Päiväkummussa kasvetaan yhdessä – seikkailuja, uusia ilmeitä ja rohkeita askelia tulevaan

/ /

Päiväkummun lastenkoti on Romano Mission ylläpitämä lastensuojeluyksikkö, joka sijaitsee Hämeenkoskella.

Vuorossa on yksikön vastaavan Marika Jousalan terveiset Päiväkummun arjen ja touhun keskeltä

 

 

Päiväkummussa etsitään uusia voimavaroja ja suuntaa

Päiväkummussa on eletty muutosten aikoja ja etsitty uutta suuntaa palvelun laadun vahvistamiseksi, kaiken keskellä tärkein asia on pysynyt muuttumattomana: ihmiset, jotka tekevät työtä sydämellä. Se on myös syy, miksi itse palasin takaisin töihin Päiväkumpuun, kertoo Marika Jousala.                                                                                                                                                                                                                           -Sosiaalityön painopiste on siirtynyt yhä enemmän avohuollon toimenpiteisiin, mikä ei meidän näkökulmastamme aina palvele kaikkien lasten tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä haastaa myös meitä miettimään, mikä tekee juuri Päiväkummun lastenkodista ainutlaatuisen ja kuinka tietoisuus talomme erityisyydestä ja osaamisesta tulisi näkyvämmäksi.

 

Olemme lähteneet rakentamaan uutta visiota pienin mutta määrätietoisin askelin. Yksi tärkeimmistä painopisteistä on ollut seikkailupedagogiikka, joka sopii erinomaisesti talomme ympäristöön. Meitä ympäröivät järvet, metsät ja luonnonrauha. Lapsemme ovatkin päässeet kokemaan elämyksiä muun muassa Pajulahden kiipeilypuistossa, Evon retkillä sekä omalla pihalla järjestetyllä telttayöllä. Seikkailukasvatus on selvästi tuonut lapsille uusia voimavaroja – ja samalla yksi suuri muutos on tehnyt talosta entistäkin rauhallisemman ja kodinomaisemman paikan kasvaa.

 

 

Uusi ilme talolle

 

 

Myös tiloja on uudistettu. Olemme omatoimisesti remontoineet uudemman puolen suurempia huoneita lasten käyttöön, ja remontti valmistuu lähiaikoina. Lapset ovat itse saaneet valita huoneidensa värit – ja se näkyy! Minttu, freesia, magnolia, villiruusu ja jopa kuupöly pesuhuoneen katossa kertovat lasten omista persoonista. Huonekaluja on sijoiteltu luovasti eri huoneisiin uusiokäyttöön, ja taloon on saatu näin aivan uudenlaista ilmettä.

 

 

Osaaminen kasvaa ja kehittyy

 

 

Haasteiden keskellä olemme nähneet tärkeäksi panostaa myös henkilökunnan osaamiseen. Yksi työntekijöistä on aloittamassa lähihoitajan oppisopimuskoulutuksen, kaksi hakeutuu sosionomiopintoihin ja muilla on käynnissä kursseja muun muassa elämyskasvatuksesta, turvallisesta lääkehoidosta ja kriminaalityöstä. Tavoitteena on, että elokuun loppuun mennessä jokaisella työntekijällä on kattavat lääkeluvat – suuri edistys entiseen verrattuna.

 

Minun oma mottoni elämässä on: ”Tärkeintä on muutos!” Muutos ei tarkoita pelkästään ulkoisia asioita, vaan ennen kaikkea kehittymistä ja uudistumista – sitä, että pysymme mukana ajan virrassa.

 

 

Katse syksyyn

 

 

Syksyllä tavoitteenamme on, että jokaisella lapsella on mielekäs liikunnallinen harrastus, joka tukee sekä fyysistä että sosiaalista kasvua. Lisäksi suunnittelemme jo nyt syyslomalle jotakin erityistä seikkailukasvatuksen hengessä – ehkä yöpyminen tähtitaivaan alla, islanninhevosvaellus lumen keskellä tai jokin aivan muu elämyksellinen retki.

 

Odotan innolla myös tulevia Luovia keskiviikkoja, jolloin kokeilemme yhdessä esimerkiksi savitöitä ja taidetyöpajoja.                                                               Jos voisin välittää ulospäin sen, minkä täällä joka päivä näen ja koen, ei meillä varmasti olisi haasteita uusien sijoitusten kanssa -toteaa Marika

 

Yhteisellä matkalla – ajatuksia palveluohjaajan työstä Naisten kulmalla

/ /

Yhteisellä matkalla – ajatuksia palveluohjaajan työstä Naisten Kulmalla

Aloitin osa-aikaisen palveluohjaajan työn Oulun Naisten Kulmalla helmikuussa 2025. Työ ei tullut minulle täysin uutena, sillä edellisvuoden keväällä suoritin ensimmäisen työharjoitteluni juuri täällä, osana sosionomi-diakoniatyön opintojani.

Tällä hetkellä teen työtäni 60 % työajalla, mikä mahdollistaa sujuvan yhdistämisen opiskelun kanssa. Viikkooni mahtuu kolme työpäivää Naisten Kulmalla, säännöllisesti olen myös työparini Senja Valentinin mukana Oulun tai Kestilän vankilassa. Siellä tapaamme naisia sekä yksilö- että ryhmätoimintojen merkeissä.

Naisten Kulman arki rakentuu viikoittaisesta rungosta, jossa keskeistä on naisten tukeminen elämänhallinnassa ja hyvinvoinnissa. Kotitalouspäivinä suunnittelemme yhdessä ruokalistoja, käymme kaupassa ja valmistamme ruokaa. Puhtaanapitopäivinä siivoamme yhteiset tilat. Kädentaitoja harjoittelemme muun muassa korjausompelun ja röijyjen kaavoittamisen kautta. Voimavaratyöskentelyissä hyödynnämme sosiaalialan erilaisia menetelmiä, mukaan lukien RRT-palveluiden oma Voiva-materiaali. Lisäksi tutustumme välillä erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin.

Työhön kuuluu myös yksilötapaamisia ja jalkautumista – kuljemme rinnalla arjessa ja autamme naisia löytämään tarvitsemiaan palveluja. Moni tarvitsee tukea esimerkiksi asumisen, opintojen, työllistymisen, perheasioiden tai vapautumisen valmistelun kanssa. Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa ja olemme mukana palavereissa, kun siihen on tarvetta. Työote on kokonaisvaltainen ja systeeminen: pyrimme näkemään koko ihmisen, ei vain yhtä osa-aluetta hänen elämästään.

Vaikka pääpaino työssä on rikoksettomaan elämään kuntoutumisessa, kaikilla toimintaan osallistuvilla ei ole rikostaustaa – osalla haasteet nousevat lähiverkostossa ilmenevän rikoskäyttäymisen vuoksi. Näin ollen tukemme suuntautuu monenlaisiin elämäntilanteisiin.

Koen tämän työn erittäin merkitykselliseksi. Olen kiitollinen siitä, että saan kulkea näiden naisten rinnalla hetken matkaa. Ensimmäisillä vankilavierailuilla muistan ajatelleeni: ”Pöydän toisella puolella voisin istua minä itse. Yksi väärä valinta, ja toinen perään.” Sydämeni palaa naiserityistyölle. Toivon, että jokainen kohtaamani nainen näkisi sen valtavan arvon, joka hänessä on – sen, mitä elämä ehkä on yrittänyt sumentaa tai viedä pois. Tahdon olla palauttamassa arvon ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta, kaiken muun konkreettisen tuen ohella.

