Yhteistyöllä yhdenvertaisuutta – lämmin kiitos tuestanne Kirkkohallitus!

Romano Missio kiittää Kirkkohallitusta vuoden 2024 yhteistyöstä ja tuesta! 🙏❤️

Olemme iloisia voidessamme jakaa kuulumisia vuoden 2024 aikana toteutetuista merkittävistä toiminnoista, jotka olivat mahdollisia Kirkkohallitukselta saamamme avustuksen ansiosta.

📌 Holokaustin muistojuhlat
Kaksi tärkeää muistotilaisuutta, joissa korostettiin muistamisen merkitystä ja romanien sekä juutalaisten yhteistä historiaa. Tilaisuudet tarjosivat myös nuorille mahdollisuuden tulla kuulluiksi.

📌 Koulutustoiminta kirkon työntekijöille ja vapaaehtoisille
Olemme vahvistaneet kirkon työntekijöiden valmiuksia kohdata romaniyhteisöjä ja edistää yhdenvertaisuutta seurakunnissa.

📌 Perhe- ja leiritoiminta
Leiritoimintana järjestimme entisille lastenkotilapsille viikonlopunmittaisen leirin Loimaan kristillisen opiston leirikeskuksessa. Mukana oli liki 30 henkeä hyvän ruoan, yhteisteisten toimintojen ja hyvän Sanan äärellä, josta vastasi Vihreän Keitaan työntekijä Kyösti Lindeman. Uusi leiri järjestetään jälleen keväällä 2025 ko. avustuksen turvin.

📌 Diakoninen naiserityistyö
Haavoittuvassa asemassa olevat perheet ja etenkin naiset ovat saaneet konkreettista apua ja tukea elämän haasteisiin. Yhteisölliset kohtaamiset ovat auttaneet vähentämään yksinäisyyttä ja lisäämään hyvinvointia sekä autettu akuutisti taloudellisesti.

Tämän avustuksen avulla olemme:
✅ Lisänneet tietoisuutta romanien historiasta ja kulttuurista
✅ Vahvistaneet kirkon ja romaniyhteisöjen välistä vuoropuhelua
✅ Tarjonneet tukea perheille, naisille ja yksittäisille ihmisille heidän arjessaan

Kiitämme lämpimästi Kirkkohallitusta tuesta, joka on mahdollistanut tämän tärkeän työn. Yhdessä rakennamme yhdenvertaisempaa ja osallistavampaa yhteiskuntaa! 🤝

#RomanoMissio #Yhdenvertaisuus #Yhteistyö #Kiitos #Diakonia