ROMANIKIELI

Romanikieli on indoeurooppalainen kieli, kuten muun muassa kreikka sekä romaaniset, germaaniset, slaavilaiset ja kelttiläiset kielet. Tarkalleen ottaen romanikieli kuuluu indoarjaisiin kieliin. Se on sukua sanskriitille ja muistuttaa jossain määrin nykypäivän hindiä. Suomen romanien äidinkieli on Suomi.

Romanikieltä käytetään pääasiassa yhteisön sisällä. Virallista käyttöä sillä ei juurikaan ole. Tiedotusvälineissä romanikieltä käytetään mm. Romano Mission julkaisemassa Romano Boodos -lehdessä sekä YLE:n Romano Mirits -radio-ohjelmassa.

Perustuslaki takaa romanien oikeuden ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Koululainsäädännön mukaan kunnat voivat järjestää romanikielen opetusta kaksi tuntia viikossa, mikäli ryhmässä on vähintään neljä romanilasta. Romanikielen voi myös kirjoittaa toisena äidinkielenä ylioppilastutkinnossa. Romanikieltä voi opiskella Helsingin Yliopistossa.
Suomen romanikieli on vakavasti uhanalainen.

Euroopassa romanit puhuvat keskenään ymmärrettäviä murteita Kalderaasia, Lovaria, ja niiden alamurteita, jotka ovat syntyneet vuosisatojen matkan aikana ja saaneet heimon vakinaisilta asuinalueilta omia vaikutteitaan. Esimerkiksi Suomen romanit puhuvat murretta jossa on nykyisin sananjuuria esimerkiksi ruotsinkielestä, kun taas Ranskassa elävien romanien kieleen on tullut ranskalaisia sanan juuria ja uudissanoja. Romaniväestö Euroopassa kykenee kuitenkin käyttämään omaa äidinkieltään murteista huolimatta keskenään.

Romanikieli on ollut kautta aikojen uhanalainen kieli. Sillä ei ollut asemaa eikä arvoa ulkopuolisten silmissä. Vähitellen romanikielen arvo on tunnustettu ja huomioitu myös lainsäädännössä.
Mikä onkaan kielen merkitys ihmiselle, osataanko sitä edes ajatella, kuinka suuri ja tärkeä sen arvo on jokaiselle!

Asiantuntijat ovat kertoneet, että tämän päivän puhutut kielet kuolevat nopeammin kuin koskaan ennen historiassa. Jotkut asiantuntijat arvelevat, että maailman 7 000 puhutusta kielestä vain noin 600 olisi vielä elossa sadan vuoden kuluttua.

Surullinen tosiasia on, että kun kieli kuolee, menetetään sen oman kauneuden myötä inhimillistä viisautta ja elämänkokemusta. Määrätyssä mielessä katoaa kokonainen maailmanselitys, kansan historia.

Romanikielen historiaa

Romanikielen historiallisen taustan tiedostaminen avaa ikkunan menneeseen ja laajentaa sitä kautta perspektiiviä romanikansan elämästä.

Romanikieli kuuluu indo-eurooppalaiseen kieliperheeseen, sen indo-arjalaiseen haaraan. Sen perustana on Intian vanha kulttikieli sanskrit, josta ovat kehittyneet hindi, urdu, marathi jne. Romani ja hindi ovat sisarkieliä, mutta romani on eriytynyt indo-arjalaisesta sukupuusta jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Monissa suhteissa se on vanhakantaisempi kuin nykyhindi.

Romanikieli on kansainvälinen kieli, jonka puhujia on maailmassa monia miljoonia. Aikojen kuluessa romanikieli on hajaantunut useisiin murteisiin, joihin on tarttunut vaikutteita paikallisista kielistä.
Kielen perussanasto on tutkijoiden mukaan kuitenkin pysynyt eri murteissa lähes samana. Tätä on auttanut se, että romaneilla on aina ollut paljon yhteyksiä eri maissa asuvien romaniyhteisöjen kanssa. Suomen romanit ovat olleet tässä mielessä poikkeuksellisessa asemassa maan syrjäisen sijainnin vuoksi.

”Salakielen” funktio

Viime vuosisadan alussa monissa Euroopan maissa, mm. Suomessa, virallisen politiikan tavoite oli pakkosulauttaminen. Yhtenä keinona tälle tavoitteelle nähtiin romanikielen ja -kulttuurin tuhoaminen. Koska romanit vielä toisen maailmansodan aikoihin olivat Suomessa suurimmilta osin kiertäviä, he olivat hyvin riippuvaisia maatalousväestön avusta, esimerkiksi yösijan saamisesta talviaikaan. Romanikielen käyttämiseen suhtauduttiin kuitenkin epäluuloisesti ja usein lupa yöpyä annettiin sillä ehdolla, että romanikieltä ei puhuttu. Perhe joutui elämään ulkopuolisten keskellä. Kun omaa kotia ei ollut, elettiin toisten armoilla. Kuitenkin ainoa mahdollisuus keskustella perheen sisäisistä asioista ja saada kodintuntu oli käyttää omaa kieltä. Tilanne oli ristiriitainen. Tämä johti siihen, että romanit joutuivat väkisin varomaan ja välttämään omalla kielellä puhumista. Vainotun historian taustojen vuoksi vanhemmat romanit ajattelivat myös usein, että mitä vähemmän ulkopuoliset tietävät ryhmästä, sen tavoista ja kielestä, sitä vähemmän he voivat ryhmää vahingoittaa. Siksi kieltä ei ole haluttu opettaa ryhmän ulkopuolisille. Romanikieli oli vuosisatojen ajan syrjityn vähemmistön ainoa omaisuus.