Romano Missiossa panostetaan ja tuetaan kouluttautumista

Opintojen ja työn yhdistäminen on ollut palkitsevaa. Opinnoista saatu teoria syventää ymmärrystäni työssä, ja vastaavasti työelämän kokemus rikastuttaa opiskelua. Teen parhaillaan opinnäytetyötä työparini kanssa, ja aiheemme liittyy suoraan Naisten Kulman toimintaan. On hienoa, että Romano Missiossa opiskeluun suhtaudutaan kannustavasti ja opiskelijaystävällisesti – tiimissämme on muitakin opiskelijoita, ja vertaistuki on korvaamatonta.

Koen tiimimme erittäin ammattitaitoiseksi ja arvostan sitä syvästi. Meillä vallitsee korkea keskinäinen kunnioitus ja luotettavuus. Saan oppia kokeneilta kollegoilta ja kysyä tarvittaessa myös niitä “keltanokkakysymyksiä”. Tiedän, että kasvan tämän työn ja yhteisön myötä ammatillisesti, mutta myös ihmisenä.

Lämmin kiitos tästä mahdollisuudesta kuulua joukkoon. Tällaisessa työssä sydän pysyy lämpimänä, vaikka syksy viileneekin.

Mukavaa ja merkityksellistä syksyä kaikille!

Kuva: Vankimessut 5/25 Oulun vankila. Kuvaaja: Lotta Mikkanen/Rise

Rohkeutta, uskoa ja kutsumustietoisuutta – kahden romaninaisen tarina koulutuksen ja kasvun tiellä

/ /

Kaksi nuorta naista, kaksi eri polkua – mutta yhteinen rohkeus kulkea kohti tulevaisuutta. Sabina ja Carmen ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka määrätietoisuus, tuki ja usko kantavat pitkälle. Heidän tarinansa kannustavat jokaista uskomaan itseensä ja unelmiinsa. 

Sabina Långström (27) päätti tehdä kaksi vuotta sitten elämänmuutoksen. Hän lähti opiskelemaan merkonomiksi oppisopimuksella Länsi-Suomen Romanit ry:llä. Opintojen aikana Sabina muutti toiselle paikkakunnalle ja jatkoi opintojaan Karjasillan seurakunnalla romanityön parissa, missä hän suoritti myös viimeiset näyttönsä. – Halusin oppia lisää asiakaspalvelusta, tapahtumien järjestämisestä ja toimistotyöstä – ne ovat aina kiinnostaneet minua, Sabina kertoo.   

Opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen ei ole ollut helppoa. Matkalla oli paljon haasteita, niin arjessa kuin omassa jaksamisessakin. Usein jouduin menemään epämukavuusalueelle. Mutta juuri ne hetket kasvattivat minua eniten. Opin itsestäni uusia puolia ja löysin sisäistä rohkeutta, jota en tiennyt omistavani. Sabinan vahvimpia tukipilareita ovat olleet hänen siskonsa – sekä usko Jumalaan  -Kun oma usko oli vähissä, he uskoivat puolestani. Jumala ja merkityksellinen työ antoivat minulle voimaa jatkaa. Oli tärkeää tiedostaa, että esimerkilläni voin myös rohkaista muita. Sabina haluaakin kannustaa muita luottamaan itseensä ja Jumalaan: Usko itseesi – ja anna Jumalalle sydämesi kokonaan

Arjessa on hyvä myös olla kiitollinen hyvistä asioista, Sabina muistuttaa. 

-Hyvä arki rakentuu pienistä asioista: rauhallisesta aamusta, Raamatun sanasta ja kahvikupillisesta. Siinä on jo paljon, mistä olla kiitollinen. 

 

Carmen, 26 v – ”Tämä ei ole vain työ – tämä on kutsumus” 

Carmen valmistui helmikuussa 2025 nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Hän aloitti opintonsa oppisopimuksella vuonna 2022, ja matka oli hänen mukaansa täynnä sekä haasteita että kasvunpaikkoja.  -Opinnot olivat monivaiheiset, ja erityisesti yleisaineet olivat välillä vaikeita. Silti viihdyin todella hyvin työssäoppimispaikassani ja sain paljon arvokasta kokemusta, Carmen kertoo 

Nuorisotyö ei ole Carmenille vain ammatti – se on todellinen kutsumus. 

-Minun sydämeni palaa nuorille. Haluan rohkaista heitä löytymään oman paikkansa ja uskomaan itseensä. Olen itse kasvanut tämän matkan aikana paljon ja löytänyt vahvuutta, jota en ennen tunnistanut.  

Carmenin suurin tuki ja voimavara on ollut usko Jumalaan.  -Usko on ollut voimavara vaikeina hetkinä. Myös perheeni ja ystäväni ovat olleet korvaamattomia – ilman heitä en olisi tässä. Carmen haluaa antaa nuorille tärkeän viestin:  –Kannattaa opiskella itselleen ammatti ja kulkea kohti omia unelmia rohkeasti. Tie ei ole aina helppo, mutta se on mahdollinen.  

Myös Carmenille arjen tasapaino ja kiitollisuus löytyy tutuista ja kantavista asioista.  -Minulle hyvä arki rakentuu rutiineista, perheestä ja seurakuntayhteydestä – ne kantavat silloin, kun itse ei aina jaksa. 

 

Toivoa tulevaisuuteen  

Sekä Sabinan että Carmenin tarinoissa toistuu sama viesti: kouluttautuminen kannattaa, vaikka se vaatisi isoja harppauksia, muutoksia ja epävarmuuden kohtaamista. Molemmat ovat kulkeneet rohkeasti eteenpäin, ja nyt he voivat inspiroida muita – erityisesti nuoria romaninaisia – uskomaan itseensä. Heidän kokemuksensa ovat muistutus, siitä että merkityksellistä työtä voi tehdä omista lähtökohdista käsin, ja että usko – itseen, Jumalaan ja tulevaisuuteen – kantaa silloinkin, kun matka on kivikkoinen.  

 

Aila Bollström

Missiokeskus kokoaa Romano Mission hanke- ja projektitoiminnan saman katon alle. – Synergia tuo helpotusta ja yhteisöllisyyttä työarkeen

/ , /

 

Aiemmin eri tiloissa pääkaupunkiseudulla toimineet Romano Mission projekti- ja hanketoiminta on saatu saman katon alle uuteen Missiokeskukseen. Merkittävä muutos. Muutos on ollut paitsi käytännöllinen, myös taloudellisesti kestävämpi ratkaisu toimitilakulujen vähentämiseksi. Ystävänpäivänä 14.2. vietimme Avointen ovien -päivää ja tuolloin myös keräsimme nimiehdotuksia. Äänestyksessä selkeän voiton vei ”Missiokeskus”.

Työntekijöiden arki on helpottunut merkittävästi synergian myötä. Kun työkaverit ovat lähellä, on luontevaa kysyä neuvoja, vaihtaa ajatuksia tai jakaa työnarkea kahvikupin äärellä. Yhteistyö ja vuorovaikutus eri tiimien välillä on lisääntynyt muutoksen myötä odotetusti. Myös tiedonkulku on nopeutunut, ja yhteisiä ratkaisuja arjen haasteisiin löytyy entistä jouhevammin.   

