Vieraskynä, Leena Rauhala
Samat oikeudet kuuluvat kaikille
Jokainen ihminen on luotu ainutkertaiseksi ja samanarvoiseksi yksilöksi kykyihin, ominaisuuksiin tai tuottavuuteen katsomatta. Siksi ihmisarvo on aina ehdoton ja täysi, se ei ole suhteellinen käsite. YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus syntyi, kun toisen maailmansodan jälkeen kansakunnat halusivat varmistaa, ettei sellaisia kauhuja enää pääsisi valloilleen. ”Ei koskaan enää” olikin kantavana ajatuksena, kun YK perustettiin vuonna 1945, sekä kolme vuotta myöhemmin kaikkien maailman valtioiden yhteisessä ihmisoikeuksien julistuksessa.
Toisen maailmansodan Saksassa natsit tuhosivat järjestelmällisesti tarkkaan määrittelemiään ihmisryhmiä, ja myös muita kuin juutalaisia joutui näiden vainojen kohteeksi. Lukemattomia romanejakin joutui keskitysleireille. Nämä ihmisoikeuksien loukkaukset olivat täysin käsittämättömiä ja ne on moneen kertaan julkisesti tuomittu. Kuitenkin jonkinlaisena ihmisoikeusloukkauksena on pidettävä myös sitä, ettei Saksan valtiovalta vieläkään ole antanut täyttä tunnustusta natsien toteuttamasta romanien vainoamisesta.
Toisen maailmansodan kokemuksien seurauksena YK päätti ihmisoikeuksien julistuksen kantavaksi ajatukseksi sen toisen artiklan. Siinä määrätään yksiselitteisesti, että ”jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”
YK:n julistukseen perustuu myös Euroopan ihmisoikeussopimus, ja samat oikeudet määritetään Suomen perustuslaissakin. Lait ja sopimukset eivät kuitenkaan aina toteudu, kuten maailman uutisia seuratessamme usein joudumme toteamaan. Myös lähempänä, täällä Suomessa ihmisoikeuksien toteutumisessa on parantamisen varaa. Esimerkiksi epäkohdasta jota täällä on vasta viime aikoina parannettu sopii uutisointi: aiemmin kielteisten uutisten yhteydessä raportoitiin henkilön mahdollinen vähemmistöstatus, vaikka sillä ei olisi ollut rikkomuksen kanssa mitään tekemistä. Myöhemmin ymmärrettiin, että tällainen uutisointi on omiaan lisäämään ennakkoluuloja.
Vielä voimissaan sen sijaan on eräs toinen selvä ihmisoikeuksien julistuksen hengen vastainen käytäntö. Monilla työpaikoilla suhtaudutaan työnhakutilanteissa edelleen syrjivästi romaneihin. Ennakkoluuloista kerrotaan pahimmillaan jopa ääneen, kuten romanit.fi -nettisivustolla kerrottu koskettava esimerkki siivoustyötä hakeneesta naisesta kertoo. Tämä siitä huolimatta, että yhdenvertaisuuslain 2 ja 6§ kieltävät yksiselitteisesti syrjinnän tällaisessa tilanteessa.
Kehitettävää ihmisarvon ja ihmisoikeuksien edestä riittää siis vielä Suomessakin. Ihmisoikeuksien edistäminen on poliittisella tasolla käytännössä hyvää tarkoittavien lakien säätämistä. Käytännössä ihmisoikeudet eivät kuitenkaan voi toteutua ilman jokaisen meistä omaa panosta niiden hyväksi. Lakeja kuten yhdenvertaisuuslakia on noudatettava, mutta ihmisoikeuksien kunnioittaminen ulottuu vielä paljon pidemmälle kuin lain edellytykset. Loppujen lopuksi kyse on hyvin henkilökohtaisesta ja samalla kuitenkin yksinkertaisesta periaatteen ymmärtämisestä – jokainen meistä on Jumalan luomana yhtä arvokas kuin minäkin. Roomalaiskirje (15:2) kiteyttää saman kultaisen säännön toimintaohjeeksi: ”Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä.”
