siveellisyys, jota toisella nimellä kutsutaan myös häveliäisyydeksi, ohjaa ihmisten välistä kanssakäymistä. Häveliäisyys (kasvojen menettäminen-säilyttäminen) on molemminpuolinen kunnioittamisen ohjenuora etenkin nuoremman ja vanhemman romanin välisessä kanssakäymisessä. Se määrittelee, mikä on sopivaa keskusteltavaa, hyväksyttävää pukeutumista tai käytöstä kokonaisuudessaan sukupolvien ja sukupuolten välillä. Keskinäisessä puheessa käytetäänkin, etenkin niissä aiheissa, joista ei voida puhua suoraan, kiertoilmaisuja ja niin sanottua korkean kontekstin viestimistä, jotta keskustelijoiden välillä säilyy aasialaisesta kulttuurista tutuksi tullut ilmaisu ”kasvot” eli kunnioitus.

Puhtaus on romanikulttuurissa sekä konkreettista että symbolista. Konkreettinen puhtaus näkyy yleisenä kotien ja vaatteiden siisteytenä ja puhtautena. Siihen käytetään aikaa ja se on kunnia-asia sekä naiselle että miehelle. Symbolinen puhtaus ilmenee esimerkiksi siinä, miten kotia huolletaan sekä millainen asema kodissa on keittiöllä, sen tavaroilla ja ruoalla. Äärimmäisen tarkka puhtauden varjeleminen oli vaellushistorian aikana usein ainut ja samalla tärkein keino suojautua epidemioilta.

Romanien tapakulttuuri saattaa kuulostaa ja tuntua länsimaalaisen korviin hyvinkin tiukalta. Arkielämän todellisuudessa kulttuuri kuitenkin mukautuu uusiin ja erilaisiin tilanteisiin sekä sosiaalisiin yhteyksiin tilanteiden niin vaatiessa. Kohtaamisissa ja eri alojen kuten terveydenhuollon ammattilaisten kanssa romanit pyrkivät joustavasti ratkaisemaan kulttuurisesta näkökulmasta pulmallisia yhteentörmäyksiä ohittamalla tai väistämällä ne – ikään kuin asiaa ei kuultaisi tai nähtäisi.

Vaikka onkin mielekästä, että yksittäiset ihmiset ymmärtäisivät ja tiedostaisivat romanikulttuurin pääperiaatteet, kulttuurinsa mukaisia toimintoja tai tapoja romanit eivät odota muilta. Jokainen romani toivookin, että hänet kohdataan ihmisenä kulttuurinsa kanssa tarpeineen eikä kulttuurina tai kulttuurinsa edustajana. Ihmiseltä ihmiselle on hyvä lähtötilanne hedelmälliselle kohtaamiselle ja kuuluu ihmisenä olemisen perusosaamiseen.

Romanikieli

Kieli on erottamaton osa kulttuuria, tarjoten välineet, joiden avulla ihmiset jäsentävät ja muokkaavat kulttuurimaisemaansa. Viestinnän lisäksi kieli vaikuttaa kulttuuriin ja ajatuksiimme. Tämä on erityisen merkittävää vähemmistökielten, kuten romanikielen, kohdalla, jotka ovat ratkaisevassa roolissa romaniyhteisön kulttuurin ja identiteetin säilyttämisessä. Tämä artikkeli tarkastelee romanikielen historiallista taustaa, nykyisiä haasteita ja tulevaisuuden näkymiä, korostaen sen kulttuurista merkitystä ja tarvittavia toimenpiteitä kielen säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi.

Romanikielen kulttuurinen merkitys

Kielen kulttuurinen merkitys identiteetin säilymisessä on hyvin tärkeää. Romanikieli toimii ryhmän kiinteyden ja identiteetin vahvistajana. Se on liittynyt romanien historiaan, perinteisiin ja tapoihin, ja se on säilynyt suullisena perinteenä vuosisatojen ajan. Kirjallisesti kieltä on alettu käyttää vasta 1970-luvulta lähtien. Romanikielen taito on kuitenkin vähentynyt merkittävästi viimeisen 50 vuoden aikana.

Yhteiskunnalliset muutokset ja niiden vaikutus

Historiallinen tausta

Romanikieli kuuluu indoeurooppalaiseen kielikuntaan, tarkemmin sanottuna indoarjalaiseen haaraan. Se on sukua sanskritille ja muistuttaa nykypäivän hindiä. Romanikieli on kansainvälinen kieli, jota puhuvat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. Vuosisatojen aikana kieli on jakautunut useisiin murteisiin, joihin on tarttunut paikallisia vaikutteita. Suomen romanit puhuvat murretta, joka on saanut vaikutteita esimerkiksi ruotsin kielestä, kun taas Ranskassa asuvien romanien kielessä on ranskalaisia sanan juuria ja uudissanoja.

