Romaniuden näkyväksi tekeminen on avainasemassa, kun puhutaan monimuotoisen yhteiskunnan rakentamisesta. Romano Mission toiminnanjohtaja Mertsi Ärling nostaa esseessään esille, miten tärkeää on, että romanikulttuuri saa ansaitsemansa paikan osana suomalaista kulttuuriperintöä. Ärling korostaa, että romanien ei tulisi joutua valitsemaan näkymättömyyden ja hyväksynnän välillä.
”Tahdon olla ihminen, romani. Minun ei tarvitse piilottaa etnisyyttäni, eikä kenenkään muunkaan tulisi. Romanius on rikkaus, joka tuo väriä ja syvyyttä yhteiskuntaan – ja kyllä, ehkä myös hieman säihkettä ympärilleen,” Ärling toteaa.
Esseessään Ärling pureutuu romaniyhteisön kohtaamiin haasteisiin koulutuksessa, työelämässä ja yhteiskunnallisessa hyväksynnässä. Hän korostaa roolimallien merkitystä: ”Romaninuorten tukeminen ei vaadi ihmeitä, vaan konkreettisia esimerkkejä, kuten romaniopettajia ja mentoreita, jotka näyttävät, että koulutus ja menestys ovat mahdollisia ilman oman identiteetin kieltämistä.”
Rakenteellinen syrjintä on yhä este, joka vaikuttaa monen romanin elämään. Ärlingin mukaan ratkaisu ei löydy pelkästä puheesta, vaan konkreettisista teoista: ”On aika avata työelämän portit kaikille ja lakata näyttelemästä monimuotoisuuden mallimaata ilman todellisia tekoja. Romanien osallistuminen ei saa olla poikkeus, vaan normi.”
Tule kuulemaan lisää!
Mertsi Ärling osallistuu Näkymätön näkyväksi – taide ja romanikulttuuri -paneelikeskusteluun Kuopion museossa 30.11. klo 14:00–15:30. Keskustelussa käsitellään romanitaiteen merkitystä ja tulevaisuuden näkymiä, mukana myös kuvataiteilija Jonne Heinonen ja asiantuntija Inga Angersaari. Keskustelun yhteydessä kuullaan musiikkiesitys, jossa esiintyvät Orvokki Baltzar ja Ossi Jauhiainen. Tarjolla myös kahvitarjoilu. Tapahtuma on maksuton.
Paneelikeskustelun teemat:
- Millainen on taiteen rooli Suomen romanien kulttuurissa?
- Millaista on ulkopuolisena taiteilijana dokumentoida romaniyhteisöä?
- Mitä pitäisi tehdä, jotta romanitaide saisi tulevaisuudessa enemmän näkyvyyttä?
Mertsi Ärlingin koko essee ”Näkymättömyys ei ole ratkaisu – romaniuden pitää näkyä” on julkaistu Kuopion museon verkkosivuilla 24.11.2024 osana Jonne Heinosen ROM-valokuvanäyttelyä. Essee käsittelee syvällisesti romaniyhteisön kokemuksia ja tarjoaa ajatuksia siitä, miten yhteiskunta voi tukea romanikulttuurin monimuotoisuutta ja sen näkyvyyttä.
Onko paras romani näkymätön romani?
Näkymättömyys ei ole ratkaisu – romaniuden pitää näkyä, eikä haittaa, jos vähän säkenöi
Kun erään suuren koulutusorganisaation rehtori kysyi minulta: ”Onko paras romani näkymätön romani?”, pysähdyin hetkeksi. Siis todella pysähdyin – lähinnä ihmettelemään, mitä juuri kuulin. Tämä kysymys herätti syvää pohdintaa, mutta myös hieman sarkastisen vastauksen: ”Tahdon olla ihminen, romani.” Ei, minun ei tarvitse piilottaa etnisyyttäni, enkä aio kävellä näkymättömyysviitta ylläni. Voin olla oma itseni, kaikkine väreineen ja vivahteineen, ja samalla tuoda hieman säihkettä ympäristööni.
Romanien ei pitäisi joutua valitsemaan näkymättömyyden ja hyväksynnän välillä. Meidän identiteettimme on rikkaus, joka tuo monimuotoisuutta ja kulttuurista syvyyttä yhteiskuntaan. Näkymättömyys voi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta, mutta se ei ole ratkaisu, joka johtaa kestävään muutokseen. Romaniuden on oltava osa julkista keskustelua, ja meidän täytyy olla ylpeitä siitä, keitä olemme, jotta tulevat sukupolvet voivat kasvaa maailmassa, jossa heidän ei tarvitse piiloutua.
