Johtajuus ei mahdu nimikylttiin – mutta kyllä sen tunnistaa

”Mitä suurempi johtaja, sitä suurempi palvelija. Tulevaisuuden johtajuus ei hallitse – se mahdollistaa.”

On uskomatonta, mitä tapahtuu, kun pääsee hetkeksi pois sähköpostien, kokouskutsujen ja Teamsin ääreltä. Kun jatkuva säntäily pysähtyy ja arjen hälinä hiljenee, alkaa kuulua jotain paljon merkityksellisempää – oma ajattelu ja Luojan ääni.

Olen juuri nyt tässä virrassa. Lomani on ollut ansaittua lepoa keholle sekä ennen kaikkea tilaisuus antaa aivoille hengähdystauko jatkuvasta ”johtamisen huutamisesta” ja päätöksenteon pyörteestä sekä tulipalojen sammuttamisista. On ollut tilaa olla hyvien asioiden sijasta parhaiden asioiden kanssa, sekä lukea, kirjoittaa ja ehkä tärkeimpänä – reflektoida.

Koko kevään, mutta erityisesti lomani aikana, olen pysähtynyt miettimään johtajuutta – Sitä on haastettu, revitty, kyseenalaistettu – omaani, muiden ja ylipäätään sitä, millaista johtajuutta tarvitsemme tässä ajassa, Romano Missiossa. Ja yksi asia kirkastui yhä uudelleen ja uudelleen: Johtajuus ei ole titteli. Se on tekoja. Ja rehellisyyden nimissä – joskus nämä kaksi eivät kohtaa toisiaan edes samassa rakennuksessa.

Katsaus historian peiliin

Romano Missio on pitkäikäinen (119 vuotta) järjestö. Yli vuosisadan aikana meille on ehtinyt kertyä monenlaisia johtajuuden muotoja – eikä syyttä. On ollut karismaattisia suunnannäyttäjiä, hiljaisia vastuunkantajia, järjestelmäuskovaisia, innostavia näkijöitä ja totta kai niitäkin, jotka ovat pitäneet komentoa tiukalla, ellei jopa diktaattorimaisella, kädellä. Ja kyllä, on ollut myös epäonnistumisia. Hetkiä, jolloin johtajuus on näyttänyt enemmän kontrollilta kuin kuuntelulta. Mutta niissäkin hetkissä on ollut oppia – aikakausiensa ja toimintaympäristöjensä peilejä. Eikä kaikkea voi eikä tarvitsekaan tarkastella nykyajan silmälasein.

Tärkeämpää on ymmärtää nykytila, tässä ja nyt sekä tulevaisuusajattelu. Hyvä johtaminen ei ole koskaan valmis rakennelma. Se on elävää vuorovaikutusta, joka kaipaa jatkuvaa päivittämistä – vähän niin kuin tietoturvaohjelmatkin. Ja nyt on sen päivityksen aika. Avoimin mielin, mutta rohkein käsin. Huonoa johtamista ei kukaan halua eikä jaksa!

Johtajan paikka ei ole olla korokkeella, vaan rinnalla

Jos jotain haluaisin jättää pysyväksi ohjenuoraksi itselleni Romano Mission toiminnanjohtajan katsoessani tulevaisuuteen, se on tämä:
Mitä isompi johtaja olet, sitä suurempi palvelija sinun tulisi olla.

Tämä ei tarkoita sitä, että johtajan pitäisi ottaa vastaan kaikki tehtävät, joita kukaan ei halua – vaikka joskus sekin tekee ihan hyvää – varsinkin egolle. Vaan sitä, että johtajuus ei ole valta-asema, vaan palvelutehtävä.

Tämä on yksi niistä asioista, joka tuottaa ajoittain isoja haasteita, etenkin romaniorganisaatioissa, koska liian usein tavoitellaan asemaa toisten yläpuolelle, vaikka taidot ja luonteenlaadut eivät aina sitä tue. Valtaa saatetaan tavoitella vallan vuoksi, ei vastuunkannon tähden. Ja silloin johtajuus vääristyy – eikä kanna.

Johtajana oleminen ei ole paikka, jossa pönkitetään omaa asiantuntijuutta tai urakiipeämistä, vaan tila, jossa mahdollistetaan toisten kukoistus. Ei yksin loistamista, vaan muiden nostamista. Ei mikromanageeraamista, vaan rohkeutta antaa tilaa ja luottaa. Tämä vaatii paitsi ammattitaitoa, myös ihmistuntemusta. Ja ehkä ennen kaikkea itsensä tuntemista – sen verran, että osaa astua syrjään, kun on toisen aika astua esiin.

Tulevaisuuden johtajalla on yksi suu ja kaksi korvaa

Meidän ajassamme ei enää toimi johtamismalli, jossa yksi puhuu ja muut toteuttavat. Tulevaisuuden johtajuus ei nojaa hierarkiaan vaan merkitykselliseen vuorovaikutukseen ja jaettuun johtajuuteen.

Tutkimuksissa puhutaan yhä useammin palvelevasta johtajuudesta (Greenleaf, 2002; Northouse, 2021) ja jaetusta johtajuudesta (Pearce & Conger, 2003) – tavoista, joissa johtaja ei ole kaiken keskellä, vaan tukijana, suunnan näyttäjänä ja mahdollistajana. Johtajuus ei siis katoa – se muuttuu inhimillisemmäksi.