Uusi Missiokeskus ei ole vain toimiva, se on myös viihtyisä. Tilat ovat valoisat, mukavat ja huolella suunnitellut. Tiloissa työskentelee tällä hetkellä Terne Apre, Naisten Kulma, Uusi arvokas elämä ja Aktiivinen toimijuus -tiimien työntekijät. Toimisto- ja sidosryhmätapaamisten lisäksi Missiokeskuksella on aktiivista asiakastoimintaa, talossa on siis päivittäin elämää.

Toimintojen keskittäminen saman katon alle on selvästi vahvistanut yhteishenkeä ja tuonut uutta virtaa työhön. Missiokeskus on nyt paikka, jossa kohdataan, kehitetään ja kuljetaan yhdessä kohti yhteisiä tavoitteita, turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.  Romano Mission keskustoimiston väkikin on tien toisella puolella, joten hallinnon työntekijöitäkin voimme tavata paikan päällä ja siirtymät eivät vie turhaa aikaa työn arjesta.

Aila Bollström

Aktiivista työn arkea ja kesänodotusta

/ /

Blogisti on Jasmin Nyman, joka toimii palveluohjaajana Romano Missio ry:n  osahankkeessa.

 

Hei kaikille,

Olemme jo kesän kynnyksellä ja jälleen on minun vuoroni kirjoittaa blogia. Tällä kertaa halusin antaa äänen meidän ryhmätoimintaamme osallistuneille naisille, joten päätin haastatella kahta heistä ja kysyä heidän kokemuksiaan hankkeemme toiminnasta. Ennen kuin päästän heidät ääneen, kerron teille hieman siitä, mitä kaikkea me teemme Romano Mission osahankkeessa.

Aktiivista arkea ja vahvistuvaa toimijuutta

Romano Missio ry:n osahanke käynnistyi elokuussa 2024 ja jatkuu vuoden 2026 loppuun asti. Tavoitteena hankkeessa on ryhmätoiminnan avulla kerätä palautetta asiakkaiden palvelukokemuksista ja kehittää uusi sosiaalisen kuntoutuksen malli. Osahanke on yksi osatoteuttaja THL:n koordinoimassa Aktiivinen toimijuus – yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja osallisuutta edistävät palvelut -ryhmähanketta.

Kehitimme alkuun syrjäytyneille ja syrjäytymis- vaarassa oleville naisille kuntouttavan työtoiminnan mallin, jota toteutetaan kolme kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan. Yhdelle kolmen kuukauden jaksolle osallistuu enintään kahdeksan naista kerralla.

Viikko toimintaan kuuluu Ommellen ehjäksi -ompelukerho, yhteinen kotitalous päivä Naistenkulman kanssa ja Voiva-kuntoutusohjelman läpikäymistä. Tuemme naisia kaikissa arjen asioissa esim. autamme hakemusten kanssa, etsimme erilaisia työ- tai opiskelupaikkoja ja mietimme yhdessä heidän tulevaisuutensa tavoitteita.

Ennen, kun voi harkita opiskelemaan- tai työelämään lähtemistä on arjen asioiden oltava kunnossa, kuten asuminen, lapsien kouluasiat ja naisten omat voimavarat. Haluamme toiminnallamme olla mukana tukemassa naisia arjen haasteissa.

Avoin aamukahvila ja mahdollisuuksia opiskelijoille

Romano Missio ry:n osahankkeella on tiistaisin kaikille avoin aamukahvila, jonne jokainen romani voi tulla hoitamaan asioita, hakemaan apua viranomaisasioissa tai muuten vaan tulla viettämään aikaa ja tutustumaan meidän toimintaamme.

Tarjoamme myös sosiaalialan opiskelijoille mahdollisuuden tulla meidän hankkeeseemme harjoitteluun. Tällä hetkellä meillä on ollut lähihoitaja opiskelija ja kasvatus- ja ohjausalan opiskelija.

Sitoutuneita osallistujia ja syvällisiä hetkiä

Tällä hetkellä meillä on toteutunut kaksi ryhmää, jotka ovat olleet mielestäni onnistuneita ja osallistuja naiset ovat olleet erittäin sitoutuneita. Olemme päässyt keskustelemaan syvällisistäkin aiheista ja saaneet yhdessä nauraa vedet silmissä.

 

Kiitos teille naiset, olette kaikki huippuja

 

Miten olet hyötynyt hankkeen toiminnasta ja mitä aiot tehdä, kun toiminta päättyy:

Soraja:

”Osallistuminen viikoittaiseen ryhmätoimintaan on antanut mahdollisuuden päästä pois oman arjen keskeltä ja on piristänyt mieltä. On ollut mukavaa nähdä muita ihmisiä, viettää aikaa yhdessä ja keskustella. Hankkeen aikana olen saanut tutustua eri opiskeluvaihtoehtoihin ja oppinut ompelemaan röijyn. En vielä tiedä, minne menen jatkossa, mutta kasvatus- ja ohjausalan koulutus kiinnostaa minua.”

 

 

Ramona:

”Olen osallistunut viikko toimintaan todella mielelläni. On ollut kiva lähteä pois kotoa ja nähdä täällä muita ihmisiä, tämä ryhmätoiminta on päivän piristys. Olen saanut apua täältä asunto asioissa ja tietoa erilaisista opiskelu mahdollisuuksista. Olen myös saanut apua sellaisissa asioissa mitä en ole itse osannut hoitaa. Jatkan syksyllä Naisten Kulman toiminnassa.”

 

 

Syyskausi aloitetaan uuden ryhmän kanssa

Meidän tehtävämme on kulkea rinnalla, tukea ja uskoa siihen, että jokaisella on mahdollisuus rakentaa hyvä ja merkityksellinen elämä- omalla tavallaan. Syksyllä meillä on alkamassa uusi ryhmä, josta ilmoitamme ”Romano Missio ry osahanke” Facebook sivuilla. Laittakaa tili seurantaan.

 

Näihin tunnelmiin ja terveisiin. Mukavaa alkavaa kesää!

Jasmin Nyman

Strategia, joka tuntuu ja näkyy arjessa – kulttuuri on koko peli

/ , /

Romano Mission strategia vuosille 2025–2030 ei ole vain asiakirja, vaan kutsu toimintaan. Se on lupaus siitä, että romanien asemaa ja hyvinvointia edistetään konkreettisin toimin – lapsesta vanhukseen, yksilöstä perheeseen. Mutta vaikka strategia olisi kuinka hieno, se ei kanna, jos sen toteuttamiseen ei liity kulttuuria, joka tukee tavoitteita. Riikka Tanner muistuttaa, että strategia ilman toiminnallistamista jää helposti juhlapuheeksi – todellinen strategia syntyy vasta, kun se muuttaa tapaa toimia (Tanner 2024, 92). Tämä näkyy erityisesti silloin, kun kulttuuri ja strategia kulkevat käsi kädessä, tukien toisiaan ajatuksella ”Kaikessa tehkää työtä sydämestänne niin kuin Herralle eikä ihmisille” (Kol. 3:23).

