Yhdistyksen historiaa

Hengellinen työ

Hengelliset tilaisuudet markkinoiden yhteydessä, eli markkinakokoukset, olivat Mustalaislähetyksen tekemän hengellisen työn perusta. Markkinoilla oli erinomainen tilaisuus tavata romaneja ja heitä oli paikalla parhaimmillaan ympäri Suomen. Mustalaislähetyksellä ei ollut mahdollisuutta pitää kokouksia kaikilla markkinoilla. He ilmoittivat omassa Kiertolais -lehdessään markkinoista ja kehotti lukijoita ja lähetyksen ystäviä järjestämään kokouksia romaneille. Markkinakokouksia pidettiin ympäri Suomen. Kokouksia pidettiin kristillisten yhteisöjen tiloissa, kouluissa, pappiloissa ja yksityiskodeissa. Tilan saaminen ei silti ollut helppoa. Romanien majoittaminen kokouspaikkaan, joka usein oli tarpeellista, saattoi muodostua esteeksi tilan saamiselle. Toisinaan oli kokousten pitämiseen jopa vuokrattava tyhjiä taloja.
Kokouksia markkinoitiin kiertelemällä romanien majapaikkoja. Kahvitarjoilu ja mahdollisuus yöpymiseen toimivat hyvinä houkuttimina. Kokoukset olivat suosittuja.
Markkinakokoukset oli tarkoitettu vain romaneille, mutta myös valtaväestölle pidettiin omia kokouksia, joissa työtä tehtiin tutuksi. Työ tarvitsi tukijoita. Lähetysjuhlia pidettiin jatkuvasti heti toiminnan alusta lähtien. Ne olivat hartaustilaisuuksia, joissa oli paikalla sekä romaneita että valtaväestöä. Mustalaislähetysjuhlia pidettiin Suomessa ennen ensimmäistä maailmansotaa todennäköisesti enemmän kuin markkinakokouksia. Mustalaislähetysjuhlien tarkoitus oli työn esittely. Oskari Jalkio piti jatkuvasti esitelmiä romaneista ja lähetystyöstä. Työn esittelyn ohella hankittiin uusia jäseniä ja pyrittiin perustamaan ompeluseuroja ja paikallispiirejä.

Kokousten ja juhlien järjestäjät jakaantuivat kahteen ryhmään, Mustalaislähetyksen työntekijöihin ja paikallisiin työn ystäviin. Lähetyksen työntekijät pyrkivät saattamaan paikkakunnilla alulle toiminnan romaneiden hyväksi. Toiveena oli, että työ jatkuisi paikallisin voimin. Näin monilla paikkakunnilla tapahtuikin. Markkinakokousten ja mustalaislähetysjuhlien järjestäjinä toimi valtaväestöä ja romaneita yhteensä yli 50 henkilöä.

Lähetysmatkat

Markkinakokouksia ja mustalaislähetysjuhlia pidettiin Mustalaislähetyksen työntekijöiden matkojen yhteydessä. Työ piti sisällään kokousten pitämisen lisäksi lehtien ja kirjojen myyntiä. Tärkeä osa työnkuvaa oli perinpohjainen tutustuminen romanien oloihin. Tämä onnistui parhaiten elämällä ja liikkumalla yhdessä heidän kanssaan. Majapaikan hankkimisessa ja järjestysviranomaisten kanssa oli lähetyssaarnaajan apu monesti tarpeen. Romanityöntekijät kävivät myös vankiloissa tervehtimässä siellä olevia romaneita. Eniten Mustalaislähetyksen työntekijöistä lähetysmatkoja teki Oskari Jalkio. Vuosien mittaan hän teki lähetysmatkoja kaikkialle Suomeen. Jalkio saattoi viipyi lähetysmatkoilla useita kuukausia ja kesäisin matkat taittuivat polkupyörällä. Jalkion työ oli antaumuksellista. Lähestysaarnaajan työ ei ollut helppoa ja työntekijöiden saaminen oli vaikeaa. Oskari Jalkio oli ainoa, joka jaksoi tehdä romanilähetystyötä sitkeästi ja uskollisesti useiden vuosien ajan. Jalkio kirjoitti lähetystyön vaikeuksista. Hän sanoi: ”Kiertäessäni romanien kanssa maaseudulla ei romanilähetyssaarnaaja liioin suinkaan pääse helpolla. Istuessaan vilusta värisevänä talvella romanireessä masentuu mieli väkisinkin. Lämpiminä kesäpäivinä voidaan tätä aikaa käyttää avomielisiin keskusteluihin, mutta pakkasessa ja pyryssä tuppaa suu menemään kiinni. Tuntuu nurinkuriselta tarjota hengellistä ravintoa sellaisille, jotka lähinnä tuntevat ruumiillista nälkää ja vilua. Sanoilla lohduttaminen tuntuu suoranaiselta ivalta. Tämä masentaa ja riisuu työntekijän niin, että hänen tekee välistä mieli paeta kauas pois näkemästä tätä alastonta kurjuutta. Hän poikkeaa kymmenissä taloissa ja hökkeleissä päivän mittaan, näkee ja kokee miltei enemmän ivaa ja ylenkatsetta kuin romanit itse ja kuulee tämäntapaisia arvosteluja: ’Mikähän heittiö tuokin lie, joka on heittäytynyt mustalaisten kelkkaan?’ Kun seurue lopulta suuren rukoilemisen ja tunkeilemisen perästä on saanut yösijan johonkin kylmään ja likaiseen maalaistupaan, ellei ole ollut pakko yöpyä väkisin, silloin vasta alkaa romanilähetyssaarnaajan varsinainen päivätyö. Aapiset ja kirjoitusvehkeet otetaan esiin ja lapset sekä osaksi vanhemmatkin pannaan tavaamaan sekä kirjoittamaan. Sen jälkeen pidetään hartaushetki, johon voi saapua kyläläisiä uteliaisuudesta välistä runsaastikin. Tällaiset tilaisuudet ovat joskus muodostuneet hyvin liikuttaviksi, kun kaltoin kasvanut romani, ja parempiosainen suomalainen yhdessä ovat samanarvoisina syntisinä etsineet pelastusta armoistuimen edessä.”
Työn raskaudesta huolimatta työtä tehtiin sisukkaasti ja moni sai tarvitsemaansa apua. Työ ei ollut turhaa. Romanit oppivat luottamaan Mustalaislähetyksen työntekijöihin ja järjestettyihin tilaisuuksiin osallistuttiin aktiivisesti. Luottamusta osoitti myös se, että romanit halusivat itse lähetyssaarnaajia keskuuteensa. Heitä ei enää pelätty ja pakoiltu. Nuoret romanitytöt tarjoutuivat lähetyksen välityksellä palvelijan tehtäviin.
Romanien keskuudessa heräsi halu saada elämä ulkonaisestikin järjestykseen. Romanit hankkivat itselleen mökkejä ja maapalstoja. Romanit tekivät myös itse ehdotuksia elinolojensa parantamiseksi.
Valtiovalta oli jättänyt komitean mietinnön toteuttamatta eikä myönteistä toimintaa romanien hyväksi valtion tasolla tehty. Mustalaislähetys onnistui aktiivisella toiminnallaan muodostamaan eri puolille maata ystäväpiirejä romanien auttamiseksi. Näin muistutettiin viranomaisia ja seurakuntien papistoa heidän velvollisuuksistaan romaniheimoa kohtaan. Lähetyksen toiminta kiinnitti huomiota kansalaistenkin keskuudessa.

Lähde: Armas Viita, Mustalaisväestön hyväksi