Leena Rauhala
Vieraskynä, Mertsi
Tervehdys lukijani,
Tätä kirjoittaessani pihalla sataa vettä ja näyttää hieman synkeältä, noh kaikesta huolimatta on mahtavaa kun jo useamman kuukauden ajan on saanut todeta että, jälleen on se vuodenaika jolloin valo voittaa. Olemme aivan kesän kynnyksellä ja se näkyy ympärillämme jo monin tavoin. Luonto muokkautuu kesän kukoistukseen kovaa vauhtia. Tapasin tuossa joitakin aikoja sitten erään henkilön aivan sattumalta eräässä toritapahtumassa, siinä kahvia juodessamme hän kysyi minulta toisaalta hyvinkin hankalan kysymyksen. Mikä elämän tarkoitus on? Tästä kysymyksestä syntyi pitkä keskustelu josta voisi sanoa että, keskustelimme elämästä ja olemisesta taivaan ja maan välillä. Tuo keskustelu jäi mieleeni ja jälleen huomasin elämän olevan moninaista, se kulkee kuin vuodenajat täällä pohjolassa, välillä paistaa ja toisinaan on harmaampaa.
Tuohon kysymykseen, joka oli ikään kuin koko ajan taustalla, sain tuotua jossain vaiheessa myös raamatun ja Jumalan. Siinä keskustelussamme huomasin, ettei tälle henkilölle ollut outoa se, kun ilmaisin että mielestäni elämäntarkoitus syvimmillään on yksinkertaisesti elää ja löytää yhteys Jumalaan. Sain kertoa hänelle, kuinka itse olen löytänyt elämälleni sisältöä juuri siitä mihin Jumala ihmisen alun perin tarkoitti, elämään hänen yhteydessään. En tiedä oliko tälle henkilölle kristillisyys entuudestaan tuttua, huomasin hänen olevan kuitenkin syvällinen ajattelija. No hän sitten jatkoi matkaansa mutta, minä jäin miettimään keskusteluamme jossa esille nousi toinenkin kysymys, mitäs sen jälkeen kun on yhteys Jumalaan?
Tuohonhan on helpompi vastata, elää siinä ja palvella Jumalaa. Mitä Jumalanpalveleminen sitten on? Me jotka olemme löytäneet yhteyden Jumalaan ja sanomme itseämme kristityiksi, tämä on selvää, seurakunta yhteys, raamattu ja rukous, niin ja tietysti evankeliointi. Kyllä nuo kaikki ovat sitä johon raamattu ohjaa, raamattu ja Jeesus antavat kuitenkin toistakin näkökulmaa Jumalanpalvelemisesta. Raamatun mukaan Jumalanpalvelus on usein sitä että me palvelemme niitä ihmisiä jotka elävät siinä vaikutusalassa jossa me itse olemme. Jaakobin kirjeen ensimmäisessä luvussa Jumalanpalvelus on käydä katsomassa orpoja ja leskiä, käydä katsomassa tarkoittaa tässä kohden huolenpitoa. Eli todellinen Jumalanpalvelus on muutakin kuin sanoja, se on tekoja lähimmäisen hyväksi johon Kristuksen rakkaus ohjaa. Jeesus opettaa aikalaisiaan samansuuntaisesti Matteuksen evankeliumin 25:40 ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Eli Jeesuksen seuraaminen ja häntä palveleminen onkin monesti toisten ihmisten palvelemista. Se ei välttämättä ole aina suuria tekoja, toisinaan pelkkä ”kuulijana” oleminen toiselle henkilölle riittää. Kristityn ei siis tarvitse olla ”pappi” ollakseen Jumalanpalvelija. Riittää kun näkee ympärillä olevat ihmiset ja suostuu levittämään sitä siunausta josta itse on tullut osalliseksi. Joskus se voi olla aineellista mutta, se on sitä että me osoitamme lähimmäiselle rakkautta jonka Jumala vaikuttaa.
