Miten kokonaisvaltainen hyvinvointi rakentuu silloin, kun elämässä on ollut erilaisia haasteita? Tarkastelin aihetta yhdessä opiskeluparini Laura Tynin kanssa opinnäytetyössämme ”Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kartoitus Romano Mission Naisten Kulman asiakkaille”. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, miten Naisten Kulman asiakkaat kokevat oman hyvinvointinsa ja millainen merkitys Naisten Kulman toiminnalla on ollut heidän elämässään.

Hyvinvointia tarkasteltiin asiakkaiden kokemusten kautta

Toteutimme laadullisen opinnäytetyön keräämällä aineiston teemahaastattelujen avulla viideltä Naisten Kulman asiakkaalta. Haastatteluiden avulla halusimme kuulla asiakkaiden omia kokemuksia hyvinvoinnistaan sekä siitä, miten Naisten Kulman toiminta on vaikuttanut heidän elämäänsä. Kiinnitimme erityistä huomiota opinnäytetyön eettisyyteen ja haastateltavien vahvaa anonymiteettiä suojaavaan toteutustapaan.

Määrittelimme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin Maailman terveysjärjestön (WHO) mallin mukaan, jossa kokonaisvaltainen hyvinvointi muodostuu useista eri ulottuvuuksista, kuten fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta sekä henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista. Haastattelujen perusteella nämä osa-alueet ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa, ja muutokset yhdellä alueella voivat heijastua myös muihin elämän osa-alueisiin.

”Tää on tämmöinen domino. Yks kun kaatuu, niin toinenkin kaatuu.”

Naisten Kulman kohderyhmän elämäntilanteisiin sisältyvä problematiikka rakentuu monesta tekijästä, jotka tekevät heistä erityisen haavoittuvassa asemassa olevia. Naisten elämänkaarissa on tunnistettavissa kasaantunutta huono-osaisuutta, ja niihin liittyy usein samanaikainen syrjäytyminen suomalaisesta yhteiskunnasta sekä vähintään osittainen syrjäytyminen romaniyhteisöstä esimerkiksi rikollisuuden, päihteiden käytön tai perhesuhteiden kuormittumisen ja rikkonaisuuden vuoksi. Rikostaustaiset romaninaiset ovat marginaalin marginaalissa oleva ryhmä; suomalaisen yhteiskunnan ja romaniyhteisön sisällä oleva vähemmistön vähemmistö.

Tulokset olivat rohkaisevia

Haastattelujen tulosten keskeinen havainto oli, että haastateltavat kokivat hyvinvointinsa pääosin parantuneen Naisten Kulman asiakkuuden aikana. Useat haastateltavat kuvasivat elämänsä olevan nykyisin tasapainoisempaa kuin ennen palveluun osallistumista. Muutoksia oli nähtävissä erityisesti psyykkisessä, sosiaalisessa sekä henkisessä ja hengellisessä hyvinvoinnissa. Osalla haastateltavista myös fyysinen hyvinvointi oli kohentunut.

”Silloin alussa… niin ei se kovin hyvää niinku ollut… että tuota silloin oli… itsensä laiminlyöntiä tosi paljon ja sitten arvomaailmakin oli ehkä vähän erilainen silloin.”

Erityisen merkityksellisiksi nousivat yhteisöllisyys, vertaistuki sekä kokemus siitä, että joku kulkee rinnalla elämän haasteissa. Pieniltä tuntuvat asiat, kuten kuulluksi tuleminen, turvallinen kohtaaminen ja mahdollisuus osallistua yhteiseen toimintaan, voivat olla hyvinvoinnin kannalta ratkaisevia tekijöitä.

”Ei oo tuputettu mitään, että sun pitäisi tehdä näin ja näin, vaan keskustelun ja vuorovaikutuksen avulla oon ite ruvennut kattomaan sitä omaa minää ja pohtimaan sitä omaa elämää ja että se muutos on silti lähtenyt niinku itestä.”

Tukea, joka tekee eron

Johtopäätöksenä todettiin, että vaikka haastateltavien hyvinvointi oli kokonaisuudessaan parantunut, suurimmalla osalla heistä oli edelleen elämäntilanteisiin liittyviä haasteita. Tämä osoitti, että Naisten Kulman toiminta ei ratkaise kaikkia kohderyhmän hyvinvoinnin haasteita, mutta se toimii merkittävänä tukena ja voimavarana niiden keskellä. Samalla tulokset tarjoavat arvokasta tietoa toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden arviointiin. Koko opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa ja löytyy allekirjoittaneen nimellä.

”Se on ollut semmoinen paikka missä mä oon saanut toivoa semmoisiin elämäntilanteisiin, jotka on tuntuneet toivottomilta. Ja se et mä oon alkanut näkemään itseäni arvokkaana ja jolla on tarkotus ja paikka tässä maailmassa.”

Opinnäytetyöprosessi antoi itselleni mahdollisuuden syventyä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemoihin ja kuulla naisten arvokkaita kokemuksia. Erityisen tärkeää oli huomata, miten suuri merkitys voi olla kunnioittavalla ja välittävällä kohtaamisella. Muutos rakentuu usein hitaasti, mutta jokainen pieni kehitysaskel on tärkeä. Lopulta keskeistä on se, että ihmisellä on mahdollisuus tukeen, toivoon ja elämän uudelleen rakentamiseen.

”Joku näkee sussa jotain semmoista mitä sä et ite nää… positiivisia… piirteitä ja vahvuuksia.”

Maruska Lindeman

Naisten Kulma on rikostaustaisille romaninaisille suunnattu Romano Mission naiserityinen työmuoto, joka tarjoaa palveluohjausta, kuntouttavaa toimintaa, vertaistukea sekä kulttuurilähtöistä yksilö- ja ryhmätoimintaa Oulun ja Helsingin tukipisteillä, vankiloissa sekä valtakunnallisesti etäyhteyksin.

Kuka olen?

Olen 40-vuotias Oulussa asuva Romano Mission pohjoisin työntekijä, ja työskentelen toista vuotta osa-aikaisena palveluohjaajana Oulun Naisten Kulmalla yhdessä työpari Senjan kanssa. Loput ajastani käytän sosionomi-diakoniopintojen loppuun saattamiseen, arjen pyörittämiseen pikku naisten (4 tytärtä) kanssa sekä musiikin parissa.

Artikkeli NAISTEN KULMA TUKEE KOKONAISVALTAISTA HYVINVOINTIA HAASTEIDEN KESKELLÄ – Maruska Lindeman julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Olen viime aikoina miettinyt moniakin asioita, mutta erityisesti olen pysähtynyt henkisen perinnön äärelle. Mitä se tarkoittaa kasvattajana, isänä, nuorisotyöntekijänä, työkaverina, esihenkilönä – ja ihan vain ihmisenä?

En kirjoita tätä korkealta enkä ketään syyttäen. Pikemminkin päinvastoin. Saan itseni päivittäin kiinni tilanteista, joissa olen toiminut huonosti. Mietin jälkeenpäin, että tämän olisin voinut sanoa toisin, tuossa tilanteessa olisin voinut pysähtyä tai tuon ihmisen olisin voinut kohdata paremmin. Tätä tapahtuu niin kasvattajana, työkaverina, esihenkilönä kuin ihan ihmisenäkin. Ehkä juuri siksi henkinen perintö on asia, jota meidän kaikkien olisi hyvä pysähtyä pohtimaan. Mitä me jätämme ihmisiin?

Perintöä ei tarvitse odottaa tulevaisuuteen

Kun puhumme perinnöstä, mieleen tulevat helposti omaisuus, valokuvat, talot tai muut konkreettiset asiat, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Mutta ehkä kaikkein tärkein perintö ei ole mitään sellaista, minkä voi laittaa laatikkoon tai kirjoittaa testamenttiin. Henkinen perintö on arvoja, asenteita, tapoja, tarinoita, kokemuksia, kulttuuria ja ennen kaikkea sitä, miten kohtelemme toisia ihmisiä. Olen ajatellut, että henkisen perinnön jättäminen alkaa oikeastaan lopusta. Ensin pitäisi kysyä itseltään: Mitä haluan jättää perinnöksi kanssaihmisilleni? Sen jälkeen voi kulkea ajatuksissa takaperin. Jos haluan jättää jälkeeni luottamusta, minun on rakennettava sitä jo tänään. Jos haluan jättää arvostusta, minun on osoitettava sitä tänään. Jos haluan jättää nuorille yhteyden omaan kulttuuriinsa ja juuriinsa, minun on itse oltava valmis arvostamaan ja välittämään niitä eteenpäin. Perintöä ei siis jätetä joskus tulevaisuudessa. Sitä rakennetaan joka päivä.

Eteenpäin vieviä tavoitteita, taaksepäin vieviä tapoja

Olen kuluvan vuoden aikana aloittanut monta erilaista prosessia. Yksikään niistä ei ole ollut helppo. Minulla on eteenpäin vieviä tavoitteita, mutta myös taaksepäin vieviä tapoja. Tämä on ehkä yksi vaikeimmista asioista myöntää itselleen. Emme aina tarvitse lisää tietoa siitä, mitä pitäisi tehdä. Usein tiedämme sen jo. Haasteena on muuttaa omia toimintatapoja. En sano tätä kehuakseni itseäni, vaan haastan myös sinut lukijana pysähtymään omien kehittämiskohteidesi äärelle.

Mitä sinä haluat jättää jälkeesi?

Vastaavatko omat tekosi sitä, millaisen perinnön haluaisit jättää?

Yksi omista kehittämiskohteistani on negatiivisen ajattelun vaihtaminen positiivisemmaksi. Se on edelleen kesken. Olen kuitenkin oppinut, kuinka paljon oma asenne vaikuttaa siihen, miltä elämä ja ympärillä olevat ihmiset näyttäytyvät.

Uuden asian opetteleminen tarkoittaa usein vanhan tavan poisopettelemista. Ja tapojen orjalle se ei ole helppoa. Ehkä henkinen perintö vaatiikin ennen kaikkea jatkuvaa itsetutkiskelua.

Se, mitä jätät ihmisiin, on tärkeämpää

Olen jäänyt pohtimaan ajatusta: Se, mitä jätät ihmisiin, on tärkeämpää kuin se, mitä jätät heitä varten. Perintöä ei tarvitse odottaa kuolemaan asti. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tämän pitäisi pysäyttää meidät.

Jokainen sana, katse, kohtaaminen ja reaktio jättää jotain. Se voi olla turvallisuutta tai turvattomuutta. Toivoa tai epätoivoa. Luottamusta tai epäluottamusta. Lapset eivät halua palautetta vaan huomiota, varsinkin heitä kasvattavan huomiota. Ajatus on pysäyttävä. Kuinka usein aikuinen keskittyy siihen, mitä lapsen pitäisi tehdä paremmin, vaikka lapsi ehkä kaipaisi ennen kaikkea sitä, että aikuinen olisi aidosti läsnä? Ehkä meidän pitäisi joskus antaa vähemmän palautetta ja enemmän huomiota. Vähemmän ohjeita ja enemmän kuuntelemista. Vähemmän kiirettä korjata ja enemmän aikaa ymmärtää.

