ROMANIKULTTUURI

Romanikulttuurissa keskeisintä on hyvät käytöstavat. Kulttuuri määrittelee osaltaan sitä, minkälainen käytös romanien kesken on hyvää. Romanikulttuuri ja tapaperinne eroavat monessa suhteessa pääväestöön ja etiketti on erilainen. Tämä näkyy monissa arkipäiväisissä asioissa ja kohtaamisissa, kuten esimerkiksi tervehtimisessä. Romanit eivät kättele toisiaan ja esittäytyminenkin tapahtuu toisin, kuin muun suomalaisen väestön kesken.

Vanhempien ihmisten kunnioittaminen on romanikulttuurin perusta. Lähes kaikki romanikulttuurin tavat perustuvat vanhempien kunnioittamiseen. Kunnioittamista osoitetaan monin eri tavoin ja se näkyy kaikessa kanssakäymisessä; vanhemmat ihmiset syövät aina ensimmäisinä, heitä kuunnellaan ja heitä puhutellaan kunnioittavasti. Myös romaneille tyypillinen tapa pukeutua on osoitus kunnioituksesta vanhempia ihmisiä kohtaan.
Suku huolehtii yleensä vanhuksistaan itse. Heidät pyritään hoitamaan perheen keskuudessa niin pitkään kuin se terveydellisistä syistä on mahdollista.

Romaniperhe
Romaneilla ydinperheen käsite on erilainen kuin valtaväestöllä. Perinteinen romaniperhe on ollut suurperhe. Perheeseen kuuluivat vanhempien ja lasten lisäksi usein isovanhemmat, sedät ja tädit, toisinaan serkutkin. Romaniperheessä korostetaan miehen asemaa, mutta naiset tuntevat myös arvonsa ja heillä on valtaa perheen sisällä todella paljon. Voitaisiin sanoa, että mies on perheen pää ja nainen on sen sydän. Miehen päävastuulla on ollut perheen toimeentulo ja nainen on huolehtinut perheen ja kodin hyvinvoinnista. Nykyään monet naiset ovat kouluttautuneet ja mukana työelämässä. Lastenkasvatus on ensisijaisesti vanhempien vastuulla, mutta lähisuku osallistuu myös lastenkasvatukseen. Ukin ja mummin rooli on merkittävä.
Romanit pyrkivät kasvattamaan lapsistaan itsenäisiä ja vastuuntuntoisia omaa yhteisöään kohtaan. Lapsi sitoutuu vähitellen yhteisöönsä ja alkaa arvostaa omia juuriaan ja kulttuuriaan. Se on yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä, sillä ulkopuolelta tulee paljon kielteisyyttä ja ennakkoluuloja. Ellei lapsi kasva vahvaksi identiteetiltään, on helpompi sortua negatiivisten paineiden alla. Romanilapsi tarvitsee erityisen paljon hyväksyntää, rohkaisua ja kannustusta kehittyäkseen tasapainoiseksi ja itsetunnoltaan vahvaksi aikuiseksi.

Romanit arvostavat ihmisiä, jotka ovat sielultaan kansainvälisiä ja osaavat arvostaa erilaisuutta.
Eräs romanivanhus on ilmaissut asian näin: Oikean romanin tulee osata elää kolmella tavalla: herrana, talonpoikana ja romanina. Kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin on romanien vahvuus. Tilannetajua ja ihmisten kohtaamistaitoa arvostetaan suuresti. Romanit elävät tässä ja nyt, päivän kerrallaan. Ajattelumallina on: Jokainen päivä pitää huolen itsestään. Eilinen on mennyt, tulevaa ei voi tietää, on elettävä nyt.

Tervehtiminen
Romanit eivät tervehdi toisiaan kädestä eivätkä esittele itseään sukunimeltä. Romanit sanovat tuntemattomillekin romaneille päivää ja jos on aikaa, vaihtavat kuulumisia. Perinteinen romanitervehdys on ”Tsihko diives” (hyvää päivää), johon toinen vastaa ”Deevel mo del” (Jumala suokoon). Hyvästeltäessä sanotaan ”Aahhen Deuleha” (jääkää Jumalan suojaan).

Puhtaustavat
Romanikulttuuriin kuuluu tarkkoja puhtauteen ja häveliäisyyteen liittyviä tapoja. Kiertävää elämää viettäessä on ollut pakko pyrkiä huolehtimaan puhtaudesta niin hyvin kuin mahdollista. Toisaalta tavat ovat ylläpitäneet sisäistä järjestystä ja yhtenäisyyttä. Puhtauteen liittyvät tavat toimivat myös elämän ohjeina. Puhtaus on sekä fyysistä että symbolista.

Puhtausperinne nousee vaeltavan kansan tarpeesta huolehtia korostuneesti hygieniasta, jotta sairastumisilta vältyttäisiin. Puhtaudesta huolehtiminen on ollut selvää kaikille vaeltaville ja matkustaville, ei ainoastaan romaneille.

Puhtauskäsite ilmenee selkeästi yhä edelleen suhtautumisessa ruokaan ja ruokailuvälineisiin. Astioita ei laiteta lattialle tai paikkoihin, joissa istutaan tai kävellään. Vastaavasti lattialta ei nosteta pöydälle mitään. Keittiön astiapyyhkeitä ja pöytäliinoja ei pestä muun pyykin yhteydessä. Tiskiräteillä ei pyyhitä tuolia tai lattiaa, vaan niille on omat pyyhkeensä.