Palveleva johtajuus ei tarkoita nöyristelyä tai itsensä unohtamista, vaan syvintä ammatillista rohkeutta. Se tarkoittaa vastuun kantamista ilman kruunua ja näkyvyyttä ilman egon vaatimusta. Se tarkoittaa kuuntelemista silloinkin, kun tekisi mieli puhua.

Romano Mission kaltaisessa järjestössä, joka tekee työtä ihmisarvon, osallisuuden ja toivon puolesta, ei voi olla muuta vaihtoehtoa. Meidän on rakennettava kulttuuria, jossa johtaminen on yhteinen tehtävä. Jaettu. Läpinäkyvä. Inhimillinen ja arvojensa suhteen tinkimätön.

Jos joskus huomaa johtajuutensa näyttävän enemmän urakiipeilyltä kuin yhteisön rakentamiselta, on hyvä pysähtyä. Ja ehkä päivittää se Teams-taustakuva, jossa seisoo kädet puuskassa “Executive Leader” -tekstin alla. Johtajuus ei ole kuva, vaan käytös.

Johtajuus tehdään arjessa – ei juhlapuheissa

Suurimmat johtamisteot eivät usein näytä miltään. Ne ovat pieniä huomioita, pysähtymistä toisen viereen, läsnäoloa, jota kukaan ei varsinaisesti vaadi – mutta joka jää mieleen.

Kyky sanoa “Miten voin auttaa?” silloin, kun toinen ei osaa pyytää. Kyky antaa palaute lempeästi, mutta rehellisesti. Kyky olla hiljaa ja kuunnella. Ja ehkä vaikein kaikista: kyky muuttaa omaa näkökulmaa, kun joku tiimiläinen tuo pöytään paremman.

Tutkimukset (Edmondson, 2019) osoittavat, että psykologinen turvallisuus on yksi tehokkaiden tiimien tärkeimmistä ominaisuuksista. Ja se ei synny juhlapuheilla. Se syntyy teoilla, jotka osoittavat: “Olet tärkeä.”

Johtajuus on arkinen teko, joka rakentaa luottamusta – joka kestää kiireet, kriisit ja kahvikoneen hajoamisen. Yksinkertaisimmillaan se on vierellä seisomista, kun ympärillä pauhaa.

Johtajuus ei ole rooli – se on suhde

Tämä ei ollut vain lomareflektio tai johtamiskirjojen inspiroima kirjoitelma. Tämä oli muistutus myös itselleni. Siitä, miksi tätä työtä tehdään – ja miten haluan sitä tehdä.

Johtajuus oli minullekin nuorempana titteli. Mutta jo hyvin varhaisessa vaiheessa – kiitos mentoreiden – se muuttui tavaksi olla toisten kanssa. Se ei näy nimikyltissä, mutta sen kyllä tunnistaa. Ja se mitataan lopulta siinä, millaisen jäljen jätät – ei organisaatiokaavioon, vaan ihmisten mieleen.

Kun nyt ajattelen Romano Missiota vahvistuu minussa ajatus, ettei se järjestönä tarvitse lisää auktoriteettia. Niitä on historian siivillä ollut toinen toistaan diktaattorimaisempia. Me tarvitsemme lisää tilaa kohdata, kuunnella ja kasvaa yhdessä. Ja siihen tarvitaan johtajia, jotka eivät pelkää palvella.

Mertsi Ärling – lomaa, johtajuuskirjoja ja inhimillistä ajattelua arvostava Romano Mission toiminnanjohtaja, joka uskoo, että suurin johtajuus piilee kyvyssä palvella – ja siinä, että osaa välillä nauraa itselleen matkan varrella.

Lomakirjallisuuden lähteellä:

• Blanchard, K., Hodges, P. & Hendry, P. (2021). Paras esikuva johtajuudesta. Päivä
• Brown, B. (2018). Rohkaiseva johtaja. Rehellisiä keskusteluja, sydänlähtöistä toimintaa ja rohkeita päätöksiä. Viisas elämä.
• Sinek, S. (2022). Kysy ensin miksi. Parhaat johtajat innostavat muuttamaan maailmaa. Viisan elämä.
• Edmondson, A. C. (2019). The Fearless Organization: Creating Psychological Safety in the Workplace. Wiley.
• Greenleaf, R. K. (2002/1977). Servant Leadership: A Journey into the Nature of Legitimate Power and Greatness. Paulist Press.
• Northouse, P. G. (2021). Leadership: Theory and Practice (9th ed.). Sage Publications.
• Pearce, C. L. & Conger, J. A. (2003). Shared Leadership: Reframing the Hows and Whys of Leadership. Sage Publications.
• Lahtinen, V. & Ruohotie-Lyhty, M. (2023). Ihmislähtöinen johtaminen koulussa ja työelämässä. PS-kustannus.
• Auvinen, T. & Lämsä, A.-M. (2022). “Jaettu johtajuus muuttuvassa organisaatiokulttuurissa.” Hallinnon Tutkimus, 41(2).
• Kouzes, J. M. & Posner, B. Z. (2017). The Leadership Challenge. Wiley.