Nykytila ja haasteet

Yleiset yhteiskunnan rakenteiden ja kulttuurin muutokset ovat vaikuttaneet romanien kielitaitoon heikentävästi. Romanien perinteiset ammatit ovat muuttuneet, ja kaupungistuminen sekä perheyhteisön rakenteen muuttuminen vaikuttavat kieleen. Romanikielen käyttö arkielämässä on vähentynyt, ja sen käyttöalue on supistunut. Tärkein syy romanikielen taidon heikkenemiseen on kielenpuhumisketjun katkeaminen: nuoret eivät enää kuule kieltä käytettävän arkielämässä. Myös romanikielen tarve ”salakielenä” on vähentynyt.

Romanikielen asema on turvattu lailla, sillä vuonna 2000 voimaan astuneessa perustuslaissa turvataan oikeus romanikulttuurin ja kielen kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Kuitenkin kulttuuria ja kieltä tukevat yksiköt valtionhallinnossa eivät ole riittäviä, eikä romanikielen opetus toteudu riittävästi kuntatasolla. Kaikilla opetustyötä tekevillä ei ole pedagogista koulutusta eikä riittävää kielitaitoa. Ajantasaista koulutus- ja oppimateriaalia ei myöskään ole riittävästi. Romanikielen opetus ei myöskään toteudu riittävästi kuntien kouluissa. Romanikielen opettaminen peruskouluissa alkoi vuonna 1989, ja opetus on osittain elvyttänyt romanikielen käyttöä.

Lainsäädännöllinen ja institutionaalinen tuki

Romanikielellä on juridinen asema Suomessa. Perustuslaki takaa romanien oikeuden ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Koululainsäädännön mukaan kunnat voivat järjestää romanikielen opetusta kaksi tuntia viikossa, mikäli ryhmässä on vähintään neljä romanilasta. Romanikielen voi myös kirjoittaa toisena äidinkielenä ylioppilastutkinnossa. Romanikieltä voi opiskella Helsingin Yliopistossa.

Tulevaisuuden näkymät ja suositukset

Koulutushankkeet

Romanikielelle tulisi muodostaa vakiintunut asema yliopistossa esimerkiksi erityiskiintiöiden avulla. Yliopistotasoinen romanikielen ja -kulttuurin opetus tulisi suunnitella siten, että olisi mahdollista siirtyä asteittain perusopinnoista aineopintoihin ja edelleen syventäviin opintoihin, esimerkiksi avointen yliopisto-opintojen kautta. Myös romanikielen opettajia tulisi kouluttaa.

Yhteisön osallistuminen

On myös mietittävä sitä, mitä itse haluamme tehdä kielen säilymiseksi. Tärkeintä kielen säilymisen kannalta on se, miten romanit itse asennoituvat omaan kieleensä. Kielen elpyminen on kiinni meistä jokaisesta. Opetammeko lapsillemme kieltä ja puhummeko sitä keskenämme?

Kieltä voidaan kehittää muun muassa keskustelukerhojen kautta. Lisäksi on tuotettava nuorille ja lapsille mielenkiintoista materiaalia, julkaista romanikielisiä artikkeleita netissä ja romanilehdissä. Nyt jo olemassa olevat romanikieliset uutiset Romano Mirits uutisohjelmassa toimivat hyvänä esimerkkinä romanikielen elvyttämisestä. Romanikielinen kirjallinen traditio on melko nuorta, ja sitä pitäisi tukea.

Romanikielen säilyttämiseen ja kehittämiseen tarvitaan lisää resursseja. Romaneita täytyy myös tiedottaa kielellisistä oikeuksistaan.

”Salakielen” funktio ja historialliset haasteet

Viime vuosisadan alussa monissa Euroopan maissa, mm. Suomessa, virallisen politiikan tavoite oli pakkosulauttaminen. Yhtenä keinona tälle tavoitteelle nähtiin romanikielen ja -kulttuurin tuhoaminen. Koska romanit vielä toisen maailmansodan aikoihin olivat Suomessa suurimmilta osin kiertäviä, he olivat hyvin riippuvaisia maatalousväestön avusta, esimerkiksi yösijan saamisesta talviaikaan. Romanikielen käyttämiseen suhtauduttiin kuitenkin epäluuloisesti ja usein lupa yöpyä annettiin sillä ehdolla, että romanikieltä ei puhuttu. Perhe joutui elämään ulkopuolisten keskellä. Kun omaa kotia ei ollut, elettiin toisten armoilla. Kuitenkin ainoa mahdollisuus keskustella perheen sisäisistä asioista ja saada kodintuntu oli käyttää omaa kieltä. Tilanne oli ristiriitainen. Tämä johti siihen, että romanit joutuivat väkisin varomaan ja välttämään omalla kielellä puhumista. Vainotun historian taustojen vuoksi vanhemmat romanit ajattelivat myös usein, että mitä vähemmän ulkopuoliset tietävät ryhmästä, sen tavoista ja kielestä, sitä vähemmän he voivat ryhmää vahingoittaa. Siksi kieltä ei ole haluttu opettaa ryhmän ulkopuolisille. Romanikieli oli vuosisatojen ajan syrjityn vähemmistön ainoa omaisuus.