Pukeutuminen
Romanien tapakulttuuri korostaa yhtenäisyyttä. Vaatetus ilmentää romaniväestön omaleimaisuutta ja kulttuuria. Näkyvin ulkoinen tunnusmerkki on romaninaisen perinteinen puku. Kun tytöstä kasvaa neitonen, hän yleensä pukeutuu perinteiseen romaniasuun, joka on merkki muille hänen aikuistumisestaan. Tästä lähtien häntä kohdellaan aikuisena, ja hänellä on aikuisen oikeudet ja velvollisuudet. Koska tytär on kasvanut yhteisössä, jossa melkein kaikilla naisilla on perinteinen asu, tuntuu nuoresta tytöstä luonnolliselta pukeutua siihen.

Romanipuku ei tee ihmisestä romania, mutta se on yksi tärkeimmistä identiteetin vahvistajista. Päätös romanipuvun laittamisesta on naisella itsellään ja sen käyttö on vapaaehtoista. Jos romaninainen päättää olla pukeutumatta perinteiseen asuun, pukeutuu hän silti vanhempien romanien läsnäollessa kunnioittavasti. Romaninaisen asu on arkipäivän asu. Sen kanssa siivotaan, ollaan lasten kanssa hiekkalaatikolla ja käydään juhlissa. Se ei estä koulutukseen tai työelämään osallistumista.

Romanimiehilläkin on omia pukeutumistapoja, vaikka ne eivät ole niin näkyviä kuin naisilla. Miehet eivät esiinny vanhempien romanien aikana lyhythihaisessa paidassa eivätkä pelkässä paidassa ja housuissa. Kauluspaidan päällä pidetään joko liiviä, takkia tai puseroa. Yläosan vaate voi olla minkä värinen tahansa eikä materiaalillakaan ole väliä. Miehet käyttävät yleensä tummia suoria housuja.

Uskonto
Suomen romanit ovat kristittyjä ja valtaosa kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Myös ns. ”vapaiden suuntien” seurakunnissa toimii aktiivisesti romaniväestöä.
Romanit ovat syvästi uskonnollisia. Heidän keskuudessaan on todennäköisesti aina ollut usko suureen Jumalaan ja tuonpuoleiseen elämään. Vaikka perhe ei olisi ns. uskovainen, hengellisiin asioihin suhtaudutaan silti kunnioituksella. Uskonnollisuus on osa romanikulttuuria ja uskosta keskustellaan avoimesti. Ateisteja ei romanien keskuudessa liene lainkaan.

Nimitys
Suomessa käytetään nimityksiä mustalainen, tumma ja romani. Suositeltu ja neutraali nimitys on romani. Sana romani tulee kansainvälisen romanikielen sanasta rom, ihminen. Kielitoimisto päätti vuonna 1992, että romani-sana kirjoitetaan yhdellä a:lla aikaisemman kahden a:n sijaan.

Romanit käyttävät itsestään nimitystä kale. Kale on yksi romaniryhmistä, samoin kuin romaryhmäkin. Edellä mainitut ryhmät, joista käytetään mm. nimityksiä roma, sinti, manounche, kale kelderash, lovari ja xoraxane ovat ilmeisesti alkuperäisiä ryhmiä, jotka tulivat Eurooppaan 1000 luvun tiennoilla idästä. Rom ja monikkomuoto roma ovat vakiintuneet yleisnimiksi romaniryhmille.

Romanikulttuurin murros
Romanikulttuurin ymmärtämiseksi on tärkeää tiedostaa, että kulttuuri rakentuu perheen, suvun ja yhteisön ympärille. Kaikkia vähemmistökulttuureja yhdistävät eräät seikat, kuten yhteenkuuluvuuden tunne ja solidaarisuus yhteisön muita jäseniä kohtaan. Kulttuurissa korostuvat myös voimakkaasti ihmissuhteet, tavat ja vanhat perinteet.

Oman näkökulmansa romanikulttuurin tarkasteluun tuo myös se, että kulttuurit elävät. Muun yhteiskunnan tavoin myös romanikulttuurissa on nähtävissä voimakasta muutosta.
Perinteinen elämäntapa on muuttunut ympäröivän maailman muutosten myötä. Kun vaeltaminen n. 50 vuotta sitten päättyi, se merkitsi uutta aikaa Suomen romanien elämässä. Kaikki nämä suuret muutokset ovat tapahtuneet lähes kokonaan vain yhden sukupolven aikana. Paikoilleen asettuminen vuosisatojen kiertämisen sijaan on sekin vaatinut opettelemista.

Valtaväestö ja romanikulttuuri
Romanit eivät vaadi pääväestön edustajilta omien käytös- tai pukeutumistapojensa noudattamista. Pääväestön edustaja joka työskentelee romanien keskuudessa voi osoittaa hienotunteisuutta ottamalla huomioon romanien käytös- ja pukeutumistapoja.

Yhteenveto
Romanikulttuurin ja –identiteetin säilyminen on todistus sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta vaikeuksien keskellä. Suomi on nykyisin monikulttuurinen ja kansainvälinen maa. On hienoa, että vähitellen romanit ovat saaneet Suomessa hyväksyntää ja heidän kulttuurinsa säilymiseen myös panostetaan.
Romanien omaleimainen elämäntapa on tapa olla olemassa ja säilyä. Tähän olemisen tapaan kuuluu halu ja mahdollisuus kouluttautua, tehdä työtä yhteisen hyvän eteen ja olla osana yhteiskuntaa.