Elämää sukupolvien takaa
Romano Missio ry:n hallinnoiman Elämää sukupolvien takaa -projektin tarkoituksena on edistää avoimuutta, tiedonsaantia sekä kulttuuriperinteen säilymistä.

Projektin taustaa
Vuonna 1906 Oskari Jalkion perustama Romano Missio ry (ent. Mustalaislähetys ry) on toiminut romaniväestön hyväksi jo 115 vuoden ajan. Yhdistyksen pitkän toimintahistorian aikana on kertynyt mittava määrä kirjallista materiaalia, joita on tähän asti säilytetty järjestön tiloissa.
Kertyneistä asiakirjoista piirtyy kuva romaniväestön historiasta, kulttuurista ja tapaperinteistä sekä myös romanien yhteiskunnallisesta asemasta yli sadan vuoden ajalta. Romano Missio ry haluaa osaltaan edistää romanikulttuurin ja tapaperinteiden vaalimista ja turvatakseen aineiston säilymisen ja tiedon siirtymisen on yhdistys päättänyt luovuttaa kertyneet asiakirjat Kansallisarkistolle.
Aineiston saattamiseksi luovutuskuntoon Romano Missio ry haki apurahaa Alfred Kordelinin säätiöltä ja myönteinen rahoituspäätös saatiin huhtikuussa 2021.
Hanke nimettiin Elämää sukupolvien takaa -hankkeeksi Valfrid Åkerlundin upean musiikkiteoksen Kiitoslaulu elämälle innoittama. Katkelma laulun sanoista heijastelee myös hankkeen tavoitteita ja tarkoitusta:
”Elämä sukupolvien takaa,
jatkaa kierto ikuinen.
Ilot surut vuorollaan vaihtuu uudestaan,
tää elämää on vaan.
Kaiken sen mitä eilinen jakoi,
meidät yhteen tänään saa…”
Kuuntele Kiitoslaulu elämälle Anette Åkerlundin esittämänä tästä.

Oskari Jalkio
Romano Missio ry
Vilppulantie 2 C 4
00700 HELSINKI
puh. (09) 351 1366
gsm 040 509 2307
www.romanomissio.fi
toimisto@romanomissio.fi
Projektit
Viimeisimmät artikkelit
- Romaninaiset yhteiskunnan rakentajina – Minna Canthin päivä 19.3.
- Matka lastenkodin johtajana – elämänmittainen oppimiskokemus
- Uuden viestintätyöntekijän Aila Bollströmin esittäytyminen – mun matka viestinnän maailmaan!
- Romaninainen – alistettu ja näkymätön vai väkevä ja kaiken kannattelija.
- Uusi arvokas elämä -projekti on käynnistynyt – Mirjam tarjoaa tukea romaniperheille!