Romanikieli muutosten myllerryksessä

Aikaisemmin kieli omaksuttiin luonnollisissa yhteyksissä. Tämä kehitysvaihe johti kuitenkin siihen, että 1960-1970-lukujen tultaessa vanhemmat huomasivat, että nuoret osasivat kieltä enää huolestuttavan vähän. Edellisinä vuosikymmeninä tapahtunut romanien elinolojen voimakas muutos ja kulttuurimurros ovat myös väistämättömästi vaikuttaneet romanikielen käytön vähenemiseen.

Kansa, joka oli joutunut kiertämään vuosisatojen ajan, asettui nyt paikoilleen ja alkoi totutella uudenlaiseen elämäntapaan ja -rytmiin. Tutkijat ovat väittäneet, että tällainen voimakas elämäntapamuutos vaatii useamman sukupolven ajan, jotta muutos kyetään sisäistämään henkisesti. Kaiken tämän ”kaaoksen” keskellä romanikielen käyttö pääsi määrätyllä tavalla unohtumaan.

Romanikieli oli ollut vain puhuttua kieltä, suullista viestintää. Sitä ei juurikaan oltu tallennettu kirjalliseen muotoon. Kielenkäyttö ja sen taito väheni etenkin nuorempien keskuudessa, sanasto alkoi uhkaavasti huveta ja rappeutua. Tarvittiin todellisia toimenpiteitä, elvytystä.

Kieli saa lain suojan

Suomi teki 1990-luvulla historiaa, joka herätti huomiota laajemminkin maailmalla. Suomen tärkeimmässä laissa, perustuslaissa, huomioitiin romanikielen tärkeys ja oikeus.

Hallitusmuotoon kirjattu perusoikeusuudistus tuli voimaan vuoden 1995 elokuun alusta. Hallitusmuodon 14 §:n 3 momenttiin säädettiin: ”Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.” Uudessa vuonna 2000 voimaan astuneessa perustuslaissa tämä säädös löytyy 17§:n 3 momentista. Säännöstä pidetään yleisenä vähemmistöjen turvasäännöksenä, joka velvoittaa julkista valtaa sallimaan ja tukemaan esimerkiksi romanikielen ja kulttuurin kehittämistä.

Vuonna 1995 tuli voimaan päivähoitoasetuksen muutos, jonka mukaan lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitettuja kasvatustavoitteita ovat myös romanien oman kielen ja kulttuurin tukeminen. Niinikään koululakeihin tuli vuoden 1995 alusta muutos, joka mahdollistaa sen, että koulussa romanioppilaalle voidaan opettaa romanikieltä äidinkielenä. Sama säännös sisältyy 1.1.1999 voimaan astuneeseen perusopetuslakiin. Edellä mainitut lait eivät kuitenkaan suoranaisesti velvoita kuntia järjestämään romanikielen opetusta.

Yleisradio Oy:tä koskevaa lakia muutettiin 1.1.1999 siten, että julkisten palvelujen tehtävänä on myös tuottaa palveluja romanikielellä.

Ratifioidessaan Euroopan neuvoston vähemmistösopimukset Suomi on tunnustanut romanit perinteiseksi vähemmistöksi ja romanikielen perinteiseksi vähemmistökieleksi.

Romanikieli, huolimatta historiallisesta sitkeydestään, kohtaa merkittäviä haasteita nykypäivän yhteiskunnassa. Lainsäädännöllinen tuki on olemassa, mutta se ei ole riittävän sitovaa tai rahoitettua. Romanikielen tulevaisuus riippuu oikeudellisten toimien, koulutushankkeiden ja yhteisön ponnistelujen yhdistelmästä. Positiivinen asenne kieltä kohtaan romaniyhteisössä ja institutionaalinen tuki voivat elvyttää ja säilyttää romanikielen tuleville sukupolville.

Katso Lähteistä lisätietoa romanikielestä tehtyjä verkkojulkaisuja

Romanilippu ja kansallislaulu

Romanien lippu ja kansallislaulu ovat tärkeitä symboleja romanien kulttuuriselle ja etniselle identiteetille. Vaikka Suomen romaneista osa saattaa kokea Suomen lipun läheisemmäksi kansallisen identiteettinsä kannalta, romanilippu säilyy tärkeänä symbolina heidän etnisyydelleen ja yhteydelleen kansainväliseen romaniyhteisöön. Kansainvälisen romanipäivän juhlistaminen vahvistaa romanien näkyvyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

Romanien lippu (suomen romanikielellä: romanengo flaaga, romaniksi: O styago le romengo) on romanien kansainvälinen lippu. Se hyväksyttiin romanien ensimmäisessä maailmankongressissa vuonna 1971, joka pidettiin Lontoossa.

