Rikollisuus ei ole kulttuurikysymys – vastuullinen keskustelu on avain muutokseen

/ , , /

Viime aikojen uutisointi Ilta lehdessä väkivaltarikoksista, joissa on ollut osallisena romanitaustaisia henkilöitä, on nostanut jälleen esiin kysymyksen: missä kulkee yksilön vastuu ja missä yhteisön? Olemme Romano Missiossa syvästi huolissamme väkivallasta – ei ainoastaan romaniväestön sisällä, vaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Mikään oikeus, kulttuuri tai konflikti ei voi koskaan oikeuttaa väkivaltaa tai ihmishengen riistämistä. Samaan aikaan olemme huolissamme siitä, kuinka media ja viranomaiset käsittelevät aihetta.

On selvää, että yksittäisten rikostapausten perusteella ei voida leimata kokonaista kansanryhmää. Tilastokeskuksen mukaan (2021) 57 % naisista ja 47 % miehistä Suomessa on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Väkivalta ei siis kysy etnisyyttä. Kuitenkin julkisessa keskustelussa romaniväestö on usein erityisen leimaamisen kohteena. Tämä on ongelmallista, koska yleistykset ja stereotypiat eivät ainoastaan vääristä todellisuutta, vaan myös syventävät eriarvoisuutta ja syrjintää.

Onko kyse kulttuurista vaiko/ja/tai syrjäytymisen seurauksista?

On tärkeää kyseenalaistaa väite, että romanikulttuuri itsessään edistäisi rikollisuutta. Rikollisuuden syitä voidaan tarkastella kriminologian näkökulmasta, ja teoriat osoittavat, että rikollisuus ei synny tyhjästä eikä ole perinnöllinen tai kulttuurinen ominaisuus. Sen sijaan taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät:

  1. Sosiaalisen paineen teoria selittää, kuinka syrjäytyminen ja rakenteellinen syrjintä voivat altistaa rikollisuudelle. Romaniväestö on kohdannut sukupolvien ajan työmarkkinoilla, koulutuksessa ja asumisessa esteitä, jotka voivat lisätä turhautumista ja vaihtoehtoisten toimeentulokeinojen hakemista.
  2. Leimaamisteoria osoittaa, että kun ihmiset joutuvat jatkuvan epäilyn ja syrjinnän kohteeksi, heidän voi olla vaikea murtautua ulos negatiivisesta kierteestä. Jos romaninuori kokee, ettei häntä hyväksytä yhteiskunnassa, hän saattaa alkaa elää sen mukaisesti.
  3. Oppimisteoriat korostavat ympäristön merkitystä rikollisuuden syntymisessä. Jos nuori kasvaa ympäristössä, jossa rikollisuus on normaalia tai jossa ei nähdä muita selviytymiskeinoja, hän voi omaksua nämä mallit.

Ongelman juurisyyt eivät siis ole kulttuurisia vaan rakenteellisia, vaikka rikollisuudessa on varmasti kulttuurista nousevia toimintatapoja. Syrjäytyminen, huono-osaisuus ja päihteet ovat merkittävämpiä tekijöitä kuin etninen tausta.

Median ja viranomaisten vastuu

Viime aikojen uutisoinnissa on ollut huolestuttavaa nähdä, kuinka herkästi romanien tekemät rikokset yhdistetään kulttuuriin. Liian usein rikoksia käsitellään etnisyyden kautta, vaikka samankaltaisista rikoksista ei puhuttaisi kulttuurisena ilmiönä, jos tekijä ei olisi romani. Tämä luo haitallisen narratiivin, jossa romanikulttuuri esitetään ongelmallisena tai rikollisuutta edistävänä. Samalla logiikalla voitaisiin kysyä, että on onko perhesurmat suomalainen kulttuuri-ilmiö, jonka nyt myös romanit ovat omaksuneet integraation myötä. Tyhmä ja absurdi mutta ei ihan tuulestakaan temmattu heitto.

Tällainen keskustelu ei ole vain epäoikeudenmukaista – se on myös vaarallista. Se lisää syrjintää, vaikeuttaa romanien pääsyä työmarkkinoille ja koulutukseen sekä voi jopa heikentää turvallisuutta romaniyhteisössä. Leimaamisen seurauksena romaninuori, joka ei ole koskaan tehnyt mitään rikollista, voi joutua kantamaan muiden ihmisten tekojen taakkaa. Median ja viranomaisten tulisi käsitellä aihetta vastuullisesti. Se tarkoittaa, että rikollisuudesta voidaan keskustella avoimesti ja realistisesti, mutta ilman yleistyksiä. On tärkeää keskittyä rikollisuuden taustalla oleviin rakenteellisiin ongelmiin, ei romanikulttuurin mustamaalaamiseen.

Ratkaisu on yhteistyössä, ei leimaamisessa

Romano Missio ei katso ongelmaa sivusta. Syksyllä 2024 kutsuimme koolle poliisiylijohdon sekä valtakunnallisten romanijärjestöjen edustajat keskustelemaan väkivallan ehkäisystä. Keskustelussa nousi esiin yhteinen huoli tilanteesta, ja sovimme, että viranomaiset hoitavat heille kuuluvia tehtäviä, kun taas romanijärjestöt pyrkivät vaikuttamaan juurisyihin ja tukemaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Työ romaninuorten koulutuksen ja työllisyyden parantamiseksi on tärkeämpää kuin koskaan. Romanikulttuuri itsessään sisältää vahvoja sosiaalisen kontrollin ja yhteisöllisyyden elementtejä, jotka voivat toimia voimavaroina rikollisuuden ehkäisyssä. Meidän on tuettava perheitä ja yhteisöjä, jotta nuoret saavat mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.

Suomi: Rakennetaan yhteiskuntaa, jossa jokainen voi onnistua

On meidän kaikkien vastuulla varmistaa, että suomalainen yhteiskunta on oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kaikille. Se tarkoittaa, että emme voi hyväksyä väkivaltaa emmekä sen oikeuttamista – mutta emme myöskään voi hyväksyä kokonaisten kansanryhmien leimaamista yksittäisten tapausten perusteella.

Me Romano Missiossa olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja torjumaan syrjintää. Olemme laatineet rasisminvastaisen sitoumuksen ja yhdenvertaisuussuunnitelman, jotka ohjaavat konkreettisia toimiamme järjestönä. Lisäksi olemme julkaisseet syksyllä 13.9.2024 kannanoton väkivaltaisuuksiin, ja keskustelumme viranomaisten kanssa jatkuu.

Toivomme, että media, viranomaiset ja koko suomalainen yhteiskunta ottavat vastuun vastuullisesta ja oikeudenmukaisesta keskustelusta. Vain yhteistyöllä voimme ehkäistä väkivaltaa ja luoda turvallisemman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan – kaikille sen jäsenille.

