Uusia Tuulia Naisten Kulmalla
Hei kaikille täältä sateisesta Helsingin Naisten Kulmasta!
Meillä Missiossa on mahdollistettu jokaiselle työntekijälle kirjoittaa blogia arjessa tekemästään työstä, ja nyt on minun vuoroni – tämä on ensimmäinen kertani, kun kirjoitan blogia! 😊 Ajattelin kertoa teille hieman itsestäni, työhistoriastani ja siitä, miten olen päätynyt Missiolle töihin. Lisäksi kerron kuulumisia vankilatyöstä ja Naisten Kulman muutosta uusiin tiloihin, sekä uusista mahdollisuuksista, joita se on tuonut.
Olen työskennellyt aiemmin erilaisissa ohjaajan tehtävissä päihde- ja mielenterveystyön parissa päiväkeskuksissa ja matalan kynnyksen asumisyksiköissä. Viimeisimmän määräaikaisen työsuhteeni päättyessä jäin työttömäksi, ja päädyin Cimson-koulutuspalveluiden kurssille. Kurssilla oli mahdollisuus hakeutua työssäoppimisjaksoille itseä kiinnostaviin paikkoihin. Minua kiinnosti työ turvakodeissa sekä naisten vankiloissa.
Mieleeni muistui, että minua oli aiemmin pyydetty aloittamaan romaninaisille suunnattua vankilatyön projektia. En silloin tarttunut tarjoukseen, sillä ajattelin, ettei osaamiseni riittäisi. Lopulta otin yhteyttä Tuula Blomerukseen, joka oli aloittanut vankilatyön Romano Mission kautta, sekä vankilan johtajaan. Vuosi oli 2015, ja pääsin tutustumaan työhön, jonka olin aikaisemmin jättänyt väliin.
Tutustumisjakson aikana vierailimme vankisairaalassa tapaamassa erästä naista, ja juuri silloin minulle kirkastui ajatus siitä, että tämä on työtä, jota haluan tehdä. Olin työskennellyt vuosia aiemmin Kannilla (Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö), ja mieleeni nousi Raamatun kohta, joka on vahvistanut haluani työskennellä ruohonjuuritasolla ihmisten kanssa, joiden elämä ei ole mennyt elokuvien käsikirjoituksen mukaan. Matteuksen evankeliumista 25:35–40 löytyy kohta, joka kuuluu: ”Kaikki, mitä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Sama ajatus sopii myös naisille. Vaikka työmme painopiste on kuntoutuksessa ja rikollisuudesta irrottautumisen tukemisessa, kristilliset arvot ovat vahvasti mukana taustalla – kohtaamme aina ihmisen kokonaisvaltaisesti ja siihen kohtaamiseen kuuluu myös hengellinen ulottuvuus.
Vankilatyö
Vankilatyössä on tärkeää ymmärtää, miten monenlaisista elämäntilanteista naiset voivat tulla suorittamaan rangaistustaan. Monilla heistä on takanaan vaikeita elämänkokemuksia, jotka ovat kasaantuneet vuosien mittaan. Joillakin naisilla on saattanut olla tilanne, jossa lapset on huostaanotettu ja päihteet ovat tulleet elämään mukaan – tämä rikkoo ihmistä sisältä. Tämä työ vaatii erityistä herkkyyttä. Kuten joku on osuvasti sanonut: ”Särkyneiden luokse pääsevät vain ne, jotka uskaltavat kävellä sirpaleiden lähellä.” Tämä ajatus kuvastaa hyvin sitä, miten tärkeää on säilyttää herkkyys työssä, jossa pitää oppia ymmärtämään myös sanomatta jääneet asiat.