Nuorisotyössä perintö syntyy kohtaamisissa

Nuorisotyössä kohtaamme nuoria hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia, tukiverkostoja tai mahdollisuuksia. Silloin pienilläkin kohtaamisilla voi olla suuri merkitys. Nuori saattaa muistaa vuosien päästä aikuisen, joka uskoi häneen silloin, kun hän ei itse vielä uskonut. Hän voi muistaa ihmisen, joka kuunteli ilman kiirettä. Ihmisen, joka sanoi: ”Sinussa on paljon hyvää. Älä luovuta.” Näitä hetkiä ei välttämättä kirjata tilastoihin. Niitä ei ehkä näe vuosiraportissa. Silti juuri niillä voi olla valtava merkitys. Henkinen perintö ei synny ainoastaan suurista teoista. Se syntyy arjen kohtaamisissa.

Ennaltaehkäisy on tulevaisuustyötä

Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on usein näkymätöntä työtä. Se rakentuu läsnäolosta, luottamuksesta, keskusteluista, turvallisista aikuisista ja mahdollisuudesta tulla nähdyksi omana itsenään. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on nähdä nuori ennen ongelmaa. Ennen kuin koulunkäynti keskeytyy. Ennen kuin päihteistä tulee ongelma. Ennen kuin rikoskierre alkaa. Ennen kuin yksinäisyys kasvaa liian suureksi. Ennen kuin nuori alkaa ajatella, ettei hänellä ole merkitystä. Kaikki nuoret eivät tarvitse pelastamista. Moni tarvitsee ennen kaikkea jonkun, joka kulkee hetken rinnalla. Joskus ennaltaehkäisy on yksinkertaisesti sitä, että joku välittää riittävän ajoissa.

Jokainen meistä jättää jonkinlaisen perinnön. Kysymys ei ole siitä, jätämmekö perinnön, vaan siitä, millaisen perinnön jätämme. Jätämmekö pelon vai rohkeuden? Epäluottamuksen vai luottamuksen? Häpeän vai ylpeyden omasta taustasta? Yksinäisyyden vai yhteisön? Vai voisimmeko jättää jotain vielä arvokkaampaa: juuret, joista ponnistaa, arvot, joihin voi luottaa ja uskon siihen, että omalla elämällä voi vaikuttaa.

Me emme voi päättää, millaiseksi maailma tulevaisuudessa muuttuu. Mutta voimme vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä kasvatamme kohtaamaan sen.

Ja ehkä jonain päivänä joku nuori muistaa meidät. Ei siitä, mitä sanoimme suurissa puheissa. Vaan siitä, että olimme läsnä. Kuuntelimme. Uskoimme. Annoimme mahdollisuuden. Ja autoimme häntä näkemään itsessään jotain arvokasta. Se voi olla meidän tärkein henkinen perintömme.

Haluan päättää ajatukseen John C. Maxwellilta, joka kiteyttää mielestäni hyvin sen, mistä tässä kaikessa on kysymys:

”Aion olla suurempi sisältä kuin ulkoa, koska luonteella on merkitystä.

Aion noudattaa kultaista sääntöä, koska ihmisillä on merkitystä.

Aion vaalia nöyryyttä, koska näkökulmalla on merkitystä.

Aion matkata ylätietä, koska asenteella on merkitystä.

Aion kehittää itseäni, koska kasvulla on merkitystä.

Aion lopettaa hyvin, koska johdonmukaisuudella on merkitystä.

Aion pelata päättymätöntä peliä, koska perinnöllä on merkitystä.”

Ehkä henkisessä perinnössä onkin lopulta kyse päättymättömästä pelistä. Me saamme jotain edelliseltä sukupolvelta. Muokkaamme sitä omalla elämällämme. Annamme siitä jotain seuraavalle sukupolvelle. Ja toivomme, että he tekevät sillä jotain vielä parempaa.

Siksi se, mitä teemme tänään, voi elää paljon pidempään kuin me itse.

Artikkeli Mitä me jätämme jälkeemme? – Henkinen perintö alkaa tästä hetkestä – Mertsi Berg julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Viikon aikana Naisten Kulmalla tehdään muun muassa kotitalous- ja kodinhoidollisia tehtäviä sekä järjestetään työkokeilua ja kuntouttavaa työtoimintaa. Lisäksi jatkamme Kuntouttavaa Voivaa / Koko Nainen -sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoimintaa ja yksilötyöskentelyä. Syksyn ohjelmaan kuuluvat myös retket ja ulkoilu, jotka tuovat arkeen vaihtelua ja mahdollistavat yhteisiä kokemuksia.

Tiistaisin Naisten Kulman työntekijät Kati ja Rosita jalkautuvat asiakkaiden pariin. Toiminnassa on mukana myös yhdyskuntapalveluksessa sekä valvotussa koevapaudessa olevia naisia.

Kenelle toiminta on tarkoitettu?

Naisten Kulman toiminta on suunnattu rikostaustaisille romaninaisille. Haluamme tarjota turvallisen ja luottamuksellisen paikan, jossa jokainen nainen voi tulla kohdatuksi omana itsenään, saada tukea ja löytää omia vahvuuksiaan.

Naisten elämäntilanteet ovat erilaisia, ja siksi myös tuen tarve vaihtelee. Meille on tärkeää kohdata jokainen nainen yksilöllisesti ja hänen omista lähtökohdistaan.

Odotuksena uusia kohtaamisia ja onnistumisia

Tältä syksyltä odotamme erityisesti uusia kohtaamisia ja onnistumisia naisten elämässä. Haluamme olla naisten rinnalla ja kannustaa heitä luottamaan omiin kykyihinsä ja taitoihinsa.

