Meitä Romano Mission työntekijöitä pyydettiin kirjoittamaan jokainen vuorollamme blogiin. Ajattelin kertoa teille tarinani siitä, miten päädyin työskentelemään Romano Missiossa. Tämä tarina on minulle tärkeä, sillä se on ensisijaisesti todistus Jumalan suunnitelmasta elämässäni ja siitä, että mitä tahansa voi tapahtua, kun uskaltaa luottaa koko tulevaisuutensa korkeimman käsiin.

Ensiaskeleet palvelutyössä romaniyhteisön hyväksi

Palataan vuoteen 2010. Rukoilin tuolloin yhden minulle tärkeän esirukoilijan kanssa, ja kerta toisensa jälkeen rukouksissa puhuttiin tulevasta palvelutehtävästä romaninaisten rinnalla kulkijana, haavojen sitojana ja auttajana. Rehellisesti sanottuna en oikein tiennyt, mitä ajatella – ajattelin, että tässä täytyy olla jokin virhe. En uskonut, että minusta olisi ketään auttamaan, enkä kokenut olevani valmis. Kärsin paniikkihäiriöistä ja ahdistuksesta, enkä pitänyt esiintymisestä tai esillä olemisesta, joten ajatus romanikentällä työskentelystä tuntui mahdottomalta. Pelkkä ajatus ihmispaljouteen menemisestä ahdisti minua silloin kovasti.

”En olisi koskaan hakenut romanikentälle töihin, ellei kutsu olisi tullut korkeammalta.”

Koettelemusten ja uskon vahvistumisen vuodet

Rukouksissa pyysin Jumalalta jotain muuta merkkiä tai neuvoa liittyen elämäntilanteeseeni, mutta useimmiten sain vastaukseksi muistutuksen tulevasta palvelutehtävästä. Myös muualta tuli vahvistuksia samaan suuntaan, mutta en ottanut asiaa silloin sen vakavammin, vaan jatkoin elämääni. Noiden vuosien aikana koin monia myrskyjä, eikä mielessäni ollut kenenkään muun auttaminen – hyvä, että sain omat asiani hoidettua. Riipuin kuitenkin uskossani, vaikka välillä heikostikin. Yritin kulkea Jumalan suunnitelmassa, ottaa uskonasiat tosissani ja olla kuuliainen pienissäkin asioissa.

Uusi suunta perhetyössä – Eväitä Arkeen -projekti

Vuonna 2016 olin valmistunut lähihoitajaksi ja työskentelin työkokeilussa mielenterveyskuntoutujien yksikössä. Minulle oli luvattu suullisesti palkkatuettu työpaikka elokuussa, ja olin saanut myös uuden asunnon usean vuoden jälkeen. Aiempi asuntoni oli ollut homeongelmainen, ja olimme sairastelleet siellä jatkuvasti lapseni kanssa. Juuri kun ajattelin, että elämä alkaa vihdoin sujua, sain työpaikalta puhelun. Minulle kerrottiin, että he eivät voisi palkata minua, koska palkkatuen määrä ei riittäisi kattamaan palkkaani. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan työtä.

Paniikki alkoi hiipiä mieleeni – muutto oli edessä, eikä minulla ollut takuuvuokraa tai riittävästi rahaa kalliin vuokran maksamiseen. Rukoilin jälleen. Muutama viikko työn peruuntumisen jälkeen olin ystävieni kanssa kauppakeskuksessa, kun silloisen toiminnanjohtajan, Tuula Åkerlundin, puhelu yllätti minut. Emme olleet puhuneet tai nähneet vuosikausiin. Tuula kertoi, että Romano Missiolla oli vapautunut työpaikka kolmeksi kuukaudeksi, syyskuusta joulukuun loppuun, ja kysyi, olisinko halukas tulemaan. Tietysti olin, sillä tarvitsin kipeästi ratkaisun ongelmiini.

Arvokas Elämä -hanke ja työ väkivaltaa kokeneiden naisten parissa

Työni Romano Missiolla alkoi siivouksella, kahvin keittämisellä, tavaroiden järjestelyllä ja lehtien lähettämisellä. Pidin siitä todella paljon. Kun kolmen kuukauden työjakso oli loppumassa, minulle tarjottiin vielä jatkoa muutamaksi kuukaudeksi. Keväällä 2017 sain kuulla, että Romano Missiossa oli alkamassa uusi projekti, jossa tuettiin ja autettiin perheitä. Minua kysyttiin mukaan työntekijäksi. Silloin muistin, mitä minulle oli vuosia aiemmin rukouksissa sanottu – tiesin, että nyt oli aika aloittaa tehtävä, johon minua oli valmistettu jo pitkään.

