Esikuvien merkitys – oppia koulunpenkiltä ja Porttilan Feijan mersun ratissa

”Kerro minulle niin minä unohdan, opeta minua niin minä muistan, ota minut mukaan tekemään niin minä opin” – Benjamin Franklin

 

Kalenterissani on merkintä blogikirjoitukselle ja päätin jakaa viime päivien pohdintojani esikuvien merkityksestä elämääni. Pysähdyn iltaisin hiljaiseen rukoukseen ja mieleeni nousee sanontoja ja neuvoja, joita olen matkan varrella saanut. Kuten: vaikeuksia selättäessä voit kovettua tai kasvaa, kun puret yhtä sormea se koskee koko käteesi. Sanonnat ovat pyörineet tänään mielessäni ja ne auttavat minua pohtimaan valintoja haasteiden keskellä.

Eri opinnoistani huolimatta, oppijana minua ei löydä päivittäin tietolähteiden ääreen uppoutuneena, mutta mielelläni istun tunteja ja joskus päiviäkin itseäni ”rikkaammassa” seurassa. Tarkoitan sitä, että oivallan sellaisten ihmisten keskusteluista, joilla on elämänkokemusta tai henkistä kypsyyttä enemmän kuin minulla. Tämä ei ole ikäkysymys, vaikkakin omat esikuvani ovat olleet enimmäkseen ikämiehiä.

 

          

Kuvassa edesmennyt romanien patriarkka Feija Grönfors ”Porttilan Feija”

 

Mentorien matkassa

Koulunpenkillä edelleen olen kartuttamassa teoreettista tietoa ja käsittelykyvyn harjaantumista, mutta jonkinlaista korkeakoulua olen suorittanut myös istumalla Porttilan Feijan Mersun ratissa, olohuonekeskusteluissa ja usein polvillani siunattavana Feijan huoneessa. Koen suurena lahjana, että sain jo 18-vuotiaana lähteä edesmenneen Feija Grönforsin kuskiksi seurakuntavierailuille ympäri Suomea ja Ruotsia.

Hetkeksikin vain muistoihin palaaminen herkistää ja mieleeni nousee opetuksia vaikeuksiin suhtautumisesta, itsensä korottamisesta, pahan puhumisesta ja tietenkin uskon alueista.  Rukouksesta ei vain keskusteltu, vaan rukoiltiin ja luotettiin, että rukouksessa on voimaa.

Ikäeroa oli melkein 60-vuotta, mutta nuorena oli myös hauskaa Feijan ja Irjan seurassa. Seurasin tarkoin heidän kohtaamistaitoja sairaalassa, hautajaisissa eri tilaisuuksissa ihmisten parissa. Feijan vuosikymmenten taival, armoitus, usko sekä aktiivinen osallistuminen ihmisten suruihin ja iloihin avasi hänelle vaikutusalan ja laajalti kunnioitettavan aseman. Feija ja Irja jättivät vahvan hengellisen perinnön, siitä yritän pieniä palasia omaksua ja oivaltavani muistojen kätköistä lisää.

Kolmen k:oon mies (kahvi, Kanada ja kutsumus) edesmennyt pastori Herman Blomerus on vaikuttanut myös syvällisesti elämääni. Hänellä oli kykyä nähdä syvemmälle herkkyyteeni ja inhimillisyyteeni, joskus kun muut näkivät minun hymyilevän, hän huomasi nuoren miehen elämästä enemmän. Hän tunnisti kutsumuksessani jotain samaa ja asettui rohkaisijana konkreettisesti rinnalle jakamaan kokemuksia. Lempeyttä ja jämptiyttä – sitä Hermannissa oli, kun hän nuorempaansa neuvoi. Välimatkat eivät katkaisseet yhteyttä, kun Herman ja Helena olivat ajoittain Kanadassa. En vieläkään juo kahvia, enkä ole käynyt Kanadassa, mutta olen muistellut neuvojanne tänäkin päivänä.

 

Jalanjäljissä – mutta ei samoissa saappaissa

Jännitin hirveästi Tukholman romanijuhlilla, kun 18-vuotiaana olin puhevastuussa ensimmäistä kertaa Henry Hedmanin kanssa. Olin kuunnellut Henryn dynaamista julistusta eri tilaisuuksissa 10-vuotiaasta asti, Henry osasi hälventää jännitystäni ja otti nuoremman veljensä huomioon ja rohkaisi liikkeelle. Kuuntelen edelleenkin Henryn julistusta ja se muistuttaa minua, että en unohda nuorena saamaani kutsumusta. Yhteys jatkuu edelleen ja Henryn perhekunta on tullut läheiseksi.

Olen saanut etuoikeuden seurata myös pioneerivaikuttajia pastori Pentti Niinistä ja edesmennyt sosiaalineuvos Väinö Lindbergiä. Nuorempana toimiessani Elämä ja Valo järjestön toiminnanjohtajana Väinö kutsui mukaansa ja ovet avautuivat työryhmiin ministeriöihin ja palavereihin Presidentinlinnaan. Olin todellakin oppijan paikalla. Väinöllä oli rautainen ote kunnallisessa ja valtakunnallisessa politiikassa. Arjessa opin tuntemaan Väinön lämpöisenä vanhana romanimiehenä joka huolehti: ”poika oletko syönyt, tässä on bensarahaa, että pääset varmasti kotiin asti” soitot vielä perään ”menikö matka hyvin”. Väinö ja Tuula asuivat naapurissanikin Espanjassa, paljon hyviä muistoja.

Espanja-jakso olikin yksi rikkaimmista ajanjaksoistani, jossa jatkoin Pentti Niinisen jalanjäljissä pastorin tehtävissä Fuengirolan Kotikirkolla.

Kuvassa: tohtori Henry Hedman

 

Matkalla on todellakin opittu ja koen olevani rikas. En kadu, että nuorena on tullut vietettyä paljon aikaa itseään ”rikkaammassa” seurassa. On opittu tuntemaan niin särmikkyyttä kuin herkkyyttäkin. Olen ollut eri mieltä pioneerityöntekijöiden kanssa monistakin asioista, pohjasävelenä kuitenkin syvä kunnioitus miehiä ja naisia kohtaan, jotka ovat raivanneet tietä nuoremmille.

Ammatit koostuvat tutkintojen osista, niin myös henkistä ja hengellistä perintöä käyn läpi osissa, mentorien sanat tulevat ”lihaksi” vuosien saatoissa eri elämän vaiheissa. Kiitollisena seuraan jalanjäljissä, mutta itselleni sopivissa saappaissa Tarkoittaen sitä, että meillä jokaisella on omat lahjamme ja vaikutusalamme, jossa voimme kehittyä.

Iso Kirja opettaa: ”….vaan pitäkää ajatuksenne itsestänne kohtuuden rajoissa” Room 12:3

Ei liikoja, mutta ei liian vähääkään.

 

Jani Lindroos

Palvelupäällikkö (RRT)