On tärkeää ymmärtää, että Romano Mission strategia ei ole hallituksen ylhäältä sanelema suunnitelma, joka hyväksymisen jälkeen siirtyy kirjahyllyn mappiin ja seuraavaksi otetaan ehkä esille, kun tehdään vuosikertomusta – mitäköhän tuli luvattua. Se on rakentunut ensiaskelistaan lähtien järjestön työntekijöiden työstämistä näkemyksistä, toiveista ja kyvyistä nähdä järjestön todelliset tavoitteet ja kipupisteet. Strategia on syntynyt keskusteluista, yhteisistä oivalluksista ja käytännön työn tuntemuksesta – se on henkilöstön vahva oma kokemus siitä, mihin suuntaan järjestö haluaa ja voi kasvaa. Tannerin mukaan merkityksellinen strategia pohjautuu arkeen ja ihmisten todellisuuteen – ei päinvastoin (Tanner 2024, 101). Tämä oppikirjojen tapa tehdä strategiaa on vanhalle järjestölle ollut aivan uusi tapa suunnitella tulevaisuutta – ja siinä piilee sen erityinen arvo.

Uuden toiminnanjohtajan myötä muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Romano Missiossa voimakkaasti mutta ei holtittomasti. Muutos ei ole ollut kuitenkaan kivutonta: kättä on väännetty – siis todella väännetty – näkemyksiä on jouduttu törmäyttämään ja niin kuin ymmärtää saattaa, vanha laiva on kääntymässä hitaasti mutta kääntyy. Tämä vaatii valtavan suurta sydäntä, lujaa uskoa visioon, ison saavillisen lujaa tahtoa ja valtavasti kovaa työtä ja jopa yksittäisiä kyyneleitä – mutta myös nöyryyttä ja viisautta pitää kaikki ”laivan” kyydissä mukana, jotta valitusta suunnasta muodostuu aidosti järjestön tapa toimia, elää ja hengittää. Tämän kaiken ohjenuoraksi olen valinnut Raamatun viisaan ohjeistuksen: ”Olkaa lujat ja järkähtämättömät, tehkää aina innokkaasti Herran työtä” (1. Kor. 15:58).

Arvot eivät saa jäädä seinälle – ”Missä ei ole näkyä, siellä kansa villiintyy” (Sananl. 29:18)

Romano Missiossa arvot on nostettu keskiöön – aina sen seinille asti kaikkien luettavasi: ihmisarvo, ammatillisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys ovat paitsi sanoja, myös tekoja, jotka haastavat meitä melkein jokaisessa tehdyssä päätöksessä järjestönä. Toimiston seinille nostetut arvot toimivat muistutuksena, mutta niiden todellinen merkitys syntyy vasta siitä, miten ne eletään todeksi arjessa. Panu Luukka korostaa, että kulttuuri on juuri kaikkea sitä, mitä tapahtuu, kun kukaan ei ole katsomassa (Luukka 2019, 395). Tanner puolestaan muistuttaa, että arvot ohjaavat arjen valintoja vain silloin, kun ne kytkeytyvät konkreettisiin toimintatapoihin (Tanner 2024, 115). Se näkyy esimerkiksi siitä, miten uusien työntekijöiden perehdytys hoidetaan, tai kuinka palautetta annetaan ja miten erimielisyyksiä käsitellään tai valtaa käytetään.

Johtaminen on kulttuurin suunnannäyttäjä

Romano Mission johtaminen pohjautuu jaettuun vastuuseen ja luottamukseen – työ ei saa olla koskaan yhden miehen. Hallitus tekee isot linjaukset ja päätökset, mutta toiminnanjohtaja ja projektipäälliköt sekä yksittäiset työntekijät kantavat vastuun arjen toteutuksesta. Tannerin mukaan johtamisen tehtävä on luoda tila, jossa ihmiset voivat tehdä työnsä hyvin – se on suunnan näyttämistä ja esteiden poistamista (Tanner 2024, 165). Romano Missiossa se näkyy mm. siinä, että projektipäälliköt voivat tehdä itsenäisiä päätöksiä, mutta heitä tuetaan keskustellen sekä heille mahdollistetaan parhaalla mahdollisella tavalla tehdä sitä työtä, johon heidän substanssiosaamisensa on. Keskustelevassa johtoryhmässä eriävätkin näkemykset saavat tilaa, mikä vahvistaa sekä psykologista turvallisuutta että sitoutumista.

Viestintä on strategian käyttövoima

Hyväkin strategia kompastuu, jos sitä ei viestitä kunnolla. Siksi tämäkin blogikirjoitus on kirjoitettu. Romano Mission kolmas strateginen tavoite on viestinnän ja brändin uudistaminen. Viestintä ei ole pelkkää tiedottamista, vaan se on kulttuurin ytimessä oleva teko: miten puhumme toisillemme, mitä asioita nostamme esiin ja ketkä saavat äänen. Tanner korostaa, että strategiaviestintä on ennen kaikkea odotusten hallintaa ja suunnan selkeyttämistä (Tanner 2024, 185). Kun Romano Missio ottaa käyttöön uusia viestintäkanavia, kuten podcastit, se ei vain tavoita uusia yleisöjä, vaan myös vahvistaa omaa kulttuuriaan osallisuuden ja avoimuuden kautta.

Yhteisöllisyys on kestävän muutoksen ydin

Yhteisöllisyys on Romano Mission sekä arvo että strateginen valinta. Se näkyy arjen pienissä asioissa kasvavasti: kuten yhteisissä syntymäpäiväkahveissa, tiimipäivissä tai siitä, että uusille tulokkaille pyritään nimeämään oma mentori/perehdyttäjä. Luukka korostaa, että arjen rituaalit ja tavat ovat kulttuurin konkreettisin osa: ne sitouttavat, luovat jatkuvuutta ja antavat tilaa merkityksellisille kohtaamisille (Luukka 2019, 74). Tanner puolestaan huomauttaa, että yhteisöllisyys ei synny sattumalta – se on johdettua ja mahdollistettua (Tanner 2024, 137). Erään työntekijän sanoja lainaten: ”Parasta täällä on se, että kukaan ei jää yksin.” Tämän kokemus on kulttuurin vahvuuden mittari.

Strategia ja kulttuuri – kaksi samassa veneessä

Strategian onnistuminen edellyttää kulttuurista maaperää, jossa tavoitteet voivat kasvaa. Tanner toteaa osuvasti, että strategia, joka on ristiriidassa kulttuurin kanssa, on tuhoon tuomittu (Tanner 2024, 289). Vaikka vielä näiden kahden välillä onkin nokkapokkaa niin Romano Missiossa kulttuuri ja strategian on tarkoitus tukea toisiaan: yhteinen arvopohja, osallisuus, avoin viestintä ja jaettu johtajuus muodostavat perustan, jonka päälle tulevaisuutta rakennetaan. Luukka muistuttaa, että jos kulttuuria ei johdeta, se johtaa yritystä (Luukka 2019, 112). Romano Missiossa tämä viisaus halutaan muuttaa arjen todellisuudeksi ja siihen on vastattu: kulttuuria ei vain eletä, sitä kehitetään tietoisesti joka päivä johtamalla sitä, koska Raamattua lainatakseni ”Viisas rakentaa talonsa, tyhmä hajottaa sen omilla käsillään” (Sananl. 14:1).