Joskus pienikin onnistuminen voi olla tärkeä askel eteenpäin. Meille on merkityksellistä saada olla mukana näissä hetkissä ja nähdä, kun nainen löytää itsestään uusia voimavaroja ja alkaa uskoa siihen, että omassa elämässä on mahdollista rakentaa uutta suuntaa.

Miten mukaan toimintaan?

Uudet osallistujat voivat tulla Naisten Kulmalle monella eri tavalla. Yhteyttä voi ottaa itse puhelimitse tai mukaan voi tulla tuttavan kautta. Osallistujia ohjautuu toimintaan myös vankiloiden ja yhdyskuntaseuraamustoimistojen kautta.

Haluamme rohkaista erityisesti niitä naisia, jotka ovat miettineet uudenlaisen suunnan löytämistä elämäänsä. Ehkä opinnot ovat jääneet kesken, elämässä on ollut haastavia vaiheita tai mielessä on ajatus siitä, että haluaisi tehdä jotain toisin.

Jos kaipaat elämääsi uutta suuntaa, tekemistä tai ihmisiä rinnallesi, ole rohkeasti meihin yhteydessä ja tule mukaan Naisten Kulman toimintaan.

Uusi suunta voi alkaa yhdestä yhteydenotosta ja yhdestä kohtaamisesta.

Artikkeli Naisten Kulmalla katse kohti syksyä – toimintaa, kohtaamisia ja uusia mahdollisuuksia julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Kevät ja kesä ovat olleet monella tavalla surullista aikaa. Olemme saaneet kuulla perheiden keskellä suruista ja menetyksistä – sellaisista menetyksistä, joita ei voi enää tässä elämässä korjata. Läheisen ihmisen menettäminen tuo mukanaan tuskaa, surua ja joskus myös paljon hämmennystä. On tilanteita, joissa sanat tuntuvat riittämättömiltä. 

Samalla kaiken surun keskellä olemme saaneet kuulla myös iloisia uutisia. 

Joku nuori on saanut teoriakokeen läpi ja pian myös ajokortin. Toinen on onnistunut ajokokeessa. Joku nuori on saanut opiskelupaikan juuri siitä koulusta, johon hän on toivonut pääsevänsä. Pieniä ja suuria onnistumisia, jotka tuovat iloa niin nuoren itsensä kuin hänen ympärillään olevien ihmisten elämään. 

Muutamia päiviä sitten menin erääseen kotiin itse surullisena ja murheellisena. Viime aikojen tapahtumat ja ihmisten menetykset olivat painaneet mieltäni. Olin ajatellut paljon sitä, kuinka joidenkin ihmisten elämä päättyy aivan liian aikaisin ja kuinka paljon surua heidän lähtönsä jättää läheisten sydämiin. 

Sitten tapahtui jotakin yllättävää. 

Kodin nuori alkoi keskustella kanssani opiskelusta. Hän kertoi ajatuksiaan opiskelun tärkeydestä ja siitä, millaiseen ammattiin hän haluaisi tulevaisuudessa valmistua. Hänen puheestaan välittyi selkeä kuva tulevaisuudesta ja suunnitelmista, jotka olivat aivan realistisesti toteutettavissa. 

Kuuntelin häntä ja huomasin, kuinka oma mieleni alkoi muuttua. 

Hetki sitten olin ollut surullinen, mutta nyt sisälleni tuli ilo. Tuntui aivan kuin pilvien välistä olisi tullut valonsäde. 

Tuo kohtaaminen pysäytti minut. 

Ilo ja suru kuuluvat elämään. 

Suru ei ole se vieras, jonka toivoisimme tulevan kylään. Silti se tulee joskus kutsumatta. Se voi astua elämäämme menetyksen, sairauden, pettymyksen tai jonkin muun vaikean tilanteen kautta. 

Ilo taas olisi vieras, jonka toivoisimme olevan aina tervetullut. 

Mutta olen miettinyt myös sitä, menettäisimmekö ilon merkityksen, jos elämä olisi aina pelkkää iloa? 

Ehkä juuri surun keskellä opimme näkemään ilon aivan uudella tavalla. 

Kun olemme itkeneet, osaamme ehkä paremmin arvostaa naurua. Kun olemme menettäneet jotakin tärkeää, opimme ehkä pitämään paremmin kiinni siitä, mitä meillä vielä on. Kun olemme kulkeneet pimeässä, pienikin valonpilkahdus tuntuu erityisen kirkkaalta. 

Tuon nuoren kanssa käyty keskustelu oli minulle juuri sellainen valonpilkahdus. 

Se muistutti minua siitä, että vaikka ympärillämme olisi surua, elämässä on edelleen tulevaisuutta. On haaveita, suunnitelmia, uusia alkuja ja mahdollisuuksia. 

Ja ehkä juuri siinä on yksi elämän suurista opetuksista: surun ei tarvitse saada viimeistä sanaa. 

Raamatussa sanotaan: 

”Illalla on itku vieraana, mutta aamulla ilo.”
Psalmi 30:6 

Tuo Raamatun kohta ei lupaa, ettei elämässämme olisi iltoja, jolloin itkettää. Niitä tulee. Mutta se muistuttaa siitä, ettei yö kestä ikuisesti. 

Aamu tulee. 

Vaikka emme vielä tietäisi, milloin se tulee tai miltä se näyttää, Jumala voi tuoda keskellemme uuden ilon ja toivon. 

Ehkä meidän tehtävämme ei aina ole löytää suurta iloa. Joskus riittää, että huomaamme pienen valon keskellä pimeyttä. 

Yksi nuori, joka kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan. 

Yksi onnistunut koe. 

Yksi opiskelupaikka. 

Yksi hymy. 

Yksi keskustelu. 