 

Joulun ilosanomaa Romano Missiosta

/ , /

Hyvät Romano Mission jäsenet, sidosryhmät, yhteistyökumppanit ja rakas romaniväestö,

Joulun aika on meille kaikille erityinen tilaisuus pysähtyä kiittämään kuluneesta vuodesta, jakamaan ilon hetkiä ja löytämään uutta toivoa tulevaisuuteen. Romano Missio haluaa tässä hetkessä lähettää lämpimät jouluterveisensä kaikille teille, jotka olette olleet mukana työssämme ja yhteisessä matkassamme.

Romano Mission perinteinen joulujuhla vietettiin kauniissa Nastolan Luomaniemen leirikeskuksessa yhdessä hallituksen väen, entisten Mission työntekijöiden ja hanketyöntekijöiden sekä Päiväkumman lasten kanssa ohjaajineen. Aikuisen mieli herkistyy, kun näkee lasten kirkkaat silmät ja jännityksen, kun joulupukki koputtaa ovelle ja jakaa lapsille lahjoja. Tänäkin vuonna jokainen sai lahjan risujen sijaan.

Romano Mission eläkkeelle jäänyt toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund auttoi vanhaa Joulupukkia tuolille istumaan. Joulupukki jakoi lahjoja sekä Päiväkummun lapsille että kaikille Romano Mission työntekijöille. Lapset myös lauloivat Joulupukille ja halasivat häntä.

Kulunut vuosi on ollut Romano Missiolle monin tavoin merkittävä. Olemme ottaneet tärkeitä askelia eteenpäin viestinnän ja brändin uudistamisessa. Uusi ilmeemme kuvastaa paremmin tehtäväämme ja tavoitettamme olla ajassa elävä, vaikuttava ja läsnä oleva toimija. Myös hallinnollisissa prosesseissa on tehty merkittäviä parannuksia, jotka tukevat työtämme entistä paremmin ja varmistavat toimintamme sujuvuuden sekä laadukkuuden.

Strategisessa tulevaisuusajattelussamme keskeisenä ohjenuorana ovat arvomme: ihmisarvo, ammatillisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys. Nämä arvot eivät ole meille vain sanoja toistensa perään vaan ne myös haastavat meitä. Työntekijöiden kanssa yhdessä luotujen arvojen pohjalta olemme vahvistaneet sitoutumistamme yhdenvertaisen yksilön, yhteisöjen yhteiskunnan rakentamiseen. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee itsensä arvostetuksi, osalliseksi ja merkitykselliseksi osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Tiedämme, että visio on meitä isompi mutta niin sen kuuluu ollakin. Romano Mission viisivuotisstrategiaan voit tutustua täällä.

Syksy toi mukanaan suuren muutoksen, kun kaikki hankkeemme muuttivat yhteisen katon alle Hanketaloon (Vanha Helsingintie 18) Mission keskustoimistoa vastapäätä. Tämän muuton myötä hankkeiden välinen synergia on vahvistunut, ja yhteistyö eri tiimien kesken on saanut uutta virtaa sekä olemme pystyneet tuottamaan taloudellista säästöä. On ollut ilo nähdä, kuinka yhteiset tilat ovat edistäneet uusien ideoiden syntymistä ja vahvistaneet yhteistä visiota. Tämä kaikki on askel kohti tehokkaampaa ja vieläkin vaikuttavampaa työtä.

Romano Mission toiminnanjohtaja Mertsi Ärling ja RRT-palveluista Naisten Kulman palveluohjaaja Heidi Ärling saivat kutsun Presidentin itsenäisyyspäiväjuhliin omien töidensä ansiosta mutta myös Romano Mission edustajina. Presidentti Niinistön ja Jenni Haukion kanssa Mertsillä ja Heidillä riitti keskusteltavaa monista romaneja koskevista asioista. Presidentti on toiminut useissa Mertsin johtamissa projekteissa suojelijana.

Vuosi 2024 toi myös uudenlaista näkyvyyttä mediassa. Viestinnän avulla Romano Missio pyyhki ikään kuin pölyt pölyttyneen kirjahyllyn päältä.  Syksyllä tehtiin tärkeitä julkisia kannanottoja, jotka koskivat niin romaniyhteisöä kuin koko suomalaista yhteiskuntaa ja se nosti Romano Mission kaikkien päämedioiden uutisiin. Nämä hetket ovat olleet vaikuttavia ja rohkaisevia muistutuksia siitä, kuinka suuri merkitys viestinnällä on vaikuttamistyössä ja kuinka tärkeää on nostaa romaniväestön asioita keskusteluun ja vaikuttaa positiivisesti koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kaiken saavutetun rinnalla emme ole välttyneet haasteilta. Haasteet eivät ole tulleet meille yllätyksenä, koska jokainen kasvuprosessi sisältää aina koettelemuksia, jotka pakottavat arvioimaan ja kehittämään toimintaa. Näiden haasteiden kautta järjestölle on mahdollistunut ponnahduslauta kasvaa vahvemmaksi organisaatioksi, joka katsoo luottavaisesti tulevaan, laittaa rivinsä kuntoon ja tarkastelee ammatillisuuttaan aidosti ja oikeasti. Uudessa strategiassamme – vuosille 2025–2030 – olemme asettaneet tavoitteeksemme toiminnan laajentamisen aidosti valtakunnalliseksi sekä vaikuttavuuden lisäämisen niin, että siitä hyötyy koko romaniyhteisö ja että olemme Suomen vaikuttavin romanijärjestö. Ei ehkä helppo mutta ei mahdotonkaan tehtävä.

Suurin kiitoksemme ennen joulun H-hetkeä kuuluu Jumalalle, joka on antaa meille viisautta, kyvykkyyttä ja taitoa edistää näkyämme ja missiotamme. Jumalan johdatuksessa ja uskollisina Romano Mission (silloinen Mustalaislähetys) perustajamme Oskari Jalkion visiolle jatkamme työtämme romanien kokonaisvaltaisen aseman ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämä työ on myös kutsu kirkastaa tehtävämme Antajan, Jumalan, nimeä kaikessa mitä teemme.

Toivotamme kaikille yhteistyötahoille, jäsenillemme ja puolestamme rukoileville siunattua joulua ja rauhallista uutta vuotta. Kulkekaamme rohkeasti kohti uutta vuotta toivon ja ilon hengessä, yhdessä rakentaen parempaa tulevaisuutta koko Suomelle.

Siunaten,
Mertsi Ärling, Romano Mission toiminnanjohtaja
Päiväkummun työntekijät ja lapset
Romano Mission hanketyöntekijät
Romano Mission hallitus

Naisten Kulman arkea: rohkeutta ja yhteisön voimaa

/ , /

Joukko naisia istuu huoneessa, höyryävät kahvikupit käsissään. Jokainen tarina, joka alkaa keriytyä auki, kantaa mukanaan arjen taistelua ja voittoja, joita ei voi kuin ihailla.