Lähteet

Luukka, P. (2019). Yrityskulttuuri on kuningas. Alma Talent.
Tanner, R. (2024). Strategiasta käytäntöön. Alma Talent.
Romano Missio ry (2024). Strategia ja toimintasuunnitelma vuosille 2025–2030. Romano Missio ry.
Raamattu. (1992). Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkoraamattu (KR92).

 

 

Johtajuus ei mahdu nimikylttiin – mutta kyllä sen tunnistaa

/ , /

”Mitä suurempi johtaja, sitä suurempi palvelija. Tulevaisuuden johtajuus ei hallitse – se mahdollistaa.”

On uskomatonta, mitä tapahtuu, kun pääsee hetkeksi pois sähköpostien, kokouskutsujen ja Teamsin ääreltä. Kun jatkuva säntäily pysähtyy ja arjen hälinä hiljenee, alkaa kuulua jotain paljon merkityksellisempää – oma ajattelu ja Luojan ääni.

Olen juuri nyt tässä virrassa. Lomani on ollut ansaittua lepoa keholle sekä ennen kaikkea tilaisuus antaa aivoille hengähdystauko jatkuvasta ”johtamisen huutamisesta” ja päätöksenteon pyörteestä sekä tulipalojen sammuttamisista. On ollut tilaa olla hyvien asioiden sijasta parhaiden asioiden kanssa, sekä lukea, kirjoittaa ja ehkä tärkeimpänä – reflektoida.

Koko kevään, mutta erityisesti lomani aikana, olen pysähtynyt miettimään johtajuutta – Sitä on haastettu, revitty, kyseenalaistettu – omaani, muiden ja ylipäätään sitä, millaista johtajuutta tarvitsemme tässä ajassa, Romano Missiossa. Ja yksi asia kirkastui yhä uudelleen ja uudelleen: Johtajuus ei ole titteli. Se on tekoja. Ja rehellisyyden nimissä – joskus nämä kaksi eivät kohtaa toisiaan edes samassa rakennuksessa.

Katsaus historian peiliin

Romano Missio on pitkäikäinen (119 vuotta) järjestö. Yli vuosisadan aikana meille on ehtinyt kertyä monenlaisia johtajuuden muotoja – eikä syyttä. On ollut karismaattisia suunnannäyttäjiä, hiljaisia vastuunkantajia, järjestelmäuskovaisia, innostavia näkijöitä ja totta kai niitäkin, jotka ovat pitäneet komentoa tiukalla, ellei jopa diktaattorimaisella, kädellä. Ja kyllä, on ollut myös epäonnistumisia. Hetkiä, jolloin johtajuus on näyttänyt enemmän kontrollilta kuin kuuntelulta. Mutta niissäkin hetkissä on ollut oppia – aikakausiensa ja toimintaympäristöjensä peilejä. Eikä kaikkea voi eikä tarvitsekaan tarkastella nykyajan silmälasein.

Tärkeämpää on ymmärtää nykytila, tässä ja nyt sekä tulevaisuusajattelu. Hyvä johtaminen ei ole koskaan valmis rakennelma. Se on elävää vuorovaikutusta, joka kaipaa jatkuvaa päivittämistä – vähän niin kuin tietoturvaohjelmatkin. Ja nyt on sen päivityksen aika. Avoimin mielin, mutta rohkein käsin. Huonoa johtamista ei kukaan halua eikä jaksa!

Johtajan paikka ei ole olla korokkeella, vaan rinnalla

Jos jotain haluaisin jättää pysyväksi ohjenuoraksi itselleni Romano Mission toiminnanjohtajan katsoessani tulevaisuuteen, se on tämä:
Mitä isompi johtaja olet, sitä suurempi palvelija sinun tulisi olla.

Tämä ei tarkoita sitä, että johtajan pitäisi ottaa vastaan kaikki tehtävät, joita kukaan ei halua – vaikka joskus sekin tekee ihan hyvää – varsinkin egolle. Vaan sitä, että johtajuus ei ole valta-asema, vaan palvelutehtävä.

Tämä on yksi niistä asioista, joka tuottaa ajoittain isoja haasteita, etenkin romaniorganisaatioissa, koska liian usein tavoitellaan asemaa toisten yläpuolelle, vaikka taidot ja luonteenlaadut eivät aina sitä tue. Valtaa saatetaan tavoitella vallan vuoksi, ei vastuunkannon tähden. Ja silloin johtajuus vääristyy – eikä kanna.

Johtajana oleminen ei ole paikka, jossa pönkitetään omaa asiantuntijuutta tai urakiipeämistä, vaan tila, jossa mahdollistetaan toisten kukoistus. Ei yksin loistamista, vaan muiden nostamista. Ei mikromanageeraamista, vaan rohkeutta antaa tilaa ja luottaa. Tämä vaatii paitsi ammattitaitoa, myös ihmistuntemusta. Ja ehkä ennen kaikkea itsensä tuntemista – sen verran, että osaa astua syrjään, kun on toisen aika astua esiin.

Tulevaisuuden johtajalla on yksi suu ja kaksi korvaa

Meidän ajassamme ei enää toimi johtamismalli, jossa yksi puhuu ja muut toteuttavat. Tulevaisuuden johtajuus ei nojaa hierarkiaan vaan merkitykselliseen vuorovaikutukseen ja jaettuun johtajuuteen.

Tutkimuksissa puhutaan yhä useammin palvelevasta johtajuudesta (Greenleaf, 2002; Northouse, 2021) ja jaetusta johtajuudesta (Pearce & Conger, 2003) – tavoista, joissa johtaja ei ole kaiken keskellä, vaan tukijana, suunnan näyttäjänä ja mahdollistajana. Johtajuus ei siis katoa – se muuttuu inhimillisemmäksi.

Palveleva johtajuus ei tarkoita nöyristelyä tai itsensä unohtamista, vaan syvintä ammatillista rohkeutta. Se tarkoittaa vastuun kantamista ilman kruunua ja näkyvyyttä ilman egon vaatimusta. Se tarkoittaa kuuntelemista silloinkin, kun tekisi mieli puhua.

Romano Mission kaltaisessa järjestössä, joka tekee työtä ihmisarvon, osallisuuden ja toivon puolesta, ei voi olla muuta vaihtoehtoa. Meidän on rakennettava kulttuuria, jossa johtaminen on yhteinen tehtävä. Jaettu. Läpinäkyvä. Inhimillinen ja arvojensa suhteen tinkimätön.

Jos joskus huomaa johtajuutensa näyttävän enemmän urakiipeilyltä kuin yhteisön rakentamiselta, on hyvä pysähtyä. Ja ehkä päivittää se Teams-taustakuva, jossa seisoo kädet puuskassa “Executive Leader” -tekstin alla. Johtajuus ei ole kuva, vaan käytös.

Johtajuus tehdään arjessa – ei juhlapuheissa

Suurimmat johtamisteot eivät usein näytä miltään. Ne ovat pieniä huomioita, pysähtymistä toisen viereen, läsnäoloa, jota kukaan ei varsinaisesti vaadi – mutta joka jää mieleen.

Kyky sanoa “Miten voin auttaa?” silloin, kun toinen ei osaa pyytää. Kyky antaa palaute lempeästi, mutta rehellisesti. Kyky olla hiljaa ja kuunnella. Ja ehkä vaikein kaikista: kyky muuttaa omaa näkökulmaa, kun joku tiimiläinen tuo pöytään paremman.