Kun romanius tehdään näkyväksi, ei pelkästään rikastuteta kulttuurista maisemaa, vaan myös luodaan siltoja eri yhteisöjen välille. On tärkeää, että romanien ääni kuuluu julkisessa keskustelussa – muutenkin, kuin romaniuden asiantuntijana – ja että yhteiskunta tunnistaa romanien panoksen osana Suomen historiaa ja tulevaisuutta. Kun romanikulttuuri saa ansaitsemaansa huomiota, myös ennakkoluulot vähenevät ja mahdollisuus tasavertaiseen osallistumiseen kasvaa.
Romanien koulutus – suoraan huipulle, mutta älkää pudotko tuolilta
Suomessa romanivähemmistön historia on pitkä ja mutkikas – ehkä vähän liiankin mutkikas. Vaikka periaatteessa kaikilla on samat oikeudet koulutukseen, käytännössä voi tuntua siltä, että matka koulunpenkiltä työelämään on yhtä pitkä kuin vuoristovaellus, mutta ilman maisemia. Romaninuorten tukeminen koulutuksessa ei vaadi mitään rakettitiedettä, vaan enemmänkin sitä, että otetaan pää pois pensaasta ja nähdään ongelmat sellaisina kuin ne ovat. Jos haluamme romanikoulutuksen huippuunsa, meidän täytyy tarjota oikeita roolimalleja, kuten romaniopettajia ja mentoreita – ja ei, he eivät ole sukua Harry Potterin professoreille.
Koulutus on avainasemassa, kun puhutaan romanien yhdenvertaisuudesta ja mahdollisuuksista menestyä elämässä. On hälyttävää, että rakenteellinen syrjintä ja ennakkoluulot estävät yhä monia romaninuoria saavuttamasta täyttä potentiaaliaan. Koulutuksen tulee olla aidosti saavutettavaa kaikille, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin esteisiin, jotka ovat romaninuorten tiellä – pitkältä takamatkalta tulevat tarvitsevat ehkä alkuun enemmän tukea ja kannustusta. On myös syytä varmistaa, että koulutusympäristö on sellainen, jossa romaneja arvostetaan eikä väheksytä.
Roolimallien merkitys on valtava, sillä ne tarjoavat nuorille konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä on mahdollista saavuttaa. Kun romaniopettajat ja työelämän mentorit saavat näkyvyyttä, heistä tulee inspiraation lähteitä ja todiste siitä, että etnisyys ja koulutus eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Tämä vaatii kuitenkin sen, että koulut ja oppilaitokset tekevät aktiivisesti työtä monimuotoisuuden edistämiseksi ja luovat ympäristöjä, joissa jokainen nuori voi tuntea olevansa arvostettu juuri sellaisena kuin on.
Syrjinnän purkaminen työelämässä – unohtakaa puheet, tehkää tekoja
Työelämässä romanit kohtaavat edelleen ennakkoluuloja, ja joskus tuntuu, että niitä jaetaan samassa kaupassa kuin ilmapalloja lasten syntymäpäivillä. Tämä rakenteellinen syrjintä on yhtä näkymätöntä kuin hyvä ravintola-arvostelu, mutta sen vaikutukset ovat syviä ja pitkäkestoisia. On tärkeää, että työnantajat ja työyhteisöt tunnistavat nämä esteet ja ryhtyvät oikeisiin toimiin – ei vain teeskentele jotain ohjelmanumeron vuoksi. Monimuotoisuus ja inklusiivisuus ovat avaimet, ja jos puheissa sanotaan, että olemme monimuotoisuuden mallimaa, niin ehkäpä voisimme myös toimia sen mukaisesti. Luvassa ei ole vain tasapuolinen työelämä, vaan myös työpaikka, jossa erilaiset näkökulmat ja osaamiset rikastuttavat kaikkien elämää – ja ehkä sen ansiosta saamme myös hieman parempia kahvitaukoja.
Syrjinnän purkaminen ei ole pelkästään moraalinen velvollisuus, vaan se on myös taloudellisesti järkevää. Monimuotoinen työyhteisö tuo mukanaan uusia ideoita, näkökulmia ja luovuutta, joka voi olla juuri se kilpailuetu, jota yritykset tarvitsevat menestyäkseen. Romanien osallistuminen työelämään ei saisi olla poikkeus, vaan normi. Tähän voidaan päästä vain, jos syrjinnän vastainen työ on systemaattista ja jatkuvaa – ei vain kerran vuodessa 8.4. pidettävä Kansainvälisen romanipäivän seminaari.