Joulun lähestyessä kiire hiipii väistämättä arkeen. Vaikka kuinka yrittäisi vastustaa, se tarttuu hihaan ja seuraa mukana, täyttäen kalenterin palavereilla ja tapaamisilla. Mutta Naisten Kulmassa pysähtyminen ja kuunteleminen ovat kaiken keskellä tärkeysjärjestyksen kärjessä. Jokainen nainen, joka astuu sisään, tuo mukanaan oman tarinansa – joskus säröisen ja kivuliaan, mutta ennen kaikkea rohkean ja toiveikkaan.

Loppuvuosi on kuin ikkuna, josta voi kurkistaa menneeseen. Mitä olemme saavuttaneet? Missä olemme onnistuneet? Entä mitkä ovat ne kohdat, joissa voimme vielä parantaa? Naisten kanssa vietetyt hetket ovat olleet paitsi tärkeitä myös syvällisesti opettavaisia.

 

”Vertaan usein meidän naisiamme kauniiksi Felix-linnuiksi, jotka nousevat uljaina ja kauniina tuhkasta uuteen alkuun.” 

 

Rohkeita askelia eteenpäin

Eräs nainen kertoi, kuinka hän oli pitkään elänyt varjossa, peläten epäonnistumisia ja ulkopuolisten tuomitsevia katseita. Hän ei ollut varma, voisiko koskaan löytää tietään eteenpäin. Mutta siinä hän istui, nauraen muiden mukana ja pohtien elämän uusia mahdollisuuksia. Hänen matkansa on ollut täynnä haasteita – asuntotuen hakemista, viranomaisten kanssa asioimista… – mutta hän ei luovuttanut. Näin hänessä saman voiman, jota näen kaikissa Kulman naisissa. Heidän kykynsä sopeutua, uudistua ja nousta vaikeuksien keskeltä on jotain, joka koskettaa sydäntä – joka kerta.

 

Naisten tarinat muistuttavat, että voima löytyy usein niistä pienistä askeleista, jotka otamme yhdessä. Kulman ryhmäkeskustelut ovat osoittaneet, kuinka paljon merkitystä voi olla sillä, että joku kuuntelee aidosti. Vaikka keskustelut eivät aina ole helppoja – pelot, kasvojen menettämiset, epävarmuudet ja epäonnistumiset tulevat esille – ne avaavat tietä kasvulle ja voimaantumiselle.

 

”Haluamme olla Naisten Kulmana paikka, joka on turvallinen ja luotettava tila, jossa ihminen tulee kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on.” 

 

Kulman yhteisö – kasvualusta ja tukipilari

Naisten Kulman ytimessä on yhteisön voima. Se ei ole vain tila, vaan paikka, jossa jokainen saa tuntea olevansa arvokas ja hyväksytty. Naiset kertovat, kuinka he ovat löytäneet täältä uusia ystäviä, oivalluksia ja ennen kaikkea itseluottamusta. Ryhmäkeskustelut, työpajat ja tapahtumat eivät ole vain ohjelmanumeroita, vaan siltoja uuteen alkuun.

Kun näen naisen, joka on kulkenut pitkän ja kivisen tien ja lopulta hymyilee sydämestään, muistan, miksi tämä työ on sydämeni asia. He eivät ole yksin. Naisten Kulmassa olemme läsnä, kulkemassa rinnalla, tukemassa ja muistuttamassa, että jokainen hetki voi olla uuden alun alku.

Kuvituskuva: Asiakkaan kanssa suunnittelemassa Kulman tapahtumaa

Matkalla eteenpäin – naurua ja uusia seikkailuja

Kulmassa osataan myös pitää hauskaa! Viime viikkojen aikana olemme keilanneet, valmistelleet pikkujouluja ja suunnitelleet jousiammuntaa. Eräs nainen totesi, että hän ei olisi koskaan uskonut nauravansa näin paljon – eikä ainakaan silloin, kun tajuaa, kuinka painava keilapallo voikaan olla! Näiden hetkien avulla rakennamme yhteyttä ja kepeyttä elämään, johon usein mahtuu myös raskautta.

Vuosi 2025 on ihan ovella. Sen odotus tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta tärkeintä on, että kuljemme sinne yhdessä – naisten voimaa juhlistaen.

 

Ja sitten hieman minusta, Heidi Ärlingistä. Olen Naisten Kulman palveluohjaaja, mutta arjessa olen myös keittiön valtias, ompelukoneen ääressä luova nero ja multitaskauksen mestari. Aiemmin olen työskennellyt lastensuojelussa ja terveyskeskuksessa hoitajana. Olen myös maailmanmatkaaja, joka on kiertänyt useissa kymmenissä maissa auttamassa naisia ja lapsia. Mutta ehkä tärkein taitoni on nauraminen – välillä jopa itselleni. Minusta sanotaan, että osaan tehdä kuppikakuista taidetta ja elämästä hitusen helpompaa. Tärkeintä minulle on kuitenkin olla siinä – ihmisen rinnalla, olipa kyseessä elämän syvin hetki tai keilapallon hämmentävä paino.

Arjen kohtaamiset – mikä on elämän tarkoitus?

/ , /

Eräänä päivänä torilla, kahvikupin äärellä, sattumalta tapaamani henkilö esitti minulle kysymyksen, joka pysäytti: Mikä on elämän tarkoitus? Kysymys, johon ei ole helppo vastata, aloitti pitkän keskustelun. Pohdimme elämää ja olemista, asioita maan ja taivaan välillä.

Hetken mietittyäni sanoin, että elämän tarkoitus on elää ja löytää yhteys Jumalaan. Elää ja palvella Häntä. Mutta mitä palveleminen tarkoittaa? Raamatun sanat nousivat mieleeni: ”Oikea ja puhdas Jumalanpalvelus on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan.” (Jaak. 1:27) Tämä muistuttaa, että todellinen jumalanpalvelus on olla ihminen toiselle ihmiselle. Samasta asiasta puhuu Jeesuksen opetus: ”Minkä teette yhdelle näistä vähimmistä, sen teette minulle.” (Matt. 25:40) Ei mitään tähtitiedettä – vain käytännönläheistä lähimmäisenrakkautta.

Vuonna 2017 polkuni ohjautui Romano Mission toimintaan ja rikostaustaisten tukipalveluiden piiriin. Heti alkuun tunsin, että tämä työ oli kutsumukseni mukaista. Työtä, joka todella resonoi arvojeni kanssa. Jokainen meistä tarvitsee joskus tukea, erityisesti silloin, kun elämässä on vastoinkäymisiä. Usein väärät valinnat voivat johtaa rikoksiin, joista seuraa rangaistuksia.