Tutkimukset (Edmondson, 2019) osoittavat, että psykologinen turvallisuus on yksi tehokkaiden tiimien tärkeimmistä ominaisuuksista. Ja se ei synny juhlapuheilla. Se syntyy teoilla, jotka osoittavat: “Olet tärkeä.”

Johtajuus on arkinen teko, joka rakentaa luottamusta – joka kestää kiireet, kriisit ja kahvikoneen hajoamisen. Yksinkertaisimmillaan se on vierellä seisomista, kun ympärillä pauhaa.

Johtajuus ei ole rooli – se on suhde

Tämä ei ollut vain lomareflektio tai johtamiskirjojen inspiroima kirjoitelma. Tämä oli muistutus myös itselleni. Siitä, miksi tätä työtä tehdään – ja miten haluan sitä tehdä.

Johtajuus oli minullekin nuorempana titteli. Mutta jo hyvin varhaisessa vaiheessa – kiitos mentoreiden – se muuttui tavaksi olla toisten kanssa. Se ei näy nimikyltissä, mutta sen kyllä tunnistaa. Ja se mitataan lopulta siinä, millaisen jäljen jätät – ei organisaatiokaavioon, vaan ihmisten mieleen.

Kun nyt ajattelen Romano Missiota vahvistuu minussa ajatus, ettei se järjestönä tarvitse lisää auktoriteettia. Niitä on historian siivillä ollut toinen toistaan diktaattorimaisempia. Me tarvitsemme lisää tilaa kohdata, kuunnella ja kasvaa yhdessä. Ja siihen tarvitaan johtajia, jotka eivät pelkää palvella.

Mertsi Ärling – lomaa, johtajuuskirjoja ja inhimillistä ajattelua arvostava Romano Mission toiminnanjohtaja, joka uskoo, että suurin johtajuus piilee kyvyssä palvella – ja siinä, että osaa välillä nauraa itselleen matkan varrella.

Lomakirjallisuuden lähteellä:

  • Blanchard, K., Hodges, P. & Hendry, P. (2021). Paras esikuva johtajuudesta. Päivä
  • Brown, B. (2018). Rohkaiseva johtaja. Rehellisiä keskusteluja, sydänlähtöistä toimintaa ja rohkeita päätöksiä. Viisas elämä.
  • Sinek, S. (2022). Kysy ensin miksi. Parhaat johtajat innostavat muuttamaan maailmaa. Viisan elämä.
  • Edmondson, A. C. (2019). The Fearless Organization: Creating Psychological Safety in the Workplace. Wiley.
  • Greenleaf, R. K. (2002/1977). Servant Leadership: A Journey into the Nature of Legitimate Power and Greatness. Paulist Press.
  • Northouse, P. G. (2021). Leadership: Theory and Practice (9th ed.). Sage Publications.
  • Pearce, C. L. & Conger, J. A. (2003). Shared Leadership: Reframing the Hows and Whys of Leadership. Sage Publications.
  • Lahtinen, V. & Ruohotie-Lyhty, M. (2023). Ihmislähtöinen johtaminen koulussa ja työelämässä. PS-kustannus.
  • Auvinen, T. & Lämsä, A.-M. (2022). “Jaettu johtajuus muuttuvassa organisaatiokulttuurissa.” Hallinnon Tutkimus, 41(2).
  • Kouzes, J. M. & Posner, B. Z. (2017). The Leadership Challenge. Wiley.

Monimuotoinen Suomi – Koulutuskokonaisuus, joka koskettaa ja kasvattaa moninaisuusosaamista

/ , /

Monimuotoinen Suomi – älä kohtaa kulttuuria vaan ihminen

Koulutuskokonaisuus, joka koskettaa ja kasvattaa moninaisuusosaamista

Romano Missio koulutti huhtikuun alussa kahden hyvinvointialueen ja kaupunkien viranomaisia – yhteensä noin 140 ammattilaista. Osallistujat edustivat laajasti kuntien ja hyvinvointialueiden eri toimialoja. Koulutuksessa käsiteltiin romaniväestön yhdenvertaisuutta, palveluiden saavutettavuutta sekä sitä, kuinka kohdata ihminen hänen omista lähtökohdistaan käsin.

🔍 Tulokset puhuvat puolestaan:

  • 95 % osallistujista koki saaneensa uusia näkökulmia ja osaamista.

  • Yleisarvosana koulutuksesta: 9,1 / 10.

  • Monet toivoivat jatkoa ja koulutuksen laajempaa levittämistä.

💬 Osallistujien palautteita:
  • ”Todella mielenkiintoinen iltapäivä. Hyvät luennoitsijat.”
  • ”Vetäjät olivat avoimia ja esimerkit auttoivat ymmärtämään romanikulttuurin erityispiirteitä paremmin.”
  • ”Sai osaamista ja ymmärrystä romaniväestön tilanteesta, palvelutarpeista ja kulttuurisista erityispiirteistä.”
  • ”Mielekästä ulosantia, jaksoi kuunnella vaikka oli 3h Teams. Sain uusia työkaluja arkeen.”
  • ”Mertsi Ärling oli vangitseva, huumorintajuinen ja asiantunteva – osasi ottaa yleisön mukaan!”
  • ”Oli tärkeää, että romanit itse olivat äänessä. Sai esittää kysymyksiä rohkeasti.”
  • ”Tätä viestiä pitäisi saada levitettyä kaupungissamme!”
  • ”Hyvät puhujat. Tällainen tietopaketti pitäisi olla kaikkien hyvinvointialueiden ja kuntien työntekijöiden nähtävillä.”

Monimuotoisuus ei saa jäädä vain yksittäisten työntekijöiden vastuulle – vahvista koko työyhteisösi osaamista kutsumalla Romano Mission kouluttajat paikalle. Me puhumme ihmisistä ihmisinä – kulttuurien yli mutta yksilöitä kunnioittaen.

Varaa koulutus nyt työyhteisöllesi ja vie yhdenvertaisuus uudelle tasolle.

📩 Ota yhteyttä:
toimisto@romanomissio.fi
040 509 23 07
Mertsi Ärling
toiminnanjohtaja

Romanien päivä 8.4. on myös suomalaisen yhteiskunnan peili – näemmekö ongelman vai mahdollisuuden?

/ , /

8. huhtikuuta vietetään romanien kansainvälistä päivää. Se ei ole pelkkä juhlapäivä – se on maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen testi.
Se kysyy meiltä kaikilta – ja erityisesti niiltä, jotka käyttävät valtaa: missä todella menemme yhdenvertaisuudessa, tasa-arvossa ja ihmisarvon toteutumisessa?

Romanien päivä ei ole vain romanien juhla. Se on peili. Se näyttää, keitä todella olemme yhteiskuntana, ja mitä arvoa annamme ihmiselle hänen syntyperänsä perusteella. Se kysyy myös romaniyhteisön jokaiselta jäsentä, mitä itsekukin on tehnyt ja valmis tekemään yhteisen hyvän eteen. Peili kysyy suoraan meiltä kaikilta: näemmekö ongelman – vai mahdollisuuden?