Yksi hetki, jolloin huomaat, että mieli kirkastuu. 

Ne voivat tuntua pieniltä asioilta, mutta joskus juuri pienissä asioissa Jumala muistuttaa meitä siitä, että elämä jatkuu. 

Suru saa olla läsnä, mutta se ei saa viedä meiltä toivoa. 

Ja kun ilo jälleen saapuu, otetaan se vastaan. Ei itsestäänselvyytenä, vaan lahjana. 

Sillä ehkä juuri surun jälkeen ilo tuntuu kaikkein kirkkaimmalta.

Sinua siunaten  

Jussi Ärling 

Artikkeli Iloa ja surua – elämän kaksi vierasta – Jussi Ärling julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Olen nyt kirjoittaessani kerennyt työskentelemään Naisten Kulmalla palveluohjaajana 7 kuukautta, ja tuntuu kuin aika olisi mennyt kuin pikajuna. Paljon on tullut uutta tietoa. Voi kai jo sanoa, että talon tavoille (Missiokeskuksen) olen oppinut sekä Naisten Kulman tavan tehdä asiakastyötä. Kiitos kuuluu Katille, työparilleni, joka on ahkerasti jaksanut muistuttaa, neuvoa ja opastaa, miten asiat on tavattu Kulmalla hoitaa. Oppimista on siis reilun puolen vuoden aikana ollut riittämiin, mutta oma tapani tehdä on pikkuhiljaa saanut muotonsa.

Turvallisuusselvityksessäkin kerkesi vierähtämään aikaa. Selvitys valmistui vasta maaliskuun loppupuolella. Äkkiä olikin jo toukokuu, kunnes saatiin vihdoin sovittua tapaaminen Vanajalle Rikosseuraamuslaitoksen kanssa infotilaisuudesta ja uuden työntekijän esittelystä. Tämä oli askel eteenpäin. Järjestimme Katin kanssa infotilaisuuden kesäkuun alussa henkilökunnalle ja naisvangeille. Vierailun lähestyessä minua jännitti ja mietitytti moni asia. Toiminko oikein, osaanko olla niin kuin vankilassa pitää olla, miten naiset ottavat minut vastaan jne. Huokauksin ylöspäin lähdimme Katin kanssa matkaan. Päivä meni paremmin kuin osasin ajatellakaan. Työntekijöille info meni hienosti, ja naisten tapaamistakin olin turhaan jännittänyt. Tapasimme naisia ja saimme kertoa tekemästämme työstä. Kerroin itsestäni ja sain tulla tutuksi uutena työntekijänä. Kaiken kaikkiaan päivä oli mielenkiintoinen ja antoisa. Monta naista, monta tarinaa ja monia hoitamattomia sisäisiä maailmoja. Syyskaudella pääsemme sitten tositoimiin vankien kanssa.

Suurimpia askeleita Naisten Kulmalla työskennellessäni tämän reilun puolen vuoden ajan olen saanut ottaa omassa tavassani ajatella. Vaikka olenkin aina pyrkinyt kohtaamaan ihmisen ihmisenä ja muodostamaan hänestä mielipiteen vasta, kun minulla on ihmisestä oma kokemus ja tuntemus. Sosiaalisesta mediasta olemme varmasti jokainen saaneet lukea romanitaustaisten tekemistä rikoksista ja siitä, miten 99 % pilaa sen lopun 1 % maineen. Vastaan on isketty erilaisin keinoin kollektiivisen vastuun sijaan yksilönvastuuta peräänkuuluttaen. Valtaväestö tuntuu keskuudessaan ymmärtävän yksilönvastuun paremmin kuin muiden ryhmien kohdalla. Totuus on, että rikostaustaisia riittää suhteutettuna romanien määrään, mutta ei se silti tee minusta tai sinusta syyllistä sen kolmannen tekemään rikokseen.

Se suurin askel, jonka olen saanut ottaa, on ollut huomata, mikä potentiaali näissä naisissa on, joita olen saanut kohdata. On toki hetkiä joidenkin kanssa, jolloin suuria askelia on vaikea tunnistaa silloin, kun ne tapahtuvat. Ne voivat näyttää ulospäin pieniltä, kuten esimerkiksi oman sosiaaliasian hoitaminen, asiakirjojen allekirjoittaminen tai vaikka kouluhaastatteluun meneminen omatoimisesti. Mutta näissä pienissä teoissa on sisäänrakennettu päätös olla tänään toisenlainen kuin eilen. Kohdalleni on myös tullut naisia, jotka olisivat valmiita suoraan korkeakouluopiskelijoiksi, jos taloudelliset ja perhetilanteet antaisivat myöten. Kaikella onkin oma aikansa. On ollut ilo ja kunnia saada taittaa matkaa näiden hienojen ja lupaavien naisten kanssa kohti rikoksetonta ja päihteetöntä elämää.

Meillä romaneilla kulkee matkassa sellainen sanonta, ettei kukaan ole toista parempi kuin ehkä hetkellisesti, ja senkin vain vaatteista. Tämä kuvaa hyvin sitä, että kaikki me olemme yhtä tärkeitä ja jokaisesta löytyy niin hyvää kuin huonoakin. Emme siis ole kukaan toistamme parempia. Aina voi ihmisenä kasvaa, jos vain itsekultakin löytyy siihen halua ja tahtotilaa.

Tähän loppuun toivotan teille kaikille hyvää ja siunattua heinäkuuta. Saakoon syksy tuoda uutta tullessaan kullekin juuri sille alueelle elämässä, missä kukin sitä eniten kaipaa.