Vankeustuomio ei kuitenkaan tarkoita pelin päättymistä. Se voi olla jopa mahdollisuus uudelle alulle – pysähtymisen paikka. Tässä vaiheessa Romano Mission rikostaustaisille suunnatut tukipalvelut tulevat mukaan. Työmme ydin on kulkea rinnalla, tarjota kuntouttavaa tukea ja palveluohjausta.

RRT-tiimimme, jossa työskentelen, koostuu upeista ammattilaisista, joilla on sydän kohdallaan. Yhdessä jaamme niin haasteet kuin onnistumisetkin. Työni palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun näen, miten jonkun elämä muuttuu parempaan suuntaan. Nuo hetket muistuttavat, miksi tätä työtä tehdään.

Mutta se suuri kysymys, jonka torilla sain? Ehkä vastaus ei olekaan niin yksiselitteinen. Ehkä tärkeämpää on jatkaa etsimistä – arjen kohtaamisten ja rakkauden kautta.

Nimeni on Mertsi Roth, asun Espoossa. Olen 20 vuotta tehnyt seurakuntatyötä eri tehtävissä viimeiset 15 vuotta pastorina. Minulla on teologisia koulutuksia (seurakuntatyön tutkinto) Vuonna 2017 tulin osa-aikaiseksi työntekijäksi Romano Mission RRT-tukipalveluihin, yhdeksi palveluohjaajaksi tiimissä. Teen työtä vankiloissa sekä vankilasta vapautuvien romanimiesten parissa.

 

Annelin tarina – Matka sekaannuksesta toivoon

/ , /

Kun Anneli Isberg kertoo elämästään, sanat tuntuvat värisevän hänen kokemustensa painosta ja samalla toivon uudesta alusta. Hänen tarinansa ei ole vain kertomus selviytymisestä, vaan myös matkasta kohti syvää elämän merkityksellisyyttä ja voimaantumisesta. Hänen polkunsa on monelle todiste siitä, miten elämä voi muuttua, kun saa oikeanlaista tukea ja uskaltaa kohdata itsensä.

Synkästä menneisyydestä ensimmäiseen valonpilkahdukseen

Anneli eli vuosien ajan pimeydessä, jossa raha, huumeet ja alkoholilla turrutetut päivät olivat arkea. Nuorena alkanut lääkkeiden käyttö vei nopeasti mukanaan, ja kierre vei hänet syvemmälle huumeiden ja rikosten maailmaan. Vuosien vankilaelämä sai hänet unohtamaan, miltä tuntui olla oma itsensä.

– ”Aamulla ei muistanut, mitä edellisen päivän aikana oli tehnyt. Se oli mun tapa paeta omia ajatuksia ja sitä kipua, mitä elämä oli muhun tehnyt,” Anneli kertoo.

Vaikka maailma oli murjonut, sisällä kyti pieni toivo paremmasta. Kun hän vankilassa polvistui ja päätti pyytää Jumalaa elämäänsä, jotain muuttui. Hän pyysi voimaa selviytyä, vaikka tiesi, että matka ei tulisi olemaan helppo.

Naisten Kulma – avain matkalla eteenpäin

Vankilassa Anneli kuuli Romano Mission Naisten kulmasta, ja se osoittautui käänteentekeväksi hänen elämässään. Naisten kulman työntekijät, kuten Heidi ja Kati, eivät vain kuunnelleet – he kohtasivat Annelin aidosti; ihmisenä.

– ”Mä sain olla siellä oma itseni. Heidi ja Kati antoivat mulle työkaluja arkeen, ja ne ovat kantaneet mua tähän asti,” Anneli kuvailee kiitollisena.

Naisten kulman merkitys ei ollut pelkästään käytännön neuvoissa tai rukoushetkissä, vaan siinä, että Anneli koki ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olevansa hyväksytty ja arvokas sellaisena kuin on. Pieni hetki, kun hän istui muiden kanssa pöydän ympärillä aloittamassa päivää rukouksella, jäi erityisesti mieleen.

– ”Mä muistan ajatelleeni, miten mun ympärillä voi olla näin hyviä ihmisiä, kun itse olen elänyt sellaisen elämän. Kiitin Jumalaa siitä, että hän oli tuonut heidät mun elämään.”

Tie eteenpäin: usko, tuki ja tavoitteet

Anneli on kiitollinen myös seurakunnalle, joka on auttanut häntä löytämään uusia unelmia ja tavoitteita. Hän käy sielunhoidon kurssia ja toivoo tulevaisuudessa työskentelevänsä seurakuntatyössä auttaakseen muita. Matka ei ole ollut helppo, mutta hänen uskonsa ja Naisten kulmasta saatu tuki ovat tehneet siitä mahdollisen.

– ”Mun suurimmat haasteet on olleet jättää ne vanhat ystävät ja elämä taakse. Naisten kulman työntekijät kuitenkin jaksoivat valaa muhun uskoa, että mä pystyn, ja täytyy sanoa, että olen itsekin yllättynyt siitä, mihin musta on,” Anneli sanoo hymyillen.

Valo, joka kantaa pimeimmänkin yli

Annelin tarina on vahva esimerkki siitä, kuinka pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys. Hän haluaa rohkaista muita ottamaan vastaan apua ja uskomaan siihen, että muutos on mahdollinen. Hän kiteyttää sanomansa näin:

– ”Ottakaa pienetkin avut vastaan. Se voi olla vaikka yksi lause, joka saa ymmärtämään, mikä elämässä on tärkeää. Toivon, että me, ketkä ollaan uskossa, mennään sinne, minne muut eivät menisi.”

Anneli ei olisi tässä ilman Jumalaa, mutta myös ilman Naisten kulmaa ja seurakunnan tukea. Hänen tarinansa muistuttaa, että toivo löytyy usein juuri sieltä, missä sitä vähiten odottaa.

Kuva: Anneli kotialbumi
Teksti: Annelin kirjoituksesta koonnut Mertsi Ärling

Intohimo palvelevaan johtajuuteen – yhdessä yhteisömme parhaaksi

/ , /

”Suuren johtajan rohkeus toteuttaa oma visionsa nousee intohimosta, ei asemasta.” Näin kirjoittaa John Maxwell, yksi aikamme johtajuusajattelijoista, ja hänen ajatuksensa resonoi voimakkaasti Raamatun opetusten kanssa. Maxwellin viisaus muistuttaa meitä siitä, että todellinen johtajuus kumpuaa sydämestä – intohimosta, joka ei etsi omaa kunniaansa, vaan vie eteenpäin yhteistä hyvää. Raamattu puolestaan opettaa, että johtajuus on palvelemista, ei hallitsemista. Nämä kaksi näkökulmaa yhdistyvät saumattomasti palvelevan johtajuuden ajatuksessa.