Historia, joka ei ole ohi

Romanit ovat osa Suomen historiaa – yli 500 vuoden ajalta. Se on tarina vainoista, karkotuksista, suljetuista ovista, ja silti myös sitkeydestä ja kulttuurisesta ylpeydestä. Mutta se ei ole vain historiaa. Se on läsnä tässä päivässä – työhaastatteluissa, vuokra-asuntohakemuksissa, koulun käytävillä ja lehtiotsikoissa.

Silti jokaisen väitteen rinnalle löytyy todisteita siitä, että yhteiskunta ei kohtele meitä yhdenvertaisina. Että romaninimi voi edelleen sulkea ovia ennen kuin niitä on ehditty koputtaa. Että meihin liitetään rikollisuus, häiriökäyttäytyminen, aggressiivisuus – ilman mitään muuta perustetta kuin syntyperä. Unohdamme, että Suomessa on 502 Mertsi nimistä henkilöä, ja jokainen heistä ei edusta toisiaan.

”Lopettakaa tappaminen ja muuttakaa omaan maahanne”

Saan tämän tästä kirjeitä ja viestejä, jotka tiivistävät yhteiskunnan jakolinjoja brutaalilla rehellisyydellä. Tässä yksi esimerkki:

“Sanoin jo aiemmin, että parannus on tehtävä heimon perinnerasitteista – murhanhimosta, varkauksista, petoksista… Ennen oli mora, nyt aseet. Teillä on suuri ja järkyttävä sisäinen ongelma.”
“Varatkaa erämaa-alueita tapojenne toteuttamiseksi. Sellaisia, joissa luodeista ei ole vaaraa muille ihmisille.”

Tällaista on olla romani Suomessa vuonna 2025. Tällaisina hetkinä kysyn: onko tämä se tasa-arvon mallimaa, jona Suomea ylpeästi maailmalla esitämme?

Kyllä, meillä on ongelmia ja osa niistä on isojakin – niin kuin jokaisella yhteisöllä

Romaniyhteisössä on sisäisiä haasteita. Meillä on joukko nuoria ja nuoria aikuisia, jotka ovat syrjäytyneet, päihteiden orjia ja joilla ei ole kiinnittymistä yhteiskuntaan tai edes omaan kulttuuriinsa. Meillä on rikollisuutta, huumeita, väkivaltaa. Mutta tiedätkö mitä? Se ei ole pelkästään romanien ongelma. Se on koko suomalaisen yhteiskunnan ongelma ja jopa koko maailman. Se on tulos vuosikymmenten syrjäyttämisestä, pelosta, katseiden välttämisestä ja kohtaamattomuudesta vain joitakin mainitakseni.

Tämä ei tarkoita, että virheitä tulisi selittää pois, ei tietenkään. Voin olla melkoisen hullu mutta en tyhmä. Meidän(kin) pitää katsoa myös itseämme kriittisesti. Meidän(kin) on vahvistettava yhteisön – mutta myös jokaisen yksilön – sisäistä vastuunottoa, kasvatusta, henkistä johtajuutta – ja kyllä, myös rohkeaa puuttumista niihin ilmiöihin, jotka nakertavat meiltä sisältäpäin. Mutta yksikään yhteisö ei nouse ilman liittolaisia. Ilman mahdollisuuksia. Ilman luottamusta ja sitä kuuluisaa “toista mahdollisuutta”, jonka pääväestön nuori saa romania helpommin.

Ratkaisuja on – mutta halutaanko niitä oikeasti?

On helppo osoittaa sormella, jopa minunkin. Vaikeampaa on kysyä, mitä itse voi tehdä. Siksi esitän nyt kysymyksiä, erityisesti vaalien alla:

  • Miksi romanien oppimisen tuen tarve edelleen ohitetaan koulujärjestelmässä vaikenemalla?

  • Miksi kulttuurinen lukutaito ei ole velvoittavaa opettajakoulutuksessa, poliisikoulussa tai viranomaisvalmennuksissa?

  • Miksi työnantajat voivat yhä suodattaa nimen perusteella hakemuksia ilman seuraamuksia?

Me tarvitsemme investointeja – koulutukseen, työllistymiseen, lapsiperheiden tukemiseen, kieleen, kulttuuriin ja yhteisön sisäiseen voimaannuttamiseen. Ja kyllä, tarvitsemme päättäjiä, jotka eivät pelkää olla epäsuosittuja puolustaessaan vähemmistöjen oikeuksia.

Romanit eivät kaipaa sääliä – me tarvitsevat tilaa ja vastuuta

Me emme kaipaa jalustalle nostamista, säälipisteitä, hyväntekeväisyyttä tai juhlapuheita. Me tarvitsemme verbejä ja näkyväksi tulemista. Että meidät kohdataan ihmisinä – ei pelkkinä ongelmina. Me tarvitsemme mahdollisuuksia, joita ei oteta pois ennakkoluuloilla ennen kuin olemme edes saaneet ne käsiimme.

Kulttuurinen erityisyys ei ole uhka – se on voimavara. Mutta sitä ei voi käyttää suojakilpenä rikoksille tai vastuuttomuudelle. Ei yhteisön sisällä, eikä ulkopuolelta. Meidän on rakennettava siltoja – mutta molempien puolien on oltava mukana.

Tasa-arvo ei ole valmis – eikä tule koskaan valmiiksi ilman tahtoa

Romanien kansainvälinen päivä on muistutus siitä, että tasa-arvo sekä yhdenvertaisuus ovat vielä keskeneräinen matka. Ja juuri nyt, vaalien kynnyksellä, se kysyy meiltä: Millaista yhteiskuntaa me haluamme rakentaa? Oikeudenmukaista – vai vain näennäisesti tasa-arvoista?

”Romanit eivät kaipaa erityiskohtelua – he vaativat yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Ja sitä meiltä odotetaan: rohkeutta katsoa peiliin ja toimia sen mukaan, mitä näemme.”

Kulttuurinen osaaminen ei ole lisätaito – se on ammattitaitoa

Monimuotoistuvassa Suomessa kulttuurinen lukutaito on keskeinen osa asiantuntijuutta. Opettajilla, sairaanhoitajilla, sosiaalityöntekijöillä, papistoilla ja viranomaisilla on vastuu kulttuurisesti sensitiivisestä toiminnasta. Romanikulttuuriin kuuluu omat arvonsa ja logiikkansa – kuten kunnioitus, häveliäisyys ja puhtaus – joiden ymmärtäminen mahdollistaa turvallisen ja kunnioittavan vuorovaikutuksen. Romanit eivät kuitenkaan oleta, että muut oppivat heidän kulttuurinsa ulkoa. He toivovat tulla kohdatuksi ihmisinä. Yksilöinä. Tasavertaisina kansalaisina.

Käyttämätön voimavara

Romanien koulutustaso on kasvanut nopeasti. Yhä useampi nuori romani hakeutuu koulutukseen, rakentaa uraa ja haluaa vaikuttaa. Heissä on valtava määrä potentiaalia – kasvatuksen ja opetuksen asiantuntijoita, kulttuurin ja taiteen tekijöitä, johtajia ja kehittäjiä. Silti moni joutuu pysähtymään työnhaussa sukunimen kohdalla. Syrjintä piiloutuu hiljaisuuteen, katseisiin ja valintoihin, joita ei koskaan perustella ääneen.

