Romano Mission lastenkoti Päiväkumpu ja keskustoimisto aloittavat muutosneuvottelut

Romano Mission hallitus aloitti pitkän harkinnan jälkeen muutosneuvottelut 3.2.2025 koskien Hämeenkoskella sijaitsevaa 14-paikkaista lastenkoti Päiväkumpua ja keskustoimistoa Malmilla siltä osin, kuin keskustoimiston työ liittyy Päiväkummun toimintaan. Neuvottelut voivat johtaa noin 20 henkilön irtisanomisiin, osa-aikaistamisiin tai lomautuksiin.

Päiväkumpu on Romano Mission viimeinen lastenkoti. Edellinen, Ryhmäkoti Kotimäki, suljettiin vuonna 2015 tuotannollistaloudellisista eli TUTA syistä. Päiväkummun toiminta on pitkään ollut alijäämäistä, eikä omaisuuden myynti tai muut toimenpiteet ole riittäneet tilanteen korjaamiseksi. Kuntien ja hyvinvointialueiden sijoitusten vähentyminen on pahentanut tilannetta.

Päiväkummun sulkeminen näyttänee todennäköiseltä, mikä johtaa pakollisiin henkilöstövähennyksiin. Omaisuuden lisämyynti vaarantaisi koko yhdistyksen resurssit. Muutoksista huolimatta Romano Missio jatkaa sitoutumistaan lastensuojelutyöhön. Neuvotteluissa pyritään hyödyntämään luontaista poistumaa, mutta myös irtisanomiset ovat mahdollisia.

Romano Missio jatkaa romanilasten ja -perheiden tukemista etsien uusia toimintatapoja muuttuvassa yhteiskunnassa.

Romano Mission hallitus

Lisätietoa antavat

Tuula Blomerus
Hallituksen puheenjohtaja
blomerustuula@gmail.com
045 696 3939

Mertsi Ärling
Toiminnanjohtaja
mertsi.arling@romanomissio.fi
040 509 2307

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *