Vuosi Romano Mission kapteenina – huikeita maisemia ja vaarallisia mutkia
Tänään 1.11.2024 tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun astuin Romano Mission toiminnanjohtajan saappaisiin. Romano Missio, tuo 118-vuotias suomalaisen romanijärjestöjen grand old man, on kulkenut pitkän ja kunnioitettavan matkan.
Matkani tähän tehtävään alkoi vuosia sitten, kun edesmennyt ystäväni ja esikuvani, sosiaalineuvos Väinö Lindberg, kutsui minut mukaan Mission toimintaan. Tuolloin en vielä ollut valmis tähän vaativaan rooliin. Myöhemmin Jumala alkoi puhua minulle tästä tehtävästä, kun sain kuulla, että pitkäaikainen toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund oli jäämässä eläkkeelle. Sydämessäni syttyi ajatus, että tehtävään tulisi valita henkilö, joka tuntee aidosti kentän tarpeet ja kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Oli nöyrä ja voittajafiilis tulla valituksi 11 hakijan joukosta Suomen vanhimman ja vaikuttavimman romanijärjestön toiminnanjohtajaksi. Tavallisesta romanikodista ja lastenkodissa lapsuuteni ensimmäiset vuodet viettäneenä miehenä ymmärsin, että vahva ja laaja koulutukseni sekä yhteiskunnallinen osaamiseni ja projektityön asiantuntijuus olivat merkittäviä tekijöitä valinnassani. Tiedän olevani oikealla paikalla oikeaan aikaan.
Kulunut vuosi on pitänyt sisällään upeita onnistumisia, prosessien kehittämistä, ajoittaisia turbulensseja sekä muutaman kunnon pyörremyrskynkin. Romano Mission talous, viestintä ja prosessit olivat ensimmäisiä asioita, joihin uutena toiminnanjohtajana tartuin. Ne purettiin osiin ja koottiin uudelleen. Useiden vuosien tappiollinen tulos tuli tiensä päätökseen, ja nyt olemme hakemassa säästöjä, jotka tervehdyttävät järjestön talouden. Viestintä sai uuden ilmeen: järjestölle uusittiin arvot, kotisivut, somealustat sekä koko brändi aina logoa myöten. Järjestön keskustoimistolle tehtiin kasvojenkohotus pienellä mutta merkittävällä remontilla – entisestä ”kodista” tehtiin toimisto. Hankkeet koottiin saman katon alle RM-hanketaloon lähelle keskustoimistoa tuottamaan synergiaa ja projektien välistä yhteyttä. Johtajuusmalli muutettiin jaetuksi johtajuudeksi hallituksen, keskustoimiston ja johtoryhmän välillä.
Erityisen ylpeä olen siitä, että Romano Missio on korkeantason ammatillinen työyhteisö, joka tekee työtä sekä ymmärryksellä että sydämellä. Työntekijämme ovat vahvasti ja korkeasti koulutettuja oman alansa asiantuntijoita ja ammattilaisia, jotka elävät vahvasti lähellä romaniyhteisö ja sen sisällä.
Haasteitakaan ei ole puuttunut. Vuoden aikana kävimme muutosneuvottelut, jotka koskivat keskustoimistoa ja sijaishuoltoyksikköä. Yhteistyöllä pääsimme hyvään lopputulokseen; kukaan ei menettänyt työpaikkaansa, ja tarvittava säästösuunnitelma saatiin aikaiseksi. Tuleva vuosi (2025) näyttänee, kuinka hyvin pystymme kirjattua suunnitelmaa noudattamaan. Haasteeton se ei ole mutta ei mahdotonkaan.
Reilu kuukausi sitten kohtasimme haastavan mediakohun, joka kosketti ja järkytti koko romaniyhteisöä ja suomalaista yhteiskuntaa. Rehellisellä ja aidolla lähestymisellä sekä kriisiviestintää hyödyntäen saimme tuomittua tuomion alaiset toiminnot ja puolustettua yhteisön tavallista arkea. Kohtasimme myös puskista tulleen talouskriisin, jonka seurauksena jäimme ilman merkittävää taloudellista avustusta vuodelle 2025. Säästyneellä pääomalla pystymme kuitenkin osittain paikkaamaan merkittävää vajetta mutta tiukka vuosi meillä on edessä, siksi tarvetta on myös sidosryhmien ja auttajien tuelle – merkittävät avut syntyvät pienistä puroista.
Johtajuus monimutkaisten ongelmien keskellä vaatii kykyä nähdä haasteet mahdollisuuksina. Positiivinen suhtautuminen auttaa löytämään ratkaisuja ja vie eteenpäin. Kiitän Jumalaa, joka on kutsuessaan antanut myös välineet tehtävän hoitamiseen. Se, mikä näyttää ihmisten silmissä onnistumiselta tai epäonnistumiselta, voikin Jumalan maailmassa olla päinvastoin, ja sen hedelmä näkyy vasta pitkällä aikavälillä.
Tänään Missiossa aloitetaan uusi toimintakausi toiminnanjohtajan lokikirjassa. Se olkoon ennen kaikkea yhdessä jakamisen vuosi ja vuosi, jonka sisällä on monia sellaisia pieniä ja isoja toimintoja, jotka edistävät yksittäisten romanien ja muiden sidosryhmien sekä koko romaniyhteisön että suomalaisen yhteiskunnan hyvää. Vuosi olkoon myös Mission perustajan Oskari Jalkion näyn mukainen, missä järjestö askeleissaan kirkastaa näyn Antajaa.