Mitä tämä yhteiskunta menettää, kun se ei näe romanien potentiaalia? Vastaus on yksinkertainen: paljon! Sillä emme puhu marginaalista, vaan ihmisistä, joiden panos voisi olla ratkaiseva juuri nyt, kun tarvitsemme osaamista ja uudenlaista ajattelua enemmän kuin koskaan.

Yhdenvertaisuus ei ole vain romanien taistelu – tämä on meidän kaikkien tilaisuus

Romanien kansainvälinen päivä ei ole pelkkä symboli. Se on yhteiskunnallinen muistutus siitä, että emme ole valmiita. Että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät tapahdu itsestään. Että jokaisella on vastuu katsoa peiliin ja kysyä: mitä minä näen – ja mitä olen valmis tekemään? Romanien tarina Suomessa ei ole vain menneisyyttä – se on elävä kertomus kestävyydestä, uudesta alusta ja toivosta. Nyt kysymys kuuluu: rakennammeko yhdessä sen jatkoa?

Romanien historia on meidän historiamme. Heidän tulevaisuutensa on meidän yhteinen tulevaisuutemme.

Avain – symboli luottamuksesta, mahdollisuuksista ja rinnalla kulkemisesta

/ , /

Hyvää kevään alkua täältä Helsingin Naisten Kulmalta!

Siitä onkin vierähtänyt aikaa, kun viimeksi olen kirjoittanut blogia. Kirjoittaminen on minulle edelleen hieman haastavaa – se vaatii oman aikansa ja keskittymisensä, että pystyy pysähtymään ja pohtimaan, mistä haluaa kirjoittaa. Viimeksi kerroin hieman siitä, miten olen päätynyt romani naisvankityön pariin ja millaisia ajatuksia se on minussa herättänyt. Kerroin myös hieman koulutus- ja työtaustastani.

Muutimme jonkin aikaa sitten uusiin tiloihin Malmille. Aluksi kutsuimme paikkaa ”Hanketaloksi”, sillä virallista nimeä ei ollut vielä päätetty. Nyt uusi nimi on löytynyt: vaikka ”Naisten Kulma” säilyy edelleen osana kokonaisuutta, virallinen nimi on Missiokeskus. Samoissa tiloissa toimii useita Romano Mission hankkeita, ja näin tiloja voidaan hyödyntää monipuolisesti eri tarkoituksiin Mission sisällä.

Kirjoitusaihetta miettiessäni mieleeni nousi muutama päivä sitten vahvasti sana avain. Olen pyöritellyt sitä mielessäni, ja kuluneiden kuukausien aikana työssäni on ollut monia tilanteita, joissa olen saanut olla asiakkaiden elämässä avainasemassa – auttamassa ja tukemassa vaikeissa hetkissä.

Avain voi symboloida monia asioita rikostaustaisten romaninaisten kanssa tehtävässä työssä. Se voi edustaa luottamusta, joka on keskeinen osa työtäni. Luottamuksen kautta voin olla avaamassa ovia heidän elämässään – mahdollistamassa asioita, tukemassa päätöksiä ja luomassa turvallista tilaa.

Voin olla avainasemassa siinä, että jokin tärkeä tapaaminen onnistuu ja nainen tulee aidosti kuulluksi ja kohdatuksi. Avain voi symboloida myös oikeudenmukaisuutta ja oikeuksia – autan rikostaustaisia naisia saamaan äänensä kuuluviin ja puolustamaan oikeuksiaan yhteiskunnassa.

Avain voi edustaa myös mahdollisuuksia, joita työni – ja meidän työmme – voi tarjota rikostaustaisille naisille: koulutus, työ, sosiaalipalvelut. On ollut hienoa nähdä, miten naiset onnistuvat ja miten merkityksellistä työtä me teemme. Työskentelemällä ja työstämällä asioita voimme tukea naisia löytämään omat voimavaransa ja mahdollisuutensa. Tarvitaan rinnalla kulkijoita, jotka luovat uskoa niin, että nainen alkaa uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa.

Monien naisten kanssa luottamussuhde on alkanut jo vankeusaikana. He ovat tulleet Naisten Kulmaan suorittamaan koevapauden toimintavelvoitetta, josta polku on jatkunut työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan. Näin aika Missiokeskuksessa on tukenut heidän arkeaan ja luonut rutiineja. Työtoiminta on tuonut sisältöä viikkoihin ja toiminut suojaavana tekijänä rikoksettomaan ja päihteettömään elämään siirtymisessä.

Avainasemassa on myös riittävä aika olla tuen piirissä. Monilla naisilla on herännyt halu kouluttautua tai siirtyä työelämään. Meillä on useita naisia, jotka ovat valmistuneet ammatteihin. Osa on löytänyt tukensa seurakuntayhteydestä – yksi naisista on parhaillaan aktiomatkalla ja opiskelee lähihoitajaksi.

Olemme todella ylpeitä näistä naisista ja heidän tekemästään työstä itsensä kanssa. Vertaistuen merkitys on ollut merkittävä – se on auttanut vaikeina hetkinä ja tarjonnut toivoa.

Rikostaustaiset naiset kokevat usein syvää häpeää, joka vaikuttaa heidän itsetuntoonsa ja heikentää itseluottamusta. Mikäli taustalla on rikollisuutta ja päihdeongelmia, häpeä on usein vieläkin syvempi. Häpeä voi estää näkemästä omia vahvuuksia ja kykyjä. Se vaikuttaa siihen, miten nainen näkee itsensä – epäonnistuneena, arvottomana. Menneisyyden nähdään määrittävän tulevaisuuden, mikä estää uskomasta omiin kykyihin.

Eräs nainen pyysi minua mukaan palaveriin, jota hän jännitti paljon. Hän sanoi, että minun läsnäoloni helpottaa, koska hän voi luottaa minuun ja minä pystyn selkokielellä sanoittamaan tavoitteet ja odotukset. Tämä on hyvin yleistä – viranomaiskohtaamiset jännittävät, ja työntekijöiden kieltä voi olla vaikea ymmärtää. Häpeän ja jännityksen takia nainen saattaa olla täysin lukossa, eikä muista lopuksi mitään siitä, mitä sovittiin tai mitä häneltä odotetaan.

Tämä olisi tärkeää huomioida myös viranomaistasolla – me tulemme hyvin erilaisista taustoista. Joskus pelkkä muistilappu ranskalaisin viivoin voi auttaa. Viralliset lomakkeet ja kapulakieli ovat vaikeita kenelle tahansa. Moni pelkää edes avata virallista postia, ja kirjeet jäävät lukematta. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että voimme olla tukena ja sanoittaa asiat selkokielellä. Koen vahvuutena myös sen, että pystymme havainnoimaan asiakkaan tunnetilaa – näemme, jos jokin jää epäselväksi tai jos hän tarvitsee rauhoittelua.

Näitä tilanteita tulee melko usein, ja siksi rinnalla kulkeva palveluohjaus on tärkeä osa työtämme. Kaikkia emme tietenkään voi tukea, eikä kaikki koe tarvitsevansa apua. Mutta itse koen arvokkaana, jos olen voinut edes yksittäistä ihmistä auttaa.

”Kun voimme rakastaa särkynyttä ja keskeneräistä itseämme, voimme rakastaa kärsivää ja keskeneräistä lähimmäistämme.”
– Tarja Vilppola

Lämmöllä ja kevätterveisin,
Kati