Jos yhteiskunta todella haluaa olla reilu ja tasa-arvoinen, on aika hylätä vanhentuneet käsitykset ja antaa tilaa uusille, positiivisille esimerkeille. Romanien työpanos ja ammattitaito ovat voimavaroja, jotka voivat edistää sekä yritysten että koko yhteiskunnan menestystä. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että työelämän portit avataan laajasti kaikille ja että syrjinnän rippeetkin lakaistaan pois. Vain näin voidaan luoda todellinen inklusiivisuuden kulttuuri, jossa jokainen voi tuntea olevansa osa työyhteisöä.
Yhteiskunnan asenteet – nyt on korkea aika päivittää käyttöjärjestelmää
Vaikka Suomi on edelläkävijä romanipolitiikassa, parannettavaa löytyy vielä. Rakenteellinen syrjintä on kuin vanha tietokonevirus – se on vaikea tunnistaa, mutta sen vaikutukset voivat olla laaja-alaisia ja syviä. Romanivastaisuus eli antigypsismi on valitettavan yleistä Euroopassa, ja tämä ongelma koskee myös meitä. Olisi ehkä aika päivittää yhteiskunnan käyttöjärjestelmä ja poistaa nämä vanhat ennakkoluulot, jotka hidastavat kaikkien edistymistä.
Yhteiskunnan asenteet ovat usein syvään juurtuneita ja niitä on vaikea muuttaa, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi luovuttaa. Päinvastoin asenteiden muutos alkaa tiedostamisesta ja siitä, että ymmärrämme, kuinka vahingollisia vanhentuneet ennakkoluulot voivat olla. Romanivastaisuus on ongelma, joka ei ratkea itsestään, vaan se vaatii aktiivisia toimia ja yhteiskunnallista keskustelua, jossa kaikki äänet pääsevät kuuluviin – saammehan itsekin osallistua meitä koskeviin keskusteluihin.
Yhteiskunnan tulisi myös katsoa peiliin ja kysyä, millaisen tulevaisuuden haluamme rakentaa. Haluammeko jatkaa vanhoilla kaavoilla, joissa tiettyjä ryhmiä syrjitään ja marginalisoidaan, vai haluammeko luoda yhteiskunnan, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä omilla ehdoillaan? Romanivähemmistön oikeuksien kunnioittaminen ja heidän tasavertainen kohtelunsa ovat askel kohti parempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa – ja kyllä, se tarkoittaa, että myös niitä vanhoja ajatusmalleja pitää päivittää, ehkä jopa nollata.
Sisäinen syrjintä – romaniyhteisön oma saippuaooppera
Romaniväestö kohtaa syrjintää myös omissa yhteisöissään, ja joskus tuntuu, että olemme keskellä omaa saippuaoopperaamme. Erilaiset näkemykset ja elämäntavat voivat johtaa sisäisiin ristiriitoihin, ja nämä jakolinjat ovat yhtä hyödyllisiä kuin sandaalit talvella. Yhteisön sisäinen solidaarisuus ja avoin keskustelu ovat avainasemassa, kun pyritään parantamaan romanien asemaa laajemmin yhteiskunnassa – ja ehkä säästymme turhilta draamoilta.
Sisäinen syrjintä on haaste, josta ei puhuta tarpeeksi, mutta se on olemassa ja vaikuttaa yhteisömme sisäiseen dynamiikkaan. On tärkeää ymmärtää, että romaniyhteisön sisäiset ristiriidat eivät ole ainoastaan haitallisia yksilöille, vaan ne heikentävät myös yhteisön kykyä puolustaa oikeuksiaan ja vaatia tasa-arvoa. On aika lopettaa saippuaooppera ja siirtyä kohti rakentavampaa vuoropuhelua, jossa erilaiset näkemykset voivat kohdata ilman, että ne aiheuttavat jakolinjoja yhteisön sisällä.
Yhteisön yhtenäisyys on välttämätöntä, jos haluamme edistää romanikulttuuria ja parantaa romanien asemaa yhteiskunnassa. Tämä vaatii rohkeutta kohdata omat ennakkoluulomme ja olla avoimia erilaisille näkemyksille ja elämäntavoille. Avoin keskustelu ja keskinäinen kunnioitus ovat keinoja, joilla yhteisö voi vahvistua ja löytää yhteisen suunnan tulevaisuudelle. Ja hei, eikö olisi mukavaa, jos voitaisiin nauraa yhdessä ilman draamaa?
