Rosita antaa äänensä Romano Missolta saamalleen avulle

Rosita: Kiitollinen Romano Mission tuesta ja avusta

Oma mielipiteeni Romano Mission asiakkuudesta on, että siitä on ollut minulle paljon hyötyä ja apua. Olen todella kiitollinen kaikesta saamastani tuesta.

On kuitenkin ihmisiä, jotka kokevat katkeruutta missiota kohtaan. He eivät ehkä ymmärrä, että järjestön työntekijät tekevät parhaansa ja haluavat asiakkaille vain hyvää. He auttavat ihmisiä, erityisesti heitä, jotka todella tarvitsevat apua.

Meidän, jotka kaipaamme tukea, täytyy kuitenkin itse ottaa vastuu ja asenne käteen. On mietittävä, olemmeko oikeasti valmiita ottamaan ammattiapua vastaan, vai vähättelemmekö sen merkitystä. Moni tuntuu ajattelevan, että Romano Missio on vain romaneille tarkoitettu paikka, jossa he saavat kaiken haluamansa ilmaiseksi. Näin ei kuitenkaan ole. Missio on järjestö, jossa autetaan kaikkia apua tarvitsevia ja tarjotaan monenlaista tukea niille, jotka hakeutuvat avun piiriin. Kukaan ei tule koputtelemaan ovellesi tarjotakseen apua – sinun on itse tehtävä päätös hakeutua tuen piiriin.

Monet ovat omasta kokemuksestaan ja missiolta saamastaan tuesta nousseet jaloilleen, saaneet työpaikan tai koulutuksen. On tärkeää huomata, että missio ei tarjoa asuntoja, eikä heillä ole mahdollisuutta omistaa osakkeita. Sen sijaan he voivat auttaa asunnon hakemisessa ja antaa tukea esimerkiksi hakemusten täyttämisessä.

Henkilökohtaisesti minun on pakko sanoa, että olen saanut valtavasti tukea. Romano Missio on auttanut minua selviytymään perheväkivallasta, sekä henkisestä että fyysisestä. Olen kiitollinen siitä, että olen nyt vahvempi kuin koskaan, yksinhuoltajana kolmelle lapselle. Minulla on katto pääni päällä ja rohkeutta puhua asioista, joista ennen olin hiljaa. Olen saanut takaisin luottamukseni ja uskallan jakaa kokemukseni ”tukihenkilöni” kanssa. Kaiken kokemani jälkeen tiedän, että voin joskus itse olla apuna jollekin, joka tarvitsee tukea.

Ehkä tulevaisuudessa voisin työskennellä lastenkodissa, perhekodissa tai juuri missiossa. Ymmärrän, että kaikki lähtee omasta itsestäni, ja olen valmis auttamaan muita samalla tavalla kuin minua on autettu.

Vaikka olen kasvanut romanien keskuudessa, en ole koskaan tuntenut itseäni täysin osaksi sitä yhteisöä. Nyt kuitenkin tunnen olevani oikeassa paikassa. Romano Mission työntekijät ovat ottaneet minut avosylin vastaan ja auttaneet minua rakentamaan uutta itseäni heidän keskuksessaan. Olen saanut mahdollisuuden olla lähellä Herraa, ja minusta tuntuu, että kuulun juuri tähän yhteisöön. En enää jännitä kohdata muita romaneita, vaan se tuntuu luonnolliselta.

”Olen saanut takaisin luottamukseni ja rohkeuteni puhua kokemuksistani. Romano Missio auttoi minut jaloilleni ja antoi voimaa olla vahva yksinhuoltajana. En häpeä sitä, että otin apua vastaan, vaan olen siitä kiitollinen.” – Rosita

En häpeä sitä, että olen ottanut apua vastaan. Toivoisin, että jokainen, joka tuntee epävarmuutta, luopuisi ennakkoluuloistaan. Ole rohkea itsellesi, ole rehellinen ja avoin. Kannustan teitä näkemään Romano Mission työn oikeudenmukaisuuden.

Jos tällaisia järjestöjä ei olisi olemassa, moni romani olisi edelleen hukassa, eikä uskaltaisi ottaa vastuuta omasta elämästään. Moni eläisi edelleen väkivaltaisissa suhteissa, rikollisuuden tai päihteiden maailmassa, työttömänä ja ilman koulutusta. Mutta kiitos Romano Mission, monet nuoret ovat saaneet mahdollisuuden nousta jaloilleen ja kulkea kohti parempaa elämää – pois väärältä polulta kohti oikeaa.

Tärkein asia, jonka haluan sanoa, on se, että sinäkin voit nousta ylös, jos todella haluat. On turhaa etsiä syitä olla ottamatta apua vastaan. Kyse ei ole siitä, että sinua ei autettaisi – kyse on siitä, että sinun on itse oltava valmis vastaanottamaan apua.

Romano Missio ei keskity vain romaneihin, eikä heidän työnsä rajoitu siihen, mitä usein luullaan. He tekevät paljon muutakin, esimerkiksi auttavat lapsia ja perheitä ulkomailla. Tämä työ on heille elämäntyö, ja he tekevät sitä sydämellään, ei rahan takia. Kaikki ymmärtävät, että heikoimpia nostetaan ylös, ja juuri sitä tässä työssä tehdään.

Missiolla ei ketään tuomita tai katsota pahalla. Sen sijaan siellä ymmärretään, rohkaistaan ja autetaan. Jokainen asiakas on heille tärkeä.