Teitä siunaten

Rosita

Artikkeli Pienin ja suurin askelin – Rosita Asp julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Kesä on lähtenyt todella hyvin käyntiin. Olen saanut kohdata paljon uusia nuoria, tutustua heihin ja olla mukana heidän arjessaan. Jokainen päivä muistuttaa siitä, kuinka tärkeää nuorten kohtaaminen ja heidän rinnallaan kulkeminen on.

Nuorten elämässä näkyy tällä hetkellä monenlaisia haasteita. Erityisesti päihteet ovat monen arjessa vahvasti läsnä. Olen saanut olla tukena, kuuntelijana ja neuvonantajana erilaisissa elämäntilanteissa. Luottamus ei synny hetkessä, mutta on ollut ilo huomata, että nykyään monet nuoret tulevat jo itse kertomaan kuulumisiaan ja pohtimaan kanssani, missä asioissa he tarvitsisivat apua tai tukea. Se kertoo siitä, että välittävä kohtaaminen kantaa pitkälle.

Samalla olen saanut nähdä myös paljon hyvää. Moni nuori harrastaa aktiivisesti liikuntaa, ja olen saanut olla mukana heidän arjessaan myös urheilun kautta. Uskon, että liikunta on yksi parhaista tavoista rakentaa luottamusta nuoren kanssa. Kun harjoittelemme yhdessä ja vietämme aikaa yhteisen harrastuksen parissa, alkujännitys katoaa. Sen jälkeen on usein paljon helpompi keskustella myös elämän vaikeista asioista. Liikunta antaa nuorelle mielekästä tekemistä, onnistumisen kokemuksia sekä mahdollisuuden löytää uusia ystäviä ja kuulua yhteisöön.

Olen järjestänyt joka perjantai pienryhmätapaamisia, joissa harjoittelemme yhdessä nyrkkeilyä ja käymme salilla. Nuoret ovat olleet aktiivisesti mukana, ja on ollut hienoa nähdä, kuinka yhteinen tekeminen luo turvallisen ilmapiirin, jossa syntyy uusia ystävyyssuhteita ja voidaan puhua avoimesti elämästä.

Jalkautuessani kohtaan nuoria erityisesti juna-asemilla ja kauppakeskuksissa. Työhön kuuluu myös raskaita hetkiä. Olen kohdannut nuoria, joilla on suuria haasteita elämässään, sekä vanhempia, jotka kantavat huolta omista lapsistaan. Nämä kohtaamiset pysäyttävät, mutta samalla ne muistuttavat siitä, kuinka tärkeää on, että joku on läsnä kuuntelemassa, tukemassa ja kulkemassa rinnalla.

Oman työni suurin voimavara on uskoni. Olen saanut kokea, että Jumala on ollut mukana jokaisessa jalkautumisessa ja kohtaamisessa. Usein kerron nuorille myös Jumalasta, kutsun heitä nuorten iltoihin ja rohkaisen heitä tutustumaan uskoon. On ollut suuri ilo nähdä, että monet nuoret ovat ottaneet kutsun vastaan ja lähteneet mukaan.

Koen suurta kiitollisuutta siitä, että saan tehdä tätä työtä. Jokainen kohtaaminen, jokainen keskustelu ja jokainen pieni askel kohti parempaa voi olla nuoren elämässä merkityksellinen. Toivon, että voimme yhdessä olla rakentamassa nuorille turvallisempaa tulevaisuutta – yksi kohtaaminen kerrallaan.

Hyvää loppukesää kaikille!

Miska Lindeman

Artikkeli Kesä nuorten rinnalla – Miska Lindeman julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Aika kuluu nopeasti, ja joka kerta blogivuorollani olen kuin uuden asian edessä. Mistä ihmeestä kirjoitan, vaikka oikeasti aiheet eivät varmasti lopu? 😊 Kysyin tätä myös työ-FB-sivullani, ja sinne tulikin hyviä ajatuksia. Ehkä näin ennen kesälomia alkaa olla jo loman tarpeessa, ja helpointa on päätyä kertomaan enemmän kuulumisia kuin pysähtyä jonkun aiheen äärelle, mikä vaatii enemmän keskittymistä.

Vuoden alusta sain uuden työparin, Rositan, ja on ollut suuri helpotus, kun voimme jakaa eri työtehtäviä ja vastuita sekä käydä keskustelua yhdessä eri asioihin ja tilanteisiin liittyen.

Meillä on ollut kevään aikana naisia työkokeilussa, yhdyskuntapalvelussa, koevapaudessa sekä kuntouttavassa työtoiminnassa ja kolme opiskeluharjoittelijaa, joiden ohjaajana olen toiminut. Tapaamme myös naisia muualla kuin Naisten Kulmalla.

Kesää kohden toiminta alkaa pikkuhiljaa rauhoittua, ja tapaamisia on vähemmän. Vielä muutama viikko, ja koittaa kauan odotettu kesäloma.

Virallinen nimi nykyisin on Missiokeskus, mutta silloin, kun puhumme meidän työstämme, on helpompi puhua Naisten Kulmasta. 😊

Naiserityisyys

Naiset ovat tulleet hyvin eri tilanteista toimintaamme, ja sen vuoksi on tärkeää ymmärtää, millä tavoin kohtaamme jokaisen yksilönä ja voimme vaikuttaa siihen, että kynnys tulla toimintaamme olisi mahdollisimman matala.

Tänä päivänä monet ongelmat, päihteet ja muut haasteet ovat kietoutuneet kuin lankavyyhdiksi ihmisen ympärille, ja työssämme tulee vastaan tilanteita, joissa traumaattiset kokemukset näkyvät naisten elämässä hyvin selvästi. Minäkuva ja luottamus omaan itseensä ovat murentuneet, ja ihminen on vähän kuin koko ajan valmiustilassa.