Aloitin Eväitä Arkeen -perhetyöprojektissa. Autimme perheitä ja toimimme lasten tukihenkilöinä pääkaupunkiseudulla. Olimme muun muassa kouluissa auttamassa läksyissä ja järjestimme leirejä. Tein perhetyötä sosiaalihuoltolain mukaisesti ja myös lastensuojelun avohuollon asiakkuudessa olevien perheiden kanssa. Sain projekteihin loistavat työkaverit Pian, Mirjamin ja Jussin.

KokoNainen-hanke: Uusi alku syrjäytymisvaarassa oleville naisille

Eväitä Arkeen -projektin jälkeen aloitimme Arvokas Elämä -hankkeen, jossa tuimme väkivaltaa kokeneita henkilöitä arjessa ja turvakotijaksojen aikana. Teimme yhdessä töitä seitsemän vuotta. Meillä kaikilla oli työstä sama näky, ja saimme yhdessä Mirjamin ja Jussin kanssa rukoilla hankkeiden ja asiakkaiden puolesta. Työ projekteissa on ollut antoisaa mutta myös vaativaa.

”Koulutus vie ihmistä eteenpäin, mutta ihmisten kanssa työskennellessä tarvitaan paljon muutakin kuin koulutusta.”

Elokuussa 2024 aloitimme Pia Karan, joka on projektin hankekoordinaattori, kanssa KokoNainen-hankkeen, jonka tavoitteena on tukea syrjäytymisvaarassa olevia naisia koulutuksen ja työllistymisen pariin. Otamme hankkeeseen myös työkokeilijoita ja sosiaalialan opiskelijoita harjoitteluun. Lokakuun aikana käynnistimme erilaisia ryhmiä, joita hankkeeseen osallistuvat naiset pääsevät toteuttamaan kolme kertaa viikossa.

Kahdeksan vuotta Romano Missiossa – työ ihmisyyden ytimessä

Nyt olen ollut Romano Missiossa töissä kahdeksan vuotta. Työn paras osa on ollut mahdollisuus auttaa ja tukea naisia ja lapsia heidän eri elämäntilanteissaan. Olen pyrkinyt tekemään parhaani ja auttamaan aina, kun olen siihen kyennyt. Aina en ole osannut auttaa, tai oma apuni ei ole riittänyt, mutta silloin olen auttanut heitä hakemaan apua muualta. Monista auttamistani naisista ja lapsista on tullut minulle rakkaita, ja olen saanut solmia ystävyyssuhteita heidän kanssaan. Olen kiitollinen siitä, miten he ovat uskaltaneet luottaa elämänsä asioita minulle ja ottaneet minut vastaan koteihinsa ja arkeensa.

Oppimisen matka – koulutusta ja henkistä kasvua

Romano Missiolla työskennellessäni olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin ja paikkoihin sekä oppinut paljon uutta. Olen myös saanut kouluttautua työn ohessa lasten ja nuorten erityisohjaajaksi sekä nepsy-valmentajaksi, ja elokuussa aloitin vuoden kestävän sielunhoitokurssin. Ehkä tulevaisuudessa opiskelen vielä lisää.

Ihmisläheisyys tärkeämpää kuin tutkintopaperit

Koulutus on hieno ja tärkeä asia, ja se vie ihmistä eteenpäin, mutta mielestäni ihmisten kanssa työskennellessä tarvitaan paljon muutakin kuin koulutusta. Ei riitä, että on paperilla maisteri, jos ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan, kulkemaan rinnalla ja kuuntelemaan. Näitä asioita ei voi oppia kirjoista, mutta ne ovat välttämättömiä ihmisten kanssa työskennellessä.

Rohkaisu luottaa Jumalaan jokapäiväisessä elämässä

En olisi koskaan hakenut romanikentälle töihin, ellei kutsu olisi tullut korkeammalta. Mietin välillä vieläkin, mitä oikein tapahtui. Yhä vuosien työskentelyn jälkeen kärsin samoista ongelmista kuin aiemminkin, mutta onneksi vähemmässä määrin. Inhoan esiintymistä edelleen ja välttelen sitä loppuun asti. Silti olen voinut auttaa ja palvella muita, vaikka olen itse vajavainen.

Kaikista vaikeuksista, epäonnistumisista ja koetuksista huolimatta olen saanut uskossani kokea valtavaa rakkautta, parantumista ja armoa sekä kulkea edeltä käsin suunniteltuja polkuja arjessa ja työssä. Parasta tässä kaikessa on, että nämä asiat ovat mahdollisia kenelle tahansa, joka uskaltaa luottaa koko toivonsa ja tulevaisuutensa Jeesuksen käsiin. Kehotan sinuakin olemaan luja ja rohkea Hänessä. Turvaan itsekin edelleen siihen, että ”kaiken minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa.”

Tässä minun tarinani. Hyvää ja siunattua loppuvuotta jokaiselle!

Jasmin Nyman, palveluohjaaja KokoNainen -hanke