Pienin ja suurin askelin – Rosita Asp
Kirjoittaja Rosita Asp toimii palveluohjaajana Romano Missio Ry:n Naisten Kulma -hankkeessa.
Olen nyt kirjoittaessani kerennyt työskentelemään Naisten Kulmalla palveluohjaajana 7 kuukautta, ja tuntuu kuin aika olisi mennyt kuin pikajuna. Paljon on tullut uutta tietoa. Voi kai jo sanoa, että talon tavoille (Missiokeskuksen) olen oppinut sekä Naisten Kulman tavan tehdä asiakastyötä. Kiitos kuuluu Katille, työparilleni, joka on ahkerasti jaksanut muistuttaa, neuvoa ja opastaa, miten asiat on tavattu Kulmalla hoitaa. Oppimista on siis reilun puolen vuoden aikana ollut riittämiin, mutta oma tapani tehdä on pikkuhiljaa saanut muotonsa.
Turvallisuusselvityksessäkin kerkesi vierähtämään aikaa. Selvitys valmistui vasta maaliskuun loppupuolella. Äkkiä olikin jo toukokuu, kunnes saatiin vihdoin sovittua tapaaminen Vanajalle Rikosseuraamuslaitoksen kanssa infotilaisuudesta ja uuden työntekijän esittelystä. Tämä oli askel eteenpäin. Järjestimme Katin kanssa infotilaisuuden kesäkuun alussa henkilökunnalle ja naisvangeille. Vierailun lähestyessä minua jännitti ja mietitytti moni asia. Toiminko oikein, osaanko olla niin kuin vankilassa pitää olla, miten naiset ottavat minut vastaan jne. Huokauksin ylöspäin lähdimme Katin kanssa matkaan. Päivä meni paremmin kuin osasin ajatellakaan. Työntekijöille info meni hienosti, ja naisten tapaamistakin olin turhaan jännittänyt. Tapasimme naisia ja saimme kertoa tekemästämme työstä. Kerroin itsestäni ja sain tulla tutuksi uutena työntekijänä. Kaiken kaikkiaan päivä oli mielenkiintoinen ja antoisa. Monta naista, monta tarinaa ja monia hoitamattomia sisäisiä maailmoja. Syyskaudella pääsemme sitten tositoimiin vankien kanssa.
Suurimpia askeleita Naisten Kulmalla työskennellessäni tämän reilun puolen vuoden ajan olen saanut ottaa omassa tavassani ajatella. Vaikka olenkin aina pyrkinyt kohtaamaan ihmisen ihmisenä ja muodostamaan hänestä mielipiteen vasta, kun minulla on ihmisestä oma kokemus ja tuntemus. Sosiaalisesta mediasta olemme varmasti jokainen saaneet lukea romanitaustaisten tekemistä rikoksista ja siitä, miten 99 % pilaa sen lopun 1 % maineen. Vastaan on isketty erilaisin keinoin kollektiivisen vastuun sijaan yksilönvastuuta peräänkuuluttaen. Valtaväestö tuntuu keskuudessaan ymmärtävän yksilönvastuun paremmin kuin muiden ryhmien kohdalla. Totuus on, että rikostaustaisia riittää suhteutettuna romanien määrään, mutta ei se silti tee minusta tai sinusta syyllistä sen kolmannen tekemään rikokseen.
Se suurin askel, jonka olen saanut ottaa, on ollut huomata, mikä potentiaali näissä naisissa on, joita olen saanut kohdata. On toki hetkiä joidenkin kanssa, jolloin suuria askelia on vaikea tunnistaa silloin, kun ne tapahtuvat. Ne voivat näyttää ulospäin pieniltä, kuten esimerkiksi oman sosiaaliasian hoitaminen, asiakirjojen allekirjoittaminen tai vaikka kouluhaastatteluun meneminen omatoimisesti. Mutta näissä pienissä teoissa on sisäänrakennettu päätös olla tänään toisenlainen kuin eilen. Kohdalleni on myös tullut naisia, jotka olisivat valmiita suoraan korkeakouluopiskelijoiksi, jos taloudelliset ja perhetilanteet antaisivat myöten. Kaikella onkin oma aikansa. On ollut ilo ja kunnia saada taittaa matkaa näiden hienojen ja lupaavien naisten kanssa kohti rikoksetonta ja päihteetöntä elämää.
Meillä romaneilla kulkee matkassa sellainen sanonta, ettei kukaan ole toista parempi kuin ehkä hetkellisesti, ja senkin vain vaatteista. Tämä kuvaa hyvin sitä, että kaikki me olemme yhtä tärkeitä ja jokaisesta löytyy niin hyvää kuin huonoakin. Emme siis ole kukaan toistamme parempia. Aina voi ihmisenä kasvaa, jos vain itsekultakin löytyy siihen halua ja tahtotilaa.
Tähän loppuun toivotan teille kaikille hyvää ja siunattua heinäkuuta. Saakoon syksy tuoda uutta tullessaan kullekin juuri sille alueelle elämässä, missä kukin sitä eniten kaipaa.
Teitä siunaten
Rosita