Monet psyykkiset oireet ja erilaiset kiputilat ovat yleisiä naisilla. Muisti voi unohtaa ja suojella meitä silloin, kun taustalla on lapsuuden tai aikuisiän traumaattisia kokemuksia, esimerkiksi läheisten menetyksiä, väkivaltaa ja turvattomuutta. Päihdekuvioissa eläminen on kokonaan oma asiansa.

Se, miksi otan myös vähän ikävämmän puolen esille kirjoituksessani, johtuu siitä, että ajattelen tietoisuuden ja ymmärryksen voivan lisääntyä. Useinkaan emme ajattele, mitä hymyilevien kasvojen alle voi kätkeytyä. Oikeastaan käyttäytyminen on viesti, jonka avulla voimme ymmärtää, mistä joissain asioissa ja tilanteissa voi olla kyse. Kyse ei ole siitä, ettei ihminen haluaisi apua tai tukea, vaan siitä, että sitoutuminen tai sovituille tapaamisille tuleminen voi olla vaikeaa.

Mielestäni trauman vaikutuksista pitäisi puhua enemmän, koska niiden ilmeneminen on hyvin yleistä naiserityisessä työssä. Traumatisoituminen ei määritä ihmisen loppuelämää, vaan on tärkeää ymmärtää ja vahvistaa naisen uskoa omiin kykyihin ja siihen, että tästä selvitään.

Naisten Kulman viikkorutiineissa on paljon sellaista, mikä tukee naisen voimaantumista ja onnistumisen kokemuksia.

Onnistumisen kokemuksia

Moni nainen on saanut kokea onnistumisen kokemuksia, ja luottamus omaan itseensä ja kykyihinsä on vahvistunut. On ollut liikuttavaa nähdä se potentiaali, mikä naisista löytyy, ja miten moni on havahtunut omiin kykyihinsä mennä eteenpäin ja haastaa itseään.

Puhumme usein motivoinnin merkityksestä, ja se näkyy monissa eri tilanteissa. Muutosta rakennetaan pienin askelin, ja näin kannustamme naisia ottamaan vastuuta omasta elämästään samalla, kun onnistumisia vahvistetaan.

Sen myötä usko omiin kykyihin alkaa vahvistua, ja voidaan asettaa tavoitteita ja suunnitelmia omaan elämään. Rikollisuudesta irrottautumisen prosessi ja siihen liittyvät valinnat ovat auttaneet ja tukeneet naisia, ja moni on pysähtynyt miettimään omaa elämäänsä.

Moni nainen on pysähtynyt oman elämänsä äärelle ja alkanut pohtia, minkälaisen mallin antaa vanhempana lapsilleen. Tämä on ollut monien naisten kohdalla merkittävä muutosta edistävä tekijä.

Osan kohdalla tavoitteet ovat jo niin pitkällä, että on hakeuduttu koulutukseen tai suoritettu keskeneräisiä opintoja loppuun, mikä on todella palkitsevaa.

Onnistumiset ja usko itseensä ovat kuin pieniä helmiä tässä työssä. Se potentiaali, mikä naisista löytyy, näkyy siinä, miten silmiin tulee uusi loiste ja palo syttyy onnistumisten ja mahdollisuuksien kautta.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Näillä ajatuksilla toivotan jokaiselle lukijalle hyvää ja levollista kesää.

Terveisin

Kati

Artikkeli Kesää kohti – Katin kuulumisia Naisten Kulmalta julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Lastensuojelulla on ollut pitkät ja merkittävät perinteet Romano Mission toiminnassa. Lastenkodit ovat toimineet satojen lasten koteina – paikkoina, jotka ovat tarjonneet turvaa ja vakaata arkea sekä mahdollistaneet asioita, joihin lapsilla ei muutoin olisi ollut mahdollisuutta. Nyt kun suljemme tämän viimeisen lastenkodin oven, emme tee sitä kevyin mielin. Kyseessä on erittäin suuri ja raskas muutos niin lasten kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. Emme voi olla tuntematta surua, jota tämä prosessi väistämättä aiheuttaa. Kun päätökset koskettavat ihmisiä, ne koskettavat meitä kaikkia.

Tulevaisuudessa haluamme kehittää sellaista toimintaa, joka vastaa paremmin tämän päivän tarpeisiin ja mahdollistaa edelleen Romano Mission perustehtävän toteutumisen uudella tavalla. Saakoon Pyhä Jumala johtaa Romano Mission toimintaa.

”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.” (Saarnaaja 3:1) Nämä sanat muistuttavat meitä siitä, ettei kaikkea voi hallita, vaan asioilla on aina oma aikansa.

Artikkeli Päiväkummun lastenkodin toiminnan lakkauttaminen julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Tämä muutos aiheutti murroksen. Moni meistä on rakentanut ammatti-identiteettiään vuosia sen varaan, että olemme niitä, jotka hoitavat homman ja joilla on vastaukset. Kun perinteinen tapa tehdä työtä haastettiin ja tilalle tuli vaatimus uuden omaksumisesta, moni – ellei jopa jokainen meistä – tunsi seisovansa tyhjän päällä.

Oppiminen ei ole aina ”mahtava mahdollisuus”

Puhumme usein osaamisen kehittämisestä innostavana mahdollisuutena ja uusina työkaluina. Mutta arjessa se toinen puoli on raadollisempi. Kun päälle painaa vaade päivittää osaamista, se tuntuu monesti raskaalta kiipeämiseltä jyrkkään ylämäkeen – varsinkin kun reppu on jo valmiiksi täynnä suorittamattomia tehtäviä, jotka tulisi myös saada valmiiksi.