Mertsi Roth
Espoo
Toiminnanjohtajan tervehdys
Romano Missio on vuosikymmenten aikana tehnyt pitkäjänteistä työtä romanien aseman edistämiseksi. Se on pyrkinyt vaikuttamaan pääväestön asenteisiin, vähentämään romanien kokemaa eriarvoisuutta ja lisäämään osallisuutta koulutuksen ym. sosiaalisen aseman kohoamisen myötä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on viime vuosien aikana tapahtunut suuria muutoksia mm. poliittisessa päätöksenteossa. Selkeästi on nähtävissä muutosten kauaskantoiset seuraukset, ne ovat lisänneet kansalaisten epävarmuutta ja turvattomuutta. Romano Missio on toiminut taloudellisesti suurien haasteiden keskellä, olemme kuitenkin pyrkineet omalta osalta vastaamaan ihmisten ahdinkoon ja hätään. Teemme huomionarvoista työtä kaikkein syrjäytyneimpien, heikossa asemassa olevien kanssa. Järjestön tekemä lastensuojelutyö on edelleenkin arvokkain ja vaativin työmuotomme. Lähes 10 vuotta olemme tehneet valtakunnallista vankilatyötä romaninaisvankien rikolliskierteen katkaisemiseksi voimaannuttamalla heitä saamaan uudelleen otteen elämästä. Olemme panostaneet perhe- ja nuorisotyöhön STEA:n avustamien projektien välityksellä.
Romano Mission yhteiskunnallinen painoarvo on vuosien aikana lisääntynyt. Saamme runsaasti hyvää palautetta tekemästämme työstä eri viranomaisilta, yhteistyötahoilta, romaneilta sekä eri kohderyhmiltä. Olemme päässeet mukaan uusille vaikuttamisen foorumeille, meidän asiantuntemustamme kysytään ja työntekijöitämme pyydetään luennoimaan ja osallistumaan puhujina eri ajankohtaisiin tapahtumiin ja seminaareihin.
Vuosien ajan järjestön talous on ollut haasteellinen. Olemme tehneet vanhoihin kiinteistöihimme suuria remontteja, jotka ovat vaikeuttaneet talouttamme. Omavaraisuusasteemme kehitys on järjestön tämän hetkinen epävarmuustekijä, johon meidän on suhtauduttava vakavasti ja tarvitsemme pitkäjännitteistä suunnitelmallisuutta talouden tasapainottamiseksi.
Nuorten ahdinko pysäyttää
Kansalaisten kokema turvattomuus yhteiskunnassamme, osoittaa selvästi, että järjestötoiminnalle on suuri tarve. Syrjäytyneisyys, yksinäisyys, huono-osaisuus, perheiden ja nuorten ahdinko tuovat toimintamme keskuuteen uusia asiakkaita ja tulevaisuuden haasteita.
Meillä on erityisen suuri huoli romaninuorista, jotka olemme kadottaneet huumeille sekä muille päihteille. Viime vuosien aikana nuorten keskuudessa on ollut toista sataa yliannostukseen liittyvää kuolintapausta. Olemme järjestäneet keskustelutilaisuuksia, joissa on ollut paikalla poliiseja, vartijoita ja muiden järjestöjen edustajia. Teemme pääkaupunkiseudulla jalkautuvaa katutyötä yhteistyössä muiden katunuorisotyötä tekevien järjestöjen kanssa. Hätä ja tarve on kuitenkin valtakunnallinen. Nyt tarvittaisiin aikuisia ihmisiä apuun. Omalla paikkakunnalla tulisi kokoontua ja yhdessä pohtia miten nuoria voisimme tukea ja auttaa, että saisimme näin huolestuttavan kehityksen katkeamaan.
Vaativista uhkakuvista huolimatta, katson Romano Missio ry:n tulevaisuuteen myönteisesti. Meillä on hyvä hallitus, vastuutta kantava puheenjohtajisto sekä työllensä antautunut, kehittämishaluinen ja sitoitunut henkilöstö. Työmme erikoisuus ja ainutlaatuisuus romanityön asiantuntijatahona vaatii työntekijöiltä paljon.
Olen etuoikeutettu saadessani johtaa tätä joukkoa. Lämmin kiitos missiolaiset panoksestanne, kiitos STEAlle ja muille tukijoillemme, kiitos myös Romano Mission työn ystäville! Ennen kaikkea haluan kiittää Taivaan Isää huolenpidosta ja johdatuksesta, jota olemme työssämme saaneet kokea kulkiessamme kappaleen matkaa rohkaisua ja tukea tarvitsevien lähimmäisten rinnalla.
”Meillä kaikilla on kyky tuottaa iloa – kuuleva korva, näkevä silmä, ojennettu käsi!”
Yhteistyöterveisin
Tuula Åkerlund