Romanien lipun symboliikka

Romanien lippu koostuu kolmesta pääelementistä: sinisestä ja vihreästä taustasta sekä punaisesta 16-puolaisesta pyörästä.

  1. Sininen väri: Symboloi taivasta, hengellisyyttä, ikuisuutta ja vapautta. Taivas edustaa romaneille korkeampaa voimaa ja hengellistä ulottuvuutta, mikä on olennainen osa heidän kulttuuriaan ja perinteitään.
  2. Vihreä väri: Symboloi luontoa, maata, hedelmällisyyttä ja elämän konkreettisia puolia. Vihreä väri kuvastaa romanien yhteyttä luontoon ja heidän perinteisiä elinkeinojaan, kuten maanviljelystä ja käsityöläisyyttä.
  3. Punainen pyörä: 16-puolainen pyörä muistuttaa romanien alkuperästä Intiassa, sillä sama chakra esiintyy myös Intian lipussa. Pyörä symboloi hevosten vetämiä vankkureita, jotka olivat romaneille sekä koti että kulkuväline. Se edustaa myös liikkuvuutta, kehitystä ja kasvua.

Kansainvälinen kansallispäivä

Romanien kansainvälistä kansallispäivää vietetään kaikkialla maailmassa 8. huhtikuuta. Tämä päivä on merkittävä, sillä se on sama päivä, jolloin vuonna 1971 Lontoossa pidetyssä romanien ensimmäisessä kongressissa hyväksyttiin romanien kansainvälinen lippu. Vaikka päivä ei ole virallinen liputuspäivä, useissa kaupungeissa nostetaan romanien lippu salkoon Suomen lipun rinnalle juhlistamaan tätä merkittävää päivää. Kansallispäivän juhlatilaisuuksissa soi usein romanien yhteinen kansallislaulu Gelem, gelem (’Kuljen, kuljen’) (myös ”Dželem, dželem” ja muita variantteja). Romanien kansallislaulu  otettiin käyttöön ensimmäisessä maailman romanikongressissa vuonna 1971. Laulun sanoma ja sen levittäminen symboloivat romanien kulttuurista yhtenäisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Laulu tunnettiin alun perin kansanlauluna erityisesti Balkanin alueen romaneiden keskuudessa.

Romanit ovat ylpeitä romanitaustastaan ja kulttuuristaan. Romanien kansallispäivänä järjestetään erilaisia tapahtumia, juhlakonsertteja ja näyttelyitä tai ollaan muuten vain yhdessä, soitetaan ja lauletaan. Tämä päivä lisää romanien näkyvyyttä niin Suomessa kuin kaikkialla Euroopassakin, kiinnittäen pääväestön ja päättäjien huomiota romanien omiin vahvuuksiin ja liittäen yhteen eurooppalaisia romaneja vaikuttamaan yhdessä.

Suomen romanien suhtautuminen lippuun

Suomen romanien suhtautuminen romanien lippuun on kaksijakoista. Vaikka Suomen romanit ovat ylpeitä romanitaustastaan ja tunnustavat lipun merkityksen etnisyytensä symbolina, he kokevat usein Suomen lipun enemmän ”omaksi”. Suomen lippu edustaa heille kansallista identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan, kun taas romanilippu korostaa heidän etnistä taustaansa ja yhteyttä kansainväliseen romaniyhteisöön. Tämä kaksijakoisuus kuvastaa Suomen romanien monimutkaista identiteettiä, jossa yhdistyvät sekä kansallinen että etninen ylpeys.

Fred Hoffman, Sinto-aktivisti, on todennut, että ”luomalla symbolimme (hymni ja lippu) reagoimme osoittaaksemme, ettemme ole enää valmiita hyväksymään alistetun ja syrjäytyneen roolia. Tämä on ainoastaan reaktio muiden ihmisten toimintaan, jotka ovat kohdelleet ja edelleen kohtelevat meitä erityisenä ihmislajina. En usko, että saamme koskaan omaa valtiotamme, mutta meidän on silti pyrittävä saavuttamaan edes jonkin verran itsearvostusta ja riippumattomuutta vähemmistönä. Olen varma, että maailmanlaajuinen yhtenäisyys auttaa meitä.”

Margaret Moon, yhdysvaltalainen romani, on huomauttanut, että ”se on kansallislaulu kansalle, jonka etninen kansakunta ei tunne rajoja. Uskon, että romanit ovat tottuneet kaksoiskonseptiin, eräänlaiseen patriotismiin jo pitkään.”

Romaniasiain hallinto ja järjestötoiminta

Romaniasiain neuvottelukunta

Romaniasian neuvottelukunta on valtioneuvoston asettama ja se toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä elinolosuhteita. Se toimii Suomessa romanien ja viranomaisten välisenä yhteistyö- ja asiantuntijaelimenä. Romano Mission edustaja istuu neuvottelukunnassa pysyvänä jäsenenä.