Uuden äärellä olemme väistämättä epämukavuusalueella. Se on se vaihe, jossa huijarisyndrooma koputtaa olkapäälle ja kuiskaa: ”Et sä oikeasti osaa tätä etkä opi. Kohta kaikki huomaavat.”

On tärkeää muistaa: tunne siitä, ettei osaa, ei ole merkki epäonnistumisesta. Se on merkki siitä, että olet juuri nyt kasvamassa kohti uutta. On täysin inhimillistä pelätä epäonnistumista ja kokea tuskaa, kun vaatimustaso nousee ja vanhat rutiinit eivät enää riitä.

Miten selviämme tästä ylämäestä?

Päiväkummussa emme jätä ketään yksin vuoren rinteelle – vaade osaamisen kasvattamiseen on yhteinen matka. Selviytymiskeinomme ovat:

Psykologinen turvallisuus: Meillä on lupa olla keskeneräisiä. Meillä saa kysyä ”tyhmiä” kysymyksiä tai myöntää olevansa aivan pihalla. Se on ainoa tapa vastata uusiin vaatimuksiin.

Itsemyötätunto piiskan sijaan: Ylämäki on aina raskaampi, jos oppija piiskaa itseään matkalla. Hyväksymme, että osaamisen kehittyminen on joskus hidasta ja turhauttavaa.

Pienten voittojen juhlistaminen: Juhlimme pieniä osaamisen kehittymisen askeleita – vaikka se olisi vain yhteinen kahvihetki kollegan kanssa, jossa jaetaan päivän oppi.

Usko yhteiseen matkaan

Osaamisen kehittyminen ei ole suora viiva alhaalta huipulle. Se on siksakkia, takapakkeja ja välillä turhauttavaa paikallaan polkemista. On ihan okei tuntea tuskaa uuden äärellä, sillä olemme suorittamassa vaikeinta mahdollista työtä – päivittämässä itseämme ja toisiamme tulevaisuutta varten.

Vaikka nousu on välillä jyrkkä, haluan sanoa yhden asian: minä uskon meihin. Minä uskon meidän kykyymme oppia, muuttua ja kehittyä yhdeksi parhaista työyhteisöistä ja osaajista alallamme. Meillä on kaikki potentiaali päästä huipulle, kunhan teemme matkaa yhdessä, toisiamme tukien.

Artikkeli Marika jousala: Kun oppiminen tuntuu ylämäeltä – rehellistä puhetta osaamisen kehittämisestä päiväkummussa julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.

Kevät on ollut hieman kiireistä aikaa. Muutamia päiviä sitten tapasin yhden tutun ja totesin hänelle, kun vaihdettiin kuulumisia, että hieman hoppua on ollut, mutta mukana on pysytty.

Olemme tehneet yhteistyötä useamman vankilan kanssa jo useita vuosia. Työtä on tehty vankiloiden sisäpuolella, mutta myös muurien ulkopuolella. Vuoden 2025 aikana olemme kokeneet monia merkityksellisiä tilanteita, joista yhtenä Keravan vankilan kanssa tekemämme yhteistyön tiivistyminen.

Syksyllä 2025 aloitimme keskustelut Keravan vankilan johdon kanssa. Suunnitelma sai ”vihreää valoa”, ja niinpä marraskuussa saimme potkaistua Romano Mission tiloissa Voitto-ryhmän käyntiin.

Mikä Voitto-ryhmä? Voitto on kuntouttava toimintamalli romanimiehille, jossa teemoihin sopivien tehtävien sekä vuorovaikutteisten keskustelujen avulla haastetaan muutokseen.

Onko elämäntapojen muuttaminen sitten helppoa? Minulta jos kysytään, niin ei se ihan helppoa ole, mutta aivan ehdottomasti olen sitä mieltä, että muutos on mahdollista!

Muutos ei tule kuin Manulle illallinen. Se vaatii työstämistä itsensä kanssa, useita toistoja, prosessointia jne. Yhteistyö useiden toimijoiden kanssa on osa muutospolkua.

Muutosprosessissa koetaan onnistumisia, toisinaan kompurointia. Kompurointi kuuluu muutokseen – eihän pyörälläkään opita ajamaan ensi yrittämällä.

Kun mietin viimeistä puolen vuoden jaksoa, niin siihen mahtuu useita hetkiä, joissa on nähnyt, kuinka useammalla henkilöllä muutos näkyy arjen elämän keskellä. Juuri arjessa muutos tuleekin konkreettiseksi.

Esimerkiksi sovitut tapaamiset viranomaisten kanssa toteutuvat oma-aloitteisesti, tai vastuu lasten kasvatuksesta vahvistuu. Onnistumisten myötä itseluottamus kasvaa ja työntää eteenpäin.

On ollut hienoa, kun on saanut olla näkemässä muiden onnistumisia. Juuri näissä hetkissä on tekemämme työn suola. Ne ovat hetkiä, joissa sitä huomaa tuulettavansa kuin Suomi–Ruotsi-jääkiekko-ottelussa, kun Leijonat tekevät maalin.

Elämäntapamuutos on siis täysin mahdollista. Se on prosessi, joka lähtee omista arvoista, motivaatiosta ja elämäntilanteesta. Pysyvä muutos ei yleensä tapahdu hetkessä, vaan se vaatii ajattelutavan muutosta, tietoisia valintoja arjessa sekä kärsivällisyyttä.

Sanonta ”Ei kirkkoa rakenneta päivässä” sopii tähän hetkeen. Motivaatio, riittävä aika ja kärsivällisyys – ne ovat hyvät ainekset muutoksen tiellä.

Terveisin,
Mertsi Roth

Artikkeli Ei kirkkoa rakenneta päivässä – Mertsi Rothin terveiset julkaistiin ensimmäisen kerran Romano Missio.