Ammatillisuuden lisäksi tässä työssä tarvitaan vahvuutta ja määrätietoisuutta, mutta myös maalaisjärkeä. Jokaisella naisella ei ole päihdeongelmaa tai muita suuria haasteita, mutta monilla heistä elämänmuutos ja luottamuksen rakentaminen vievät aikaa. Vankilatyö on tärkeä osa Naisten Kulman toimintaa, koska se luo jatkumon naisille, jotka suorittavat valvottua koevapautta tai työkokeilua vankilasta vapautuessaan. Vankeusaikana teemme joko ryhmissä tai yksilötyöskentelynä Voiva-teemoja (Voimaannuttava, Identiteettiä vahvistava ja Vaihtoehtoja tarjoava). Olen mukana myös palavereissa ja koevapauden valmisteluissa sekä toimin siltana vangin ja henkilökunnan välillä.
Syksyn vankilatyö on nyt käynnistynyt, ja tarkoitus on aloittaa Voiva-ryhmät lähiaikoina. Yksilötyöskentely on tällä hetkellä sovitusti käynnissä.
Naisten Kulma
Naisten Kulma on kokenut muutoksen tänä syksynä, kun muutimme Sörnäisistä Malmille. Aluksi olin hieman haikealla mielellä, sillä RETS:ssä (Rikoksettoman elämän tukisäätiöllä) meillä oli hyvät tilat ja loistava yhteistyö RETS:n työntekijöiden kanssa. Ajattelin myös, miten muutto vaikuttaisi meidän naisiin – olisiko heille haaste tulla uusiin tiloihin? Kurvin sijainnissa oli etunsa: siellä näki helposti, millaista todellisuus voi olla, kun asiat menevät huonosti, ja liikenneyhteydet olivat hyvät. Malmille siirtyminen on vaatinut hieman totuttelua, mutta uskon, että osa naisista kokee muuton helpotuksena.
Kaikella on kuitenkin aikansa ja tarkoituksensa. Nyt olemme lähempänä Romano Mission keskustoimistoa, ja kaikki hankkeemme ovat saman katon alla. Vaikka muutto vie aina aikansa, tavarat alkavat olla pikkuhiljaa paikoillaan, ja naiset ovat alkaneet löytää tiensä uusiin tiloihimme. Tällä viikolla onkin tarkoitus lähteä naisten kanssa keilaamaan!
Naisten Kulmassa tehtävä työ on monipuolista: viikkoon mahtuu kodinhoidollisia tehtäviä, kädentaitoja ja kuntoutusta – elämänhallintaa ja osaamisten löytämistä. Lisäksi meille on tulossa naisia työkokeiluun ja opiskeluharjoitteluun. On ollut ilo nähdä, miten osa naisista on jatkanut työkokeilun jälkeen opintoihin ja suorittavat nyt harjoittelujaksoaan tutussa ympäristössä täällä meillä.
On todella palkitsevaa nähdä, miten muutokset alkavat hiljalleen tapahtua, ja naiset asettavat itselleen uusia tavoitteita. Olemme ylpeitä monista naisista, jotka ovat edenneet askel askeleelta ja päässeet eteenpäin elämässään.
Koulutus
Romano Missiolla työskennellessäni minulle on avautunut mahdollisuus kouluttautua työn ohessa. Olen suorittanut Lähiesimiestyön ammattitutkinnon ja valmistunut sosionomiksi (AMK). Meillä on Missiolla aina kannustettu kouluttautumaan, ja se onkin ollut tärkeä osa työtäni. Koulutus ja käytännön osaaminen täydentävät toisiaan, ja koen, että niiden tasapaino on olennaista.
Pikkuhiljaa alan lopettelemaan tätä blogikirjoitusta. Ehkä ensi kerralla kerron lisää työstäni ja kuulumisista – ja yritän pitää tekstin vähän lyhyempänä! 😉 Odotamme innolla myös Oulun Naisten Kulman vierailua tänne meille. 😊
Kiitos kaikille lukemisesta, ja toivottavasti tämä toi hieman iloa päiväänne!
Terveisin Kati
Katriina Roth toimii palveluohjaaja RRT- palvelujen
Naisten Kulmalla Helsingissä.