Romanikieleen kohdistuneen suojelemismekanismin ymmärtää parhaiten, jos osaa samaistua tilanteeseen, jossa suomen kieli oli uhattuna, kun Suomi oli vieraan vallan alla. Lauantaiseuraan kuuluneilla sivistyneillä nuorukaisilla, Runebergillä, Topeliuksella ja Snellmannilla, oli suuri tehtävä herättää henkiin kirjoituksillaan ja kannanotoillaan suomalaisten kansallistunne- ja aate. Suomalaisia pidettiin laiskoina mehtäläisinä, suomenkieltä köyhänä alakielenä. Runebergin Saarijärven Paavo ja Topeliuksen Vänrikki Stoolin tarinat antoivat toisenlaisen kuvan suomalaisista esim. Saarijärven Paavosta, ahkerasta talonpojasta, joka ei antanut vastoinkäymisten edessä periksi. Nämä kansalliskirjailijamme kykenivät osoittamaan, miten rikas suomen kieli oli.

Romanikieli muutosten myllerryksessä

Aikaisemmin kieli omaksuttiin luonnollisissa yhteyksissä. Tämä kehitysvaihe johti kuitenkin siihen, että 1960 – 1970- luvuille tultaessa vanhemmat huomaisivat, että nuoret osasivat kieltä enää huolestuttavan vähän. Edellisinä vuosikymmeninä tapahtunut romanien elinolojen voimakas muutos ja kulttuurimurros ovat myös väistämättömästi vaikuttaneet romanikielen käytön vähenemiseen.

Kansa joka oli joutunut kiertämään vuosisatojen ajan, asettui nyt paikoilleen ja alkoi totutella uudenlaiseen elämäntapaan ja –rytmiin. Tutkijat ovat väittäneet, että tällainen voimakas elämäntapamuutos vaatii useamman sukupolven ajan, jotta muutos kyetään sisäistämään henkisesti. Kaiken tämän ”kaaoksen” keskellä romanikielen käyttö pääsi määrätyllä tavalla unohtumaan.
Romanikieli oli ollut vain puhuttua kieltä, suullista viestintää. Sitä ei juurikaan oltu tallennettu kirjalliseen muotoon. Kielenkäyttö ja sen taito väheni etenkin nuorempien keskuudessa, sanasto alkoi uhkaavasti huveta ja rappeutua. Tarvittiin todellisia toimenpiteitä, elvytystä.

Kieli saa lain suojan

Suomi teki 1990-luvulla historiaa, joka herätti huomiota laajemminkin maailmalla. Suomen tärkeämmässä laissa, perustuslaissa, huomioitiin romanikielen tärkeys ja oikeus.

Hallitusmuotoon kirjattu perusoikeusuudistus tuli voimaan vuoden 1995 elokuun alusta. Hallitusmuodon 14 §:n 3 momenttiin säädettiin: ”Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Uudessa v. 2000 perustuslaissa tämä säädös löytyy 17§:n 3 momentista. Säännöstä pidetään yleisenä vähemmistöjen turvasäännöksenä, joka velvoittaa julkista valtaa sallimaan ja tukemaan esim. romanikielen ja kulttuurin kehittämistä.

Vuonna 1995 tuli voimaan päivähoitoasetuksen muutos, jonka mukaan lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitettuja kasvatustavoitteita ovat myös romanien oman kielen ja kulttuurin tukeminen. Niinikään koululakeihin tuli vuoden 1995 alusta muutos, joka mahdollistaa sen, että koulussa romanioppilaalle voidaan opettaa romanikieltä äidinkielenä. Sama säännös sisältyy 1.1.1999 voimaan astuneeseen perusopetuslakiin. Edellä mainitut lait eivät kuitenkaan suoranaisesti velvoita kuntia järjestämään romanikielen opetusta.

Yleisradio Oy:tä koskevaa lakia muutettiin 1.1.1999 siten, että julkisten palvelujen tehtävänä on myös tuottaa palveluja romanikielellä.

Ratifioidessaan Euroopan neuvoston vähemmistösopimukset ( ks. edellä laatikko 3 s:lla x) Suomi on tunnustanut romanit perinteiseksi vähemmistöksi ja romanikielen perinteiseksi vähemmistökieleksi.

Lähteet:
Romanit Suomessa, Tuula Åkerlund
Kielikello