Alueelliset romaniasiain neuvottelukunnat

Romaniväestön osallistumismahdollisuuksien sekä elinolosuhteiden edistämiseksi neljässä aluehallintovirastossa on toiminut yli 20 vuoden ajan alueelliset romaniasiain neuvottelukunnat.
Neuvottelukunnat perustettiin alun perin valtioneuvoston asetuksella Etelä-Suomen läänin, Itä-Suomen läänin, Länsi-Suomen läänin ja Oulun läänin yhteydessä siten, että Lapin läänillä oli edustus Oulussa sijaitsevassa Pohjois-Suomen alueellisessa romaniasiain neuvottelukunnassa. Tulevan maakuntauudistuksen myötä on suunnitteilla, että alueelliset romaniasian neuvottelukunnat siirtyvät maakuntahallinnon alaisuuteen ja tarkoituksena on perustaa vielä uusi neuvottelukunta Keski-Suomeen. Maakuntauudistuksen yhteydessä on samalla tulossa myös laki alueellisista romaniasian neuvottelukunnista.

Romaniväestön koulutuspalvelut

Opetushallituksessa on toiminut vuodesta1994 lähtien romaniväestön koulutusyksikkö (nyk. romaniväestön koulutustiimi). Sen tehtävänä on romanien koulutuksen kehittäminen, romanikielen ja –kulttuurin edistäminen, tiedotus- ja valistustoiminta sekä romanien koulutukseen liittyvä kansainvälinen toiminta. Nykyään yksikkö toimii Vapaa sivistystyö ja kulttuuriryhmien –yksikön alaisuudessa. Romano Mission edustaja istuu koulutuspalveluiden ohjausryhmässä pysyvänä jäsenenä.

Kirkko ja romanit neuvottelukunta

Romanien ja kirkon välisten yhteyksien hoitamista varten Kirkkohallituksessa toimii oma neuvottelukunta (Romaseele ta khangari -rakkiboskothaan). Kirkon romaniasianneuvottelukunta on asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on ylläpitää ja kehittää romanien ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteisiä kysymyksiä sekä osallistua kirkkojen kansainvälisessä yhteydessä käytävään keskusteluun romaneja koskevissa kysymyksissä. Neuvottelukunnan jäsenistä puolet on romaneja.

Neuvottelukunta

  • tukee seurakuntien työtä romanien parissa, kirkkohallitusta yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa sekä romanien ja heidän parissaan toimivien yhteistyötä
  • voi myös tukea tarvittavia hankkeita ja materiaalituotantoa
  • seuraa kansainvälistä ja ekumeenista keskustelua romanien asemasta sekä antaa kirkkohallitukselle aloitteita ja esityksiä.

Neuvottelukunta jatkaa vuonna 1994 perustetun Romaniasiain työryhmän ja myöhemmän Romanit ja kirkko -työryhmän työtä. Aloite yhteistyöhön tuli alunperin romaneilta. Työryhmän syntymiseen vaikutti näkemys siitä, että romanien tulee olla läheisemmin yhteydessä kirkkoon lisääntyvän rasismin ehkäisemiseksi. Myös silloinen arkkipiispa John Vikström kiinnitti huomiota rasismin kasvuun ja esitti asiasta julkisen vetoomuksen. Työryhmä oli tiettävästi ensimmäinen laatuaan Euroopan protestanttisissa kirkoissa. Kansainvälistä yhteistyötä tehdään erityisesti Euroopan kirkkojen siirtolaiskomission (CCME) ja Eurodiaconian kanssa. Romano Mission edustaja istuu neuvottelukunnassa pysyvänä jäsenenä.

Valtakunnalliset romanijärjestöt

Romano Missio ry. on perustettu vuonna 1906. Romano Missiossa on jäseniä noin 400 ja toiminnan ytimen muodostavat kristillinen lastensuojelu- ja sosiaalityö. Järjestö julkaisee 4 kertaa vuodessa Romano Boodos -sanomalehteä.

Elämä ja Valo ry. on perustettu vuonna 1964. Yhdistys tekee hengellistä ja sosiaalista työtä romaniväestön keskuudessa Suomessa. Järjestö tekee myös kansainvälistä hengellistä sekä humanitaarista työtä eri puolella maailmaa. Se julkaisee 5 kertaa vuodessa ilmestyvää Elämä ja Valo -lehteä.

Suomen romaniyhdistys ry. on perustettu vuonna 1967. Yhdistys keskittyy yhteiskunnallisten asioitten ajamiseen sekä romanien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Se on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö.

Suomen romanifoorumi on perustettu vuonna 2007. Se toimii paikallisromanijärjestöjen kattojärjestönä ja pyrkii alueellisten järjestöjen voimaannuttamiseen. Sen tavoitteena on edistää ja valvoa Suomen lain mukaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista.

Valtakunnallisilla järjestöillä on ollut vuosien varrella erilaisia projekteja, jotka ovat painottaneet mm. romanilasten ja nuorten koulutuksen tukemista, perhetyötä, päihteiden ja huumeiden ennaltaehkäisevää valistustyötä, romanikielen elvyttämistyötä sekä vanhushuoltoa ym.

Järjestöjä ja toimijoita ulkomailla

Euroopan neuvoston sivu romaneista Romanien ja kiertolaisten jaostontyö edistää ja suojelee osaltaan romanien ja travellerien oikeuksia Euroopan neuvoston jäsenvaltioissa sekä yhtäläisiä mahdollisuuksia, monimuotoisuutta ja sosiaalista osallisuutta torjumalla syrjintää ja romanivastaisuutta.

Romani Unionin kotisivut  National association Union of the roma people on kansalaisjärjestö, joka on omistautunut romaniyhteisön puolustamiseen. Sen toiminta-alue on Espanjan alue toiminnassa, jolla pyritään tunnustamaan romanien kulttuuri yleismaailmallisen kulttuurin arvoksi. Romanien kansallinen yhdistysliitto on aidosti romanijärjestö, jota romanit itse johtavat. Se on rakenteeltaan yhdistys ja sitä säännellään yleiskokouksessa hyväksytyillä säännöillä, joihin perustetaan erilaisia hallinto- ja edustuselimiä, joiden kautta jäsenet käyttävät laillista oikeuttaan osallistua yhdistyksen kaikkeen toimintaan. Keskuspalvelut sijaitsevat seuraavassa osoitteessa:

European Roma Rights Center Euroopan romanien oikeuksien keskus (ERRC) on romanijohtoinen kansainvälistä yleistä etua koskeva oikeusjärjestö, joka pyrkii torjumaan romanivastaista rasismia ja romaneihin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia strategisten oikeudenkäyntien, tutkimuksen ja politiikan kehittämisen, edunvalvonnan ja ihmisoikeuskasvatuksen avulla. ERRC on perustamisestaan vuonna 1996 lähtien pyrkinyt tarjoamaan romaneille tarvittavat välineet syrjinnän torjumiseksi ja oikeussuojan, koulutuksen, asumisen, terveydenhuollon ja julkisten palvelujen yhtäläisen saatavuuden saavuttamiseksi.

Lähteet

Verkkojulkaisuja Suomen romanikielestä ja sen kieliteknologiasta

Evangelia Adamou & Granqvist, Kimmo 2015. Unevenly mixed Romani languages. International Journal of Bilingualism 9(5): 525–547.

Granqvist, Kimmo 2002. ROMTWOL: Suomen romanikielen kaksitasokuvaus. Esitelmä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa.

Granqvist, Kimmo 2010. Two hundred years of Romani Linguistics. Teoksessa Karttunen, Klaus (toim.) Anantaṁ śāstram. Indological and Linguistic Studies in Honour of Bertil Tikkanen. Studia Orientalia 108 (2009), s. 245–265.

Granqvist, Kimmo 2011. Lyhyt Suomen romanikielen kielioppi.Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 24. Helsinki. Julkaissut painettuna Suomen Romaniyhdistys ry.

Granqvist, Kimmo 2011. Romanikielen tutkimus ja yliopisto-opetus. Teoksessa Rajala, Susanna (ed.) Romanioppilaiden perusopetuksen hyviä käytäntöjä. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2011:14: 79–84.

Granqvist, Kimmo 2012. Finská romština – gramatický náčrt. Romano džanipen 1: 27–60.

Granqvist, Kimmo 2014 (ed.) Juho Peltosalmi ja Yrjö Temo. Suomi–romani-sanakirja ja Johanneksen evankeliumi. Helsinki: Suomen romaniyhdistys.

Granqvist, Kimmo 2015. Vyukové a studijní materiály pro romštinu ve Fínsku. Romano džanipen 2: 23–50.

Granqvist, Kimmo 2020. Critical evaluation of Romani inclusion strategies in Finland and Sweden. Journal of Contemporary European Studies, DOI: 10.1080/14782804.2020.1801394.

Granqvist, Kimmo 2023. Kieliteknologiaa Linuxilla: Suomen romanikielen automaattinen muoto-opin analysaattori ja korjausohjelma.

Granqvist, Kimmo 2023. Romanikielen opetus Euroopassa. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, joulukuu 2023.

Granqvist, Kimmo 2024 Suomen romanikielen varhaiset vuodet Gananderista toiseen maailmansotaan. Suomen Romaniyhdistys ry.

Granqvist, Kimmo 2024. Suomen romanikielen sananmuodostus. Suomen Romaniyhdistys ry.

Hedman, Henry. 2009. Suomen romanikieli: sen asema yhteisössään, käyttö ja romanien kieliasenteet. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja, 8.)

Salo, Mirkka 2016. Romanikielisten lainasanojen ja koodinvaihdon tehtävät Suomen romanien suomenkielisessä verkkokeskustelussa. Puhe ja kieli 4, 251–271.

Salo, Mirkka 2017. Romanikielinen ja romanikieleen pohjautuva kieliaines Suomen romanien suomenkielisessä verkkokeskustelussa. Virittäjä 4, 534–566.

Salo, Mirkka 2019. Keskustelijoiden yksilölliset erot suomenkielisen verkkokeskustelun romanikielisten sanojen käytössä. Puhe ja kieli 3, 241–273.

Salo, Mirkka 2021. Romanikieliset elementit romanien suomenkielisellä verkkokeskustelupalstalla. Väitöskirja. Helsinki: Unigrafia.

Tenser, Anton & Kimmo Granqvist 2015. Romanikielen pohjoismurteiden variaatio. Idäntutkimus 22: 3-17.

Viljanen, Anna Maria, Kimmo Granqvist & Anca Enache 2015. Suomalaisen romanitutkimuksen vuosisadat. Idäntutkimus 22: 41-53.

Artikkelin viitteiden lähteet

Bruchfeld, S. & Levine, P.A. (1998). Kertokaa siitä lapsillenne… Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933–1945. Helsinki: Opetushallitus.

Castaneda A, Larja L, Nieminen T, Jokela S, Suvisaari J, Rask S. Koponen, P & Koskinen S. (2015). Ulkomaalaistaustaisten psyykkinen hyvinvointi.

Euroopan neuvoston alueellisia tai vähemmistökieliä koskeva peruskirja. (1992). Euroopan neuvosto. Peruskirja

Friman-Korpela, S. (2014). Romanipolitiikasta romanien politiikkaan – Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto. Saatavilla https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/44810/978-951-39-6012-4_vaitos_15122014.pdf

Friman-Korpela, S., Hedman, H., Jääskeläinen, K., Puumala, S. & Åkerlund, T. (2005). Romanit ja kirkko – Opas seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille. Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2005:2. Kirkkohallitus / Diakonia ja yhteiskuntatyö.

Frisk, O. & Tulkki, H. (2005). Kulttuuriavain. Helsinki: Otava.

Hedman, H. (2012). Romanit ja kirkko. Teoksessa Pulma, P. (Toim.), Suomen romanien historia. Hämeenlinna: Karisto.

Hedman, H. (2014). Romanikieli ja sen asema tänään. Teoksessa Mäkinen, J. (2014). Elämää ja Valoa 50 vuotta. Helsinki: Elämä ja Valo ry.

Hedman, H., Åkerlund, T. & Siirto, U. (2019) Romanit kirkossa – Opas seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 80. Saatavilla 29.3.2020 https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/monikulttuurisuus/romanit/aineistoja

Heinonen, J. (2019). Suomen romanien kohtaama syrjintä ja rasismi. Kokemuksia, mielipiteitä ja sosiaalityön ratkaisumalleja. Helsingin yliopisto. Saatavilla http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201904181703

Heire, H. (2000). Lähihoitajiksi opiskelevien romanien käsityksiä terveydestä. Pro Gradu-tutkielma, Kuopion Yliopisto, Hoitotieteen laitos.

Hirvilammi, T. & Laatu, M. (2008) Epäoikeudenmukainen kohtelu on romaniasiakkaiden arkea. Teoksessa Hirvilammi, t. & Laatu, M. (toim.) Toinen vääryyskirja: lähikuvia sosiaalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.

Huttu, H. (toim.) (2018). Suomen romanipoliittinen ohjelma (ROMPO) 2018–2022. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 3/2018. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3916-5

Hänninen, K. & Poikela, R. (2016). Toimintalähtöinen, dialoginen ja kohtaava vuorovaikutus. Teoksessa Törrönen, M., Hänninen, K., Jottimäki, P., Lehto-Lunden, T., Salovaara, P. & Vestilä, M. (toim.) Vastavuoroinen sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus.

Härkönen J, Savonen J, Virtala E & Mäkelä, P. (2017) Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 1968–2016: Juomatapatutkimusten tuloksia. Raportti 3/2017. Helsinki: THL.

Jauhola, L. & Ärling, M. (2019). Romanien työllisyys, yrittäjyys ja työmarkkinoille integroituminen. Työ ja elinkeinoministeriö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161893

Jauhola, L., & Ärling, M. (2019). Romanien työllisyys, yrittäjyys ja työmarkkinoille integroituminen.

Kauppinen, T. M. & Casteneda, A. E. (2013). Maahanmuuttajaryhmien elinoloissa on eroja. Teoksessa Hyvinvointikatsaus 3/2013. Tilastokeskus. Saatavilla https://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-09-23_007.html

Kopsa-Schön, T. (1996). Kulttuuri-identiteetin jäljillä – Suomen romanien kulttuuri-identiteettistä 1980-luvun alussa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Koskinen S, Martelin T, Borodulin K, Lundqvist A, Sääksjärvi K, Koponen P. (2018) Terveyden, toimintakyvyn ja niihin vaikuttavien tekijöiden vaihtelu koulutuksen ja asuinalueen mukaan. Teoksessa P Koponen, K Borodulin, A Lundqvist, K Sääksjärvi, S Koskinen (toim.). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa – FinTerveys 2017 -tutkimus. Raportti 4/2018. Helsinki: THL.

Lindberg, V. (2012). Suomen romanien uskonnollinen herääminen. Teoksessa Pulma, P. (Toim.), Suomen Romanit 2012. Hämeenlinna: Karisto.

Majaniemi P, Viljanen A M. (2008) Romanivanhusten palvelutarvekartoitus. Helsinki: Suomen Romaniyhdistys.

Malin, M. (2011). Maahanmuuttajien terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. Saatavilla https://www.julkari.fi/handle/10024/102862

Markkanen, A. (2003). Luonnollisesti – etnografinen tutkimus romaninaisten elämänkulusta. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 33.

Myyryläinen, H. (2010). Mitä on kulttuuri. Saatavissa 3.7.2019 http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/euroopankulttuurihistoria/mita_on_kulttuuri

Mäkinen, J. (2014). Elämää ja Valoa 50 vuotta. Helsinki: Elämä ja Valo.

Opetushallitus (OPH) (2022). Suomen romanikielen elvytysohjelma toimenpide-esityksineen. Saatavilla 13.3.2024 https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/suomen-romanikielen-elvytysohjelma-toimenpide-esityksineen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomi. (1999). Perusopetuslaki.

Puuronen, A. & Välimaa, R. (toim.) (2001). Nuori ruumis. Helsinki: Gaudeamus.

Rajala, S. & Blomerus, S. (2015). Katsaus aikuisten romanien koulutustaustoihin. Raportit ja selvitykset 2015:8. Helsinki: Opetushallitus.

Rekola, T. (2012). Romanien varhaisvaiheet Suomessa.

Rekola, T. (2012). Romanien varhaisvaiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, P. (toim.), Suomen romanien historia. Hämeenlinna: Karisto.

Stenbäck, I. (1995). Kirkko ja romanit yhteistyöhön – Romanien kaksi päivää kestäviä hautajaisia ei tunneta. Helsingin Sanomat. Saatavilla 10.7.2019 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003433762.html

Suomen kulttuurirahasto (SKR) (2022). Romanikielelle ja -kulttuurille miljoonan euron tuki. Saatavilla 13.3.2024 https://skr.fi/ajankohtaista/romanikielelle-ja-kulttuurille-miljoonan-euron-tuki.

Suomen perustuslaki, 17 §, 3 momentti. (2000). Perustuslaki.

Tervonen, M. (2012). Romanit ja suuri muutos. Teoksessa Pulma, P. (toim.) Suomen Romanien historia. Hämeenlinna: Karisto.

Ulkomaalaistaustaisten psyykkinen hyvinvointi, turvallisuus ja osallisuus. Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimus 2014 (UTH). Työpaperi 18/2015. Helsinki: THL.

Viita, A. (1967). Mustalaisväestön hyväksi: Mustalaislähetystyö Suomessa v 1904–1966. Helsinki: Mustalaislähetys.

Viljanen, A. M. (2012). Romanikulttuurin muuttuvat muodot ja pysyvät rakenteet. Teoksessa Pulma, P. (toim.), Suomen Romanit 2012. Hämeenlinna: Karisto.

Weiste-Paakkanen, A., Lämsä, R. & Kuusio, H. (toim.) (2018). Suomen romaniväestön osallisuus ja hyvinvointi Romanien hyvinvointitutkimus Roosan perustulokset 2017–2018. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Raportti 15/2018. Saatavilla http://www.julkari.fi/handle/10024/137276

Åkerlund, T. (2014). Romanikulttuuri. Teoksessa Mäkinen, J. (2014). Elämää ja Valoa 50 vuotta. Helsinki: Elämä ja Valo.

Åkerlund, T. (2019). Romanit Suomessa. Kielikello

Ärling, M. (2010). Romanit terveyspalveluiden käyttäjinä – romanipotilas vuodeosastolla -opas. Opinnäytetyö Diakonia-ammattikorkeakoulu. Saatavilla http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010120717332

Ärling, M. (2018). Romanien työllistyminen – kompastuskivi vai ponnahduslauta?

Ärling, M. (2018). Romanien työllistyminen – kompastuskivi vai ponnahduslauta? Tuumasta toimeen -koulutusmalli ponnahduslautana työllistymiseen. Opinnäytetyö YAMK. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Saatavilla http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805026065.