Palvelevan johtajuuden esikuva

Uudessa testamentissa Jeesuksen elämä ja opetukset tarjoavat täydellisen mallin palvelevasta johtajuudesta. Jeesuksen intohimo – Hänen visionsa Jumalan valtakunnasta ja ihmiskunnan pelastamisesta – ohjasi jokaista Hänen askeltaan. Hän asetti toiset itsensä edelle ja opetti, että suurin on se, joka palvelee (Mark. 10:42–45). Tämä mullistava ajatus haastaa myös meitä tarkastelemaan omaa johtajuuttamme: kenen hyväksi toimimme ja millä motiivilla?

Maxwellin tavoin Jeesus painotti vaikutuksen voimaa asemien sijaan. Intohimo ei ole titteleiden varassa. Se on voima, joka antaa merkityksen teoillemme, sytyttää vision ja kutsuu muita mukaan.

Johtajuus ja yhteisöllinen vaikuttaminen

Sekä Maxwell että Raamattu muistuttavat, että johtajan tehtävä on vaikuttaa ympäröivään yhteisöön positiivisesti. Intohimoiset ja palvelevat johtajat kykenevät rakentamaan siltoja, inspiroimaan ja edistämään oikeudenmukaisuutta. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun johtajuus kohdistuu yhteiskunnan marginaalissa olevien ihmisten puolustamiseen.

Romano Missio, Suomen vanhin romaniyhteisön hyväksi työskentelevä järjestö, on esimerkki tästä. Järjestö on syntynyt palvelemaan, ei hallitsemaan. Sen tehtävä on vahvistaa romanivähemmistön asemaa yhteiskunnassa, ja tämä voidaan tehdä vain, jos johtajuus perustuu Jeesuksen opetusten mukaiseen palvelun henkeen.

Intohimo ja johtaminen Romano Missiossa

Omassa työssäni Romano Mission toiminnanjohtajana näen, kuinka tärkeää on, että johtajuutta ohjaa aito intohimo. Intohimo romanivähemmistön hyvinvoinnin, oikeuksien ja mahdollisuuksien edistämiseen ei perustu asemaan tai ulkoisiin tunnustuksiin, vaan kutsumukseen tehdä näkyväksi se, mikä on usein piilossa.

Palveleva johtajuus merkitsee minulle kykyä kuunnella ja ymmärtää yhteisön tarpeita. Se merkitsee myös rohkeutta johtaa muutosta kohti yhteistä hyvää siitäkin huolimatta, ettei kaikki tahdo soutaa venettä samaan suuntaan. Tämä näkyy arjessa yhteistyönä eri tahojen kanssa, avoimuutena uusille ideoille ja erityisesti siinä, että jokainen ääni – etenkin hiljaiset ja syrjään jääneet – saavat tulla kuuluiksi.

Kutsumus palvelevaan johtajuuteen

Johtajuus on enemmän kuin taito tai asema. Se on kutsumus, joka vaatii rohkeutta, intohimoa ja palvelun asennetta. John Maxwellin viisaus ja Raamatun opetukset muistuttavat meitä siitä, että todellinen johtaja on ennen kaikkea palvelija. Tällainen johtajuus ei ole vain väylä omien tavoitteiden saavuttamiseen, vaan mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi.

Tämä ajatus on erityisen ajankohtainen meille Romano Mission työssä. Kun annamme intohimomme ja palvelun asenteemme ohjata päätöksiämme, voimme olla valona ja toivona niille, jotka eniten tarvitsevat tukea. Rakentakaamme yhdessä yhteisö, jossa jokaisella on mahdollisuus kasvaa, kukoistaa ja olla arvostettu – niin Jumalan edessä kuin yhteiskunnassakin.

”Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina.” (1. Piet. 4:10)

Romano Missio finalistina Vuoden ihmisläheisin työpaikka 2024 -kilpailussa

/ , , /

Romano Missio ry on tehnyt historiaa pääsemällä ensimmäisenä romanijärjestönä finaaliin arvostetussa Vuoden ihmisläheisin työpaikka -kilpailussa, sarjassa 50–250 henkilöä työllistävät organisaatiot. Finaalipaikka HumanPower24-kilpailussa on merkittävä tunnustus järjestön sitoutumiselle inhimillisiin ja hyvinvointia tukeviin työskentelytapoihin.

Kilpailun kriteerit: ihmisläheisyys keskiössä

HumanPower24-kilpailussa korostuvat työelämän laadun ja ihmisläheisyyden tärkeimmät osa-alueet. Erityistä huomiota kiinnitetään:

  • Työkulttuuriin, joka tukee suorituskykyä ja hyvinvointia.
  • Psykologiseen turvallisuuteen ja luottamukseen työyhteisössä.
  • Toimintatapoihin, jotka edistävät työntekijöiden onnistumista.
  • Mahdollistavaan ja kannustavaan ilmapiiriin.
  • Ihmisläheiseen johtamiseen, joka ei perustu pakottamiseen eikä liialliseen pehmoiluun.

Romano Missio on onnistunut loistamaan kaikilla näillä osa-alueilla.

Ihmisläheinen kulttuuri osana Romano Mission arkea

Romano Mission toiminta perustuu vahvoihin arvoihin, kuten kulttuuriseen yhdenvertaisuuteen, yhteisöllisyyteen ja työn merkityksellisyyteen. Työyhteisössä psykologinen turvallisuus ja arvostus ovat toiminnan ytimessä. Johtamisen ytimessä on ymmärrys yksilöiden tarpeista ja voimavaroista, mikä luo pohjan luottamukselle ja yhdessä onnistumiselle.

Järjestössä työntekijät kokevat tulevansa kuulluiksi ja nähdyiksi, mikä lisää motivaatiota ja sitoutumista. Tämä näkyy konkreettisesti arjessa niin organisaation sisäisissä toimintatavoissa kuin suhteessa sen palveluiden käyttäjiin.

Kilpailun finalistit vuodelle 2024

Romano Missio kilpaili finaalissa seuraavien arvostettujen organisaatioiden rinnalla:

  • Eilakaisla Oy
  • Lastensuojelun Keskusliitto ry
  • Simucube
  • Islet Group Oy
  • Caravanlandia
  • Inhouse Group Oy
  • Tukikohta ry

Vaikka voittoa ei tullut niin finaalipaikka oli paitsi suuri saavutus, myös osoitus siitä, että yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden arvot kantavat työelämässä

 

Tunnustus koko työyhteisölle

Romano Mission pääsy finaaliin osoittaa, että myös pienillä ja kulttuurisesti ainutlaatuisilla organisaatioilla on mahdollisuus menestyä. Finaalipaikka ei ole pelkästään organisaation itsensä, vaan myös sen työntekijöiden ja johdon yhteisen ponnistelun tulos.

Romano Missio ry jatkaa työtään inhimillisemmän ja hyvinvointia tukevan työelämän puolesta, inspiroiden samalla muita organisaatioita.

Vuosi Romano Mission kapteenina – huikeita maisemia ja vaarallisia mutkia

/ , /

Tänään 1.11.2024 tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun astuin Romano Mission toiminnanjohtajan saappaisiin. Romano Missio, tuo 118-vuotias suomalaisen romanijärjestöjen grand old man, on kulkenut pitkän ja kunnioitettavan matkan.

Matkani tähän tehtävään alkoi vuosia sitten, kun edesmennyt ystäväni ja esikuvani, sosiaalineuvos Väinö Lindberg, kutsui minut mukaan Mission toimintaan. Tuolloin en vielä ollut valmis tähän vaativaan rooliin. Myöhemmin Jumala alkoi puhua minulle tästä tehtävästä, kun sain kuulla, että pitkäaikainen toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund oli jäämässä eläkkeelle. Sydämessäni syttyi ajatus, että tehtävään tulisi valita henkilö, joka tuntee aidosti kentän tarpeet ja kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Oli nöyrä ja voittajafiilis tulla valituksi 11 hakijan joukosta Suomen vanhimman ja vaikuttavimman romanijärjestön toiminnanjohtajaksi. Tavallisesta romanikodista ja lastenkodissa lapsuuteni ensimmäiset vuodet viettäneenä miehenä ymmärsin, että vahva ja laaja koulutukseni sekä yhteiskunnallinen osaamiseni ja projektityön asiantuntijuus olivat merkittäviä tekijöitä valinnassani. Tiedän olevani oikealla paikalla oikeaan aikaan.

Kulunut vuosi on pitänyt sisällään upeita onnistumisia, prosessien kehittämistä, ajoittaisia turbulensseja sekä muutaman kunnon pyörremyrskynkin. Romano Mission talous, viestintä ja prosessit olivat ensimmäisiä asioita, joihin uutena toiminnanjohtajana tartuin. Ne purettiin osiin ja koottiin uudelleen. Useiden vuosien tappiollinen tulos tuli tiensä päätökseen, ja nyt olemme hakemassa säästöjä, jotka tervehdyttävät järjestön talouden. Viestintä sai uuden ilmeen: järjestölle uusittiin arvot, kotisivut, somealustat sekä koko brändi aina logoa myöten. Järjestön keskustoimistolle tehtiin kasvojenkohotus pienellä mutta merkittävällä remontilla – entisestä ”kodista” tehtiin toimisto. Hankkeet koottiin saman katon alle RM-hanketaloon  lähelle keskustoimistoa tuottamaan synergiaa ja projektien välistä yhteyttä. Johtajuusmalli muutettiin jaetuksi johtajuudeksi hallituksen, keskustoimiston ja johtoryhmän välillä.

Erityisen ylpeä olen siitä, että Romano Missio on korkeantason ammatillinen työyhteisö, joka tekee työtä sekä ymmärryksellä että sydämellä. Työntekijämme ovat vahvasti ja korkeasti koulutettuja oman alansa asiantuntijoita ja ammattilaisia, jotka elävät vahvasti lähellä romaniyhteisö ja sen sisällä.

Haasteitakaan ei ole puuttunut. Vuoden aikana kävimme muutosneuvottelut, jotka koskivat keskustoimistoa ja sijaishuoltoyksikköä. Yhteistyöllä pääsimme hyvään lopputulokseen; kukaan ei menettänyt työpaikkaansa, ja tarvittava säästösuunnitelma saatiin aikaiseksi. Tuleva vuosi (2025) näyttänee, kuinka hyvin pystymme kirjattua suunnitelmaa noudattamaan. Haasteeton se ei ole mutta ei mahdotonkaan.

Reilu kuukausi sitten kohtasimme haastavan mediakohun, joka kosketti ja järkytti koko romaniyhteisöä ja suomalaista yhteiskuntaa. Rehellisellä ja aidolla lähestymisellä sekä kriisiviestintää hyödyntäen saimme tuomittua tuomion alaiset toiminnot ja puolustettua yhteisön tavallista arkea. Kohtasimme myös puskista tulleen talouskriisin, jonka seurauksena jäimme ilman merkittävää taloudellista avustusta vuodelle 2025. Säästyneellä pääomalla pystymme kuitenkin osittain paikkaamaan merkittävää vajetta mutta tiukka vuosi meillä on edessä, siksi tarvetta on myös sidosryhmien ja auttajien tuelle – merkittävät avut syntyvät pienistä puroista.

Johtajuus monimutkaisten ongelmien keskellä vaatii kykyä nähdä haasteet mahdollisuuksina. Positiivinen suhtautuminen auttaa löytämään ratkaisuja ja vie eteenpäin. Kiitän Jumalaa, joka on kutsuessaan antanut myös välineet tehtävän hoitamiseen. Se, mikä näyttää ihmisten silmissä onnistumiselta tai epäonnistumiselta, voikin Jumalan maailmassa olla päinvastoin, ja sen hedelmä näkyy vasta pitkällä aikavälillä.

Tänään Missiossa aloitetaan uusi toimintakausi toiminnanjohtajan lokikirjassa. Se olkoon ennen kaikkea yhdessä jakamisen vuosi ja vuosi, jonka sisällä on monia sellaisia pieniä ja isoja toimintoja, jotka edistävät yksittäisten romanien ja muiden sidosryhmien sekä koko romaniyhteisön että suomalaisen yhteiskunnan hyvää. Vuosi olkoon myös Mission perustajan Oskari Jalkion näyn mukainen, missä järjestö  askeleissaan kirkastaa näyn Antajaa.

Romano Missio mukana Asunnottomien yössä

/ , /

Asunnottomien yötä vietettiin 17.10.2024 ympäri Suomea, ja tänä vuonna teemana oli ”Piilossa asunnottomana”. Tapahtuman tarkoituksena on muistuttaa asunnottomuuden syrjäyttävästä vaikutuksesta yhteiskunnassamme. Ensimmäinen Asunnottomien yö järjestettiin vuonna 1999, ja siitä lähtien tapahtumaa on vietetty joka vuosi samaan aikaan.

Työssäni törmään asunnottomuuteen säännöllisesti, erityisesti nuorten parissa. Asumiseen liittyvät haasteet vaikuttavat laajasti ihmisten elämään, ja ne näkyvät arjessa monella eri tavalla. Asunnottomuus ei ole vain katon puuttumista pään päältä – se on monien muiden ongelmien alku ja seuraus.

Tänä vuonna osallistuin Romano Mission kautta Asunnottomien yöhön Vaasan puistikossa, kansankielellä ”Piritorilla”. Meillä oli mukana teltta, kahvia, mehua, makkaroita ja vaatteita, ja lähdimme yhdessä kohtaamaan ihmisiä. Tunnelma oli ikimuistoinen. Oli hienoa olla mukana vaikuttamassa ja nostamassa esiin tärkeää yhteiskunnallista asiaa, joka koskettaa Suomessa tuhansia ihmisiä.

Päivän aikana jaoimme 172 makkaraa, ja jokainen pisteellämme käynyt sai osakseen arvokkaan kohtaamisen ja lämmintä ruokaa. Ihmisten kasvoilla näkyi hymyä ja kiitollisuutta, koska heidät huomioitiin ja kohdeltiin inhimillisesti.

Saimme myös paljon positiivista palautetta hyvästä työstä ja mukanaolosta. Mukana oli muun muassa Citymission, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä Piritorilla jo vuodesta 2009 alkaen. Lisäksi Romano Mission toimintaa esiteltiin Citymissionin sähköisten välineiden kautta, mikä auttoi lisäämään tietoisuutta siitä, mitä teemme.

Mukana oli myös   Rikoksettoman Elämän Tukisäätiö, ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa oli sujuvaa sekä mutkatonta. Näissä tapahtumissa näkee konkreettisesti, kuinka yhdessä voimme vaikuttaa ja tukea toisiamme.

Tapahtuma jätti minuun monenlaisia tunteita. Iloitsin siitä, että sain olla mukana, kohdata ihmisiä ja tehdä tärkeää työtä yhdessä muiden kanssa. Samalla tunsin surua siitä, että niin moni joutuu elämään kadulla ilman kotia. Kodittomuuteen liittyvä häpeä näkyi monissa kohtaamissani ihmisissä, ja se muistutti minua jälleen kerran siitä, kuinka tärkeää on puolustaa ihmisoikeuksia.

Asunnottomien yö muistuttaa meitä siitä, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Sattumaa ei ole, että tapahtumaa vietetään juuri 17. lokakuuta, joka on myös YK:n kansainvälinen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä.

 

Angelica Vironen

Romano Missio ry

Terne Apre – Nuorten vuoro

Äidin jalanjäljissä – Ammatillinen matkani Päiväkummun lastenkodin johtajaksi

/ , /

Olen Hanna Pekonen, ja olen toiminut Päiväkummun lastenkodin johtajana vuodesta 2010. Ajattelin ensimmäisessä blogissani kertoa, miksi olen hakeutunut alalle ja millä asioilla koen olleen vaikutusta siihen, missä olen nyt.

Vanhempani ovat tunteneet romaneja lapsuudestani asti, ja perheessämme se on ollut luonnollinen asia. Äitini ystäväpiiriin on kuulunut ihmisiä eri kulttuuritaustoista. Meidän kotiimme ovat aina olleet kaikki tervetulleita, ja perhe on voinut olla biologista perhettä laajempi. Lapsuudessani asuimme Hämeenkoskella, ja muun muassa Päiväkummun lapset viettivät meillä aikaa. Silloin ei ollut mitään sopimuksia tuki- tai lomaperheistä, mutta näin jälkikäteen ajattelen sen olleen samankaltaista toimintaa.

Ollessani 12-vuotias äitini työskenteli Lahden perhekodissa ohjaajana. Perhekoti oli silloisen mustalaislähetyksen, eli Romano Mission, ylläpitämä, ja Pirjo ja Tino Varjola toimivat siellä johtajapariskuntana. Saimme viettää paljon aikaa perhekodilla, ja lapset kävivät myös meidän kotonamme. Asuimme samalla kadulla. Teimme myös kivoja yhteisiä retkiä. Muistan kysyneeni eräältä perhekodin ohjaajalta hänen koulutuksestaan, ja hän kertoi olevansa sosiaalikasvattaja. Tuolloin tein päätöksen ammatinvalinnastani ja päätin kouluttautua sosiaalikasvattajaksi, jotta voisin aikuisena työskennellä vastaavassa paikassa.

Äitini esimerkki ja tuki ovat vaikuttaneet syvästi ammatilliseen kasvuuni, ja hänen elämänviisautensa ”Teet parhaasi, se riittää” on kulkenut mukanani läpi urani haasteiden ja onnistumisten.

Päättäväisenä ja määrätietoisena henkilönä tein valintoja sen mukaan, että valmistuin sosiaalikasvattajaksi vuonna 1998. Pidin tiukasti kiinni sosiaalikasvattajan nimikkeestä, vaikka esikoisen odotus, syntymä ja oman kodin rakentaminen osuivat samaan ajankohtaan opiskelujen kanssa. Ajoin päivittäin neljän vuoden ajan Lahdesta Hämeenlinnan kouluun. Silloin koulua käytiin tosiaan joka päivä, eikä ollut tätä nykyistä etäopiskelumahdollisuutta. Jos olisin pitänyt pidemmän äitiysloman, olisin valmistunut automaattisesti sosionomiksi, mutta en halunnut sitä, vaan halusin ehdottomasti sosiaalikasvattajan nimikkeen. Olen edelleen kiitollinen siitä, että opiskelin siihen aikaan, kun opinnoista tuntui saavan enemmän irti kuin nykyään. Neljän vuoden aikana kävimme läpi teoriaa, mutta myös käytännön harjoitteluita oli useita, ja lisäksi oli erilaisia pitkiä projekteja. Opinnot sisälsivät kehityspsykologiaa, sosiaalihuoltoa, lastensuojelulakia ja muita tarpeellisia aiheita.

 

Valmistumisen jälkeen toimin uudessa kodissamme yksityisenä perhepäivähoitajana omalle tyttärelleni sekä samanikäisille kaksosille, ja tein keikkatyötä Lahden kaupungin lastenkodeissa ja turvakodissa. Kun perheemme kasvoi, vuorotyö alkoi tuntua haastavalta, koska mieheni teki myös kolmivuorotyötä. Siksi hakeuduin päiväkotiin erityislastentarhanopettajan ja lastentarhanopettajan tehtäviin. Siellä vierähtikin muutama vuosi käytännön syistä, kunnes lapsuudestani asti tuntemani äitini ystävä Seija Valentin kertoi, että Päiväkummussa haettiin ohjaajaa vakituiseen työhön. Hain paikkaa ja sain sen. Olin niin onnellinen päästessäni lapsuudesta tuttuun paikkaan ja tekemään työtä, johon olin kouluttautunut.

Päiväkummussa työ sujui hyvin, mutta vuorotyö rasitti edelleen perhe-elämäämme, koska mieheni teki yhä vuorotyötä. Onneksi äitini auttoi paljon omien lastemme hoidossa, jotta saimme kaiken järjestymään. Pari vuotta kului nopeasti, kunnes silloinen Päiväkummun johtaja kertoi, että Lahden pienryhmäkodille haettiin johtajaa. Tämä oli sama paikka ja rakennus, jossa äitini työskenteli silloin, kun tein ammatinvalintani. Hain johtajan paikkaa ja minut valittiin tehtävään 30-vuotiaana. Aloitin työni samaan aikaan, kun Tuula Åkerlund aloitti Romano Mission toiminnanjohtajana. Vaativassa tehtävässä sain tukea häneltä sekä Päiväkummun silloiselta johtajalta Helge Haapakoskelta. Samoihin aikoihin Päijät-Hämeen yksityisten lastensuojeluyksiköiden johtajat alkoivat kokoontua vertaistuen merkeissä, ja siitä muodostui erittäin tärkeä tuki ja apu haastavassa työssä.

Ennen kaikkea perheeni tuki minua kaikin tavoin ja ymmärsi, kuinka sitoutunut olin uuteen työtehtävääni. Mieheni esimerkiksi rakensi tiloihin pienen toimiston, jotta pystyin tekemään hallinnollisia tehtäviä rauhassa, ja muut pystyivät käyttämään keittiön pöytää vapaasti. Äitini auttoi edelleen lastenhoidossa, jos päivät venyivät ja mieheni oli töissä. Harmillista oli kuitenkin se, kun sain parin ensimmäisen kuukauden aikana tietää, että pienryhmäkoti oli ollut tappiollinen jo vuosien ajan, ja kyseisessä kiinteistössä ei ollut riittävästi tilaa seitsemälle lapselle. Tämän vuoksi toiminta ei olisi jatkossa taloudellisesti kannattavaa eikä tilallisesti mahdollista. Aloimme mieheni kanssa iltaisin kiertää eri kiinteistöjä löytääksemme uudet tilat, joihin mahtuisi seitsemän lasta. Valitettavasti niin isojen asioiden eteneminen oli hidasta, ja hallitus päätti sulkea pienryhmäkodin tulevan kesän aikana. Tästä alkoivat työtehtävän mukana tuomat haasteet.

Sosiaalityöntekijät suhtautuivat tilanteeseen eri tavoin. Jotkut tunsivat, että olin pettänyt heidän luottamuksensa, eivätkä halunneet ymmärtää, että minun oli pakko toimia hallituksen päätösten mukaisesti. Kannoin kuitenkin vastuuni loppuun asti järjestämällä henkilöstöasiat ja käymällä henkilökohtaisesti viemässä jokaisen lapsen uuteen sijoituspaikkaansa. Viimeisenä työnäni siivosin ja laitoin kiinteistön myyntikuntoon mieheni kanssa. Tämä oli itselleni kova pettymys, sillä olin tehnyt ammatinvalintani juuri kyseisessä kiinteistössä, ja nyt jouduin sulkemaan sen ovet lopullisesti. Toimin Lahden pienryhmäkodin johtajana kymmenen kuukautta, ja tuntui, että olin kohdannut kaikki mahdolliset haasteet, joita johtajan tehtävässä voi tulla vastaan.

Tässä vaiheessa ajattelin, että voisin hetken hengähtää ja olla työttömänä kotiäitinä. Työtarjouksia alkoi kuitenkin tulla jo ensimmäisen viikon aikana, ja pelkäsin ajautuvani jälleen päiväkotiin. Päätin kuitenkin kulkea omaa polkuani ja kävelin Lahden lastensuojelutoimistoon kysymään töitä. Onnekseni pääsin sosiaaliohjaajaksi lastensuojelun avohuollon keskustan alueen tiimiin. Tästä avautui aivan uusi maailma, ja sain nähdä avohuollossa tehtävän työn. Noin vuoden päästä minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä sosiaalityöntekijän viransijaisuutta samassa tiimissä. Ilman tätä 2,5 vuoden kokemusta avohuollosta en pystyisi ymmärtämään niin hyvin sosiaalityöntekijöiden tekemää työtä ja eri asioiden vaikutusta heidän päätöksiinsä. Olen todella kiitollinen, että sain kokea myös tämän puolen lastensuojelusta.

Eräänä päivänä toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund soitti ja kutsui minut Päiväkummun lastenkodin johtajaksi 1.1.2010 alkaen. En joutunut miettimään päätöstä pitkään, sillä monipuolinen työ sijaishuollossa oli jo aiemmin osoittautunut minulle sopivaksi. Olen toiminut Päiväkummun lastenkodin johtajana vuodesta 2010, ja tämä on ollut ammatillinen ja henkilökohtainen kasvun polku. Työ sisältää jatkuvia haasteita, ja saan laittaa itseni likoon joka päivä. Kaikesta tästä huolimatta työ on erittäin antoisaa ja monipuolista. En muista yhtäkään päivää, jolloin olisin kokenut pitkästymistä, vaan toisinaan laitan kellon soimaan puoli tuntia ennen työpäivän päättymistä, jotta muistaisin siirtää keskeneräiset asiat seuraavalle päivälle. Työ vaatiikin paljon keskeneräisyyden sietokykyä, tilannetajua, vastuuntuntoisuutta ja herkkyyttä niin lasten ja heidän perheidensä kuin henkilöstönkin kanssa. Olen ollut erittäin sitoutunut työhöni, ja se on ollut vuosien ajan iso osa elämääni – voisi sanoa, että elämäntapa. Työni ohella olen päivittänyt koulutukseni sosionomi AMK
ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon Hämeen ammattikorkeakoulussa. Lisäksi minulla on monenlaista täydennyskoulutusta vuosien varrelta. Olemme myös mieheni kanssa toimineet sijaisvanhempina jo 12 vuotta, ja se, jos mikä, on ollut rikkaus koko perheellemme.

Tätä blogia kirjoittaessani istuin äitini vieressä. Olimme saaneet hänet kotiin saattohoitoon. Tarkistaessani tekstiä ja pohtiessani ammatillista kasvua ja tulevaisuutta koen, että äitini esimerkki ja tuki ovat monin tavoin vaikuttaneet siihen, missä olen nyt. Äitini ohjeisti elämän haastavissa kohdissa, että ”Teet parhaasi, se riittää. Kaikki järjestyy.” Äitini ja esikuvani nukkui pois 28.9.2024, juuri ennen kuin lähetin tämän tekstin julkaistavaksi.

Levollisin mielin totean, että Romano Missiossa ja Päiväkummussa on meneillään muutosten vuosi ja sama pätee henkilökohtaisessa elämässäni äitini poismenon johdosta. Edelleen luotan Taivaan Isän johdatukseen ja jätän elämäni ja työtehtäväni Hänen käsiinsä.

Hanna Pekonen
Päiväkummun johtaja
Romano Missio