Romanikulttuurissamme on huikeita vahvuuksia – tiesitkö sitä?
Romanikulttuuri on täynnä vahvuuksia tai toisin sanoen hyveitä, jotka voisivat olla yhteiskunnan kulttuurinen supervoima. Kunnioitus, ahkeruus, tunneäly, taiteet ja kulttuuri sekä resilienssi ovat kuin kultaiset avaimet, jotka voisivat avata monta lukkoa yhteiskunnassamme. Jos nämä supervoimat saataisiin käyttöön laajemmin, voisi koko yhteiskunta kukoistaa aivan uudella tavalla – ja hei, kuka ei haluaisi lisää väriä ja elämää arkeensa?
Romanikulttuuri on perinteisesti vahvasti yhteisöllinen, ja tämä yhteisöllisyys on yksi sen suurimmista vahvuuksista. Yhteisöllisyyden kautta romanit ovat säilyttäneet kulttuurinsa ja perinteensä sukupolvien ajan, vaikka ulkopuolinen maailma on usein yrittänyt vähätellä tai tuhota sen. Tämä resilienssi on esimerkki siitä, miten vahva yhteisöllisyys ja perinteiden kunnioittaminen voivat auttaa selviytymään vaikeista ajoista. Se on myös jotain, josta muu yhteiskunta voisi oppia – erityisesti aikana, jolloin monet tuntevat itsensä yhä enemmän eristyneiksi ja yksinäisiksi, jopa niin paljon, että se on ylivoimaisesti suurin kansantauti.
Taide ja kulttuuri ovat romaniyhteisön sydän. Musiikki, tanssi, käsityöt ja tarinankerronta ovat kaikki tapoja, joilla romanikulttuuri ilmentää itseään ja tuo esiin omia arvojaan. Tämä rikas kulttuuriperintö ei ole vain romanien omaisuutta, vaan se kuuluu koko yhteiskunnalle. Kun romanikulttuuria arvostetaan ja sen annetaan loistaa, se rikastuttaa kaikkien elämää. Ja kyllä, se tarkoittaa myös sitä, että meidän kaikkien pitäisi oppia arvostamaan niitä pieniä elämän iloja, jotka tulevat musiikin, tanssin ja yhdessäolon kautta – vaikka emme osaisikaan kaikkia askelia.
Muutos on käsissämme – ei hukata sitä
Olen ratkaisukeskeinen, ja uskon, että romaniyhteisössä on valtava potentiaali, joka odottaa vapauttamista. Asenteiden muutos tapahtuu kohtaamisten kautta – ei maagisella taikasauvalla. Romaniväestön työllisyystilanteen parantaminen vaatii alueellisia kohdennettuja toimenpiteitä, koulutusta ja mentorointia sekä sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista. Ja kun kerran muutokseen ryhdytään, pidetään huolta, ettei mitään arvokasta tipu käsistä.
Muutos alkaa pienistä teoista, ja jokainen meistä voi olla osa sitä. Jos odotamme, että joku muu tekee ensimmäisen liikkeen, saatamme odottaa ikuisuuden – ja kenelläkään meistä ei ole aikaa tuhlattavaksi. Meidän on tartuttava tilaisuuteen, tehtävä rohkeita päätöksiä ja uskallettava vaatia parempaa. Romanikulttuurin tukeminen ja sen tuominen esiin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla on askel kohti oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta – ja se on muutos, joka hyödyttää meitä kaikkia.
On tärkeää muistaa, että meillä on voima muuttaa maailmaa. Yksi pieni askel voi johtaa suureen muutokseen, kunhan meillä on rohkeutta tarttua siihen. Romaniyhteisön potentiaali on valtava, ja yhdessä voimme saavuttaa enemmän kuin koskaan uskoimmekaan. Mutta muutos vaatii toimintaa – ei vain puhetta. Joten pidetään huolta, että emme ainoastaan puhu muutoksesta, vaan myös toteutamme sen, ja tehdään se hymyssä suin, sillä pieni huumori voi joskus olla juuri se, mitä tarvitaan maailman muuttamiseen.
👉: kuopionmuseo.fi/rom-nayttelyn-esseet/mertsi-arling-fi
