Samat oikeudet kuuluvat kaikille

Jokainen ihminen on luotu ainutkertaiseksi ja samanarvoiseksi yksilöksi kykyihin, ominaisuuksiin tai tuottavuuteen katsomatta. Siksi ihmisarvo on aina ehdoton ja täysi, se ei ole suhteellinen käsite.  YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus syntyi, kun toisen maailmansodan jälkeen kansakunnat halusivat varmistaa, ettei sellaisia kauhuja enää pääsisi valloilleen. ”Ei koskaan enää” olikin kantavana ajatuksena, kun YK perustettiin vuonna 1945, sekä kolme vuotta myöhemmin kaikkien maailman valtioiden yhteisessä ihmisoikeuksien julistuksessa.

Toisen maailmansodan Saksassa natsit tuhosivat järjestelmällisesti tarkkaan määrittelemiään ihmisryhmiä, ja myös muita kuin juutalaisia joutui näiden vainojen kohteeksi. Lukemattomia romanejakin joutui keskitysleireille. Nämä ihmisoikeuksien loukkaukset olivat täysin käsittämättömiä ja ne on moneen kertaan julkisesti tuomittu. Kuitenkin jonkinlaisena ihmisoikeusloukkauksena on pidettävä myös sitä, ettei Saksan valtiovalta vieläkään ole antanut täyttä tunnustusta natsien toteuttamasta romanien vainoamisesta.

Toisen maailmansodan kokemuksien seurauksena YK päätti ihmisoikeuksien julistuksen kantavaksi ajatukseksi sen toisen artiklan. Siinä määrätään yksiselitteisesti, että ”jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”

YK:n julistukseen perustuu myös Euroopan ihmisoikeussopimus, ja samat oikeudet määritetään Suomen perustuslaissakin. Lait ja sopimukset eivät kuitenkaan aina toteudu, kuten maailman uutisia seuratessamme usein joudumme toteamaan. Myös lähempänä, täällä Suomessa ihmisoikeuksien toteutumisessa on parantamisen varaa. Esimerkiksi epäkohdasta jota täällä on vasta viime aikoina parannettu sopii uutisointi: aiemmin kielteisten uutisten yhteydessä raportoitiin henkilön mahdollinen vähemmistöstatus, vaikka sillä ei olisi ollut rikkomuksen kanssa mitään tekemistä. Myöhemmin ymmärrettiin, että tällainen uutisointi on omiaan lisäämään ennakkoluuloja.

Vielä voimissaan sen sijaan on eräs toinen selvä ihmisoikeuksien julistuksen hengen vastainen käytäntö. Monilla työpaikoilla suhtaudutaan työnhakutilanteissa edelleen syrjivästi romaneihin. Ennakkoluuloista kerrotaan pahimmillaan jopa ääneen, kuten romanit.fi -nettisivustolla kerrottu koskettava esimerkki siivoustyötä hakeneesta naisesta kertoo. Tämä siitä huolimatta, että yhdenvertaisuuslain 2 ja 6§ kieltävät yksiselitteisesti syrjinnän tällaisessa tilanteessa.

Kehitettävää ihmisarvon ja ihmisoikeuksien edestä riittää siis vielä Suomessakin. Ihmisoikeuksien edistäminen on poliittisella tasolla käytännössä hyvää tarkoittavien lakien säätämistä. Käytännössä ihmisoikeudet eivät kuitenkaan voi toteutua ilman jokaisen meistä omaa panosta niiden hyväksi. Lakeja kuten yhdenvertaisuuslakia on noudatettava, mutta ihmisoikeuksien kunnioittaminen ulottuu vielä paljon pidemmälle kuin lain edellytykset. Loppujen lopuksi kyse on hyvin henkilökohtaisesta ja samalla kuitenkin yksinkertaisesta periaatteen ymmärtämisestä – jokainen meistä on Jumalan luomana yhtä arvokas kuin minäkin. Roomalaiskirje (15:2) kiteyttää saman kultaisen säännön toimintaohjeeksi: ”Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